Me kaikki olemme joskus elämämme vaiheessa tulleet huijatuiksi. Olemme uskoneet johonkin ihmiseen sokeasti, mikä sitten on aiheuttanut meille suuria kustannuksia tai ainakin vihaa sekä katkeruutta. Vladimir Putin onnistui hämäämään kaikkia ihmisiä, mutta hänen vaikutuksensa meihin on äärimmäinen. Hän on valtion johtaja, ja kun puhumme Putinista, niin sanomme, että "Venäjä on huijannut meitä".
Siis uskottelemme itsellemme, että Vladimir Putin ei meitä huijaa. Vaan huijari on valtio, joka huijaa muita valtioita. Ehkä tuo ajattelutapa pelastaa meidät siltä ajatukselta, että Putin olisi meitä älykkäämpi. Mutta me voimme myös ajatella, että Putin on meitä häikäilemättömämpi. Se että me itse emme kykenisi samaan kuin hän, ei tarkoita että hän olisi meitä älykkäämpi. Hän vain tekee asioita, joita me emme kehtaisi tehdä.
Voimme aina syyttää valtioita tai taloja kuten Kremliä kaikesta. Mutta silloin unohdamme sen, että valtiot eivät huijaa. Eikä myöskään mikään talo ei huijaa. Ne ihmiset jotka johtavat valtioita huijaavat muita. Ihminen on aina huijari eikä mikään kasvoton koneisto, vaikka se ei ehkä aina tunnu siltä. Kasvottomat koneistot ja virastot koostuvat ihmisistä, jotka tekevät päätöksiä.
Siis päätöksen tekijä on aina ihminen, mutta meitä ehkä kiinnostaa, miksi joku tekee joitakin päätöksiä, jotka vaikuttavat vääriltä? Onko päätöksen tekijä tehnyt päätöksen oma-aloitteisesti? Vai onko päätöksen tekijä ehkä tehnyt väärän päätöksen, koska muut ovat kertoneet hänelle satuja? </p>
Päätösten pitäisi perustua tietoon, ja jos annettu tieto on väärää, niin silloin niihin perustuva päätös on väärä. Me elämme yhteiskunnassa, missä päätösten perustana pitäisi olla tutkittu tieto. Mutta me unohdamme että on yhteiskuntia, joissa päätösten perustana on esimiesten tahto.
Noissa yhteiskunnissa esimiesten tahto on laki, eikä sitä saa koskaan vastustaa. Ja alaisen tehtävänä on juosta vaikka suohon, jos esimies käskee. Eli käskyjä pitää noudattaa, vaikka ne tiedetään vääriksi tai tiedetään että niiden perustana on vääristelty tieto.
Joskus huijaria ajaa eteenpäin tunne siitä, että hän on toisten yläpuolella. Huijaus antaa hänelle ikään kuin valtaa sekä tunteen omasta älyllisestä ylivertaisuudestaan. Huijari joutuu tutkimusten mukaan useammin huijatuksi, kuin tavallinen ihminen. Syy tähän on se, että huijarin kaveripiiri on samanlaista kuin hän itse on. Eli myös he huijaavat sekä valehtelevat useammin kuin muut.
Mutta joskus myös huijarin oma kuva omista valehtelutaidoistaan on yliampuva. Ja varsinkin esimerkiksi jengipomon kohdalla "huijaus" saattaa perustua enemmänkin pelkoon voimankäytöstä kuin varsinaiseen huijaukseen. Eli toiset saattavat uskoa häntä siksi, että jos ei tottele, niin silloin hän saattaa lyödä tuota "epäilevää Tuomasta" vaikkapa pesäpallomailalla.
Me kaikki kohtaamme kuitenkin joskus ihmisiä, joiden vaikutus meihin jokaiseen yksilöllisellä tasolla saattaa olla suurempi kuin Vladimir Putin, jos ajattelemme sitä, mitä yksilöt saavat kokea. Siis Putinin vaikutus on kollektiivinen. Mutta me kohtaamme monesti mikrotason vaikuttajia, jotka vievät meiltä naiset, miehet sekä ehkä kaikki ystävät.
Yksi Putinin valteista on se sama, mikä tekee esimerkiksi Auervaarasta loistavan huijarin. Hänen olemuksensa on poikamainen, ehkä hiukan ujon oloinen. Ja se tekee tuosta miehestä niin pettävän rehellisen tuntuisen. Hänen ulkonainen olemuksensa ei ole mitenkään väkivaltainen, joten sen takia häntä on aluksi vaikea uskoa esimerkiksi diktaattoriksi. Ja juuri tuo ominaisuus toistuu kaikissa huijareissa. He osaavat antaa itsestään luotettavan sekä hyvän ja välittömän vaikutelman. Ja he osaavat käyttää noita ominaisuuksia hyväkseen.
Oletteko koskaan muuten kirjoittaneet kaverinne puolesta esimerkiksi rakkauskirjettä tai työhakemusta? Siinä sitten on tietenkin osoitettu kaveruutta, ja olemme ehkä ajatelleet tekevämme hyvän työn kaverillemme. Tuon jälkeen olemme kuulleet kuinka "ihana tuo kirje oli", ja myöhemmin kuulemme kaverimme väittäneen tuota tuotosta omakseen. Tai sitten kaverimme tulee vastaan tuon firman haalarit päällä, mihin myös itse olemme lähettäneet hakemuksen, mutta tulleet hylätyiksi.
Olemme tietenkin olleet vihaisia, mutta kuka on vihan kohde? Onko vihan kohde me itse, koska olemme antaneet kaverimme johtaa itseämme harhaan? Vai onko vihan kohde kaveri, joka ei ole maininnut sitä, että hän aikoo väittää kirjettä omakseen, ja iskeneen henkilön, jota itse olisimme halunneet lähestyä?
Olisiko meidän pitänyt ehkä ajatella, että meidän kannattaisi mainita tuosta asiasta tuolle naiselle? Mutta ketä se hyödyttää? Uskoisiko hän meitä? Siis siinä vasta kysymys. Nimittäin on olemassa sellainen asia kuin tahto uskoa. Tahto uskoa toisesta hyvää saattaa sulkea silmämme väärällä hetkellä. Emme ehkä osaa tuolloin toimia oikein, vaan ajattelemme että teemme kaveriimme vaikutusta tai muuten toimimme ajattelemattomasti.
Toinen mahdollinen tapaus sitten on sellainen, missä laitamme välit poikki pitkä-aikaiseen kaveriin, koska joku jota pidämme luotettavana kertoo meille, että kaverimme on ollut petollinen. Kun joku kertoo selän takana jotain pahaa toisesta, niin emme ehkä aina muista kysyä motivaatiota.
Siis miksi joku kertoo siitä, kuinka kaveri juoruilee selän takana? Tai miksi joku pyytää kirjoittamaan rakkauskirjettä tai työhakemusta puolestaan? Nuo asiat kannattaa selvittää itselleen, ennen kuin mitään outoa tai peruuttamatonta tapahtuu. Sama mikä koskee mikroyhteiskuntaa koskee myös kokonaisia kansoja.
Jos joku tarjoaa ilmaisia lounaita, niin meidän pitää muistella niitä vanhoja sananlaskuja sekä viisauksia. Eli kauppakorkeakoulussa opettaja aina sanoo, että "ilmaisia lounaita ei ole". Tuo sama asia pätee jokaisessa asiassa, missä kohtaamme toisia ihmisiä. Tai valtiot kohtaavat toisiaan. Meidän pitää kysyä itseltämme, että antaako joku valtio meille ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi maakaasua, öljyä tai mitään muitakaan tuotteita?
Kuvitteliko joku EUssa ehkä että herra Vladimir Putin tarjoilee kaasua sekä öljyä täysin pyyteettömästi? Tai kuvitteliko se joku nuori ja sanotaan vaikka naiivi poika oikeasti, että joku kaveri pyytää häneltä rakkauskirjettä tai työhakemusta? Siis ajatelkaa tilannetta, että kaveri on päässyt unelmatyöpaikkaan toisen kirjoittamalla hakemuksella, kun taas tämä hakemuksen kirjoittaja on jäänyt nuolemaan näppejään.
Siinä kyllä sitten pinna palaa. Ihminen on itselleen vihainen, mutta ehkä tuollaiset pienet pettymykset kasvattavat oikeasti. Jokainen meistä tekee virheitä. Virheet ovat luonnollisia asioita. Mutta meidän pitää ottaa opiksi virheistämme. Siis emme uudestaan saisi mennä tuohon samaan halpaan, jota me sitten kadumme ehkä vuosikaudet.
https://historiaajapolitiikkaa.wordpress.com/2022/09/06/miksi-me-annamme-toisten-hamata-itseamme/
Kommentit
Lähetä kommentti