Johtamisesta sekä johtajan asemasta.

Organisaatioiden kehityksessä pitäisi ihmisten olla aina keskiössä, mutta kuka tuo ihminen sitten on? Siis kuka ihminen tai millä tasolla työskentelevä henkilö on se, jonka mukavuudessa tai työviihtyvyydessä on fokus silloin, kun kehitämme organisaatioita. Me kaikki olemme kuulleet siitä, että johtamisen pitäisi olla ihmisläheistä sekä sellaista, että ihmiset ovat keskiössä tuossa johtamismallissa. Mutta jostain syystä organisaatiossa on erilaisia ihmisiä, joilla kaikilla on omat toimialueensa. Mikäli ajattelemme esimerkiksi rakennusyhtiöitä, niin totta kai meistä jokainen voi niissä työskennellä vaikka koko työelämän ajan, jos satumme työskentelemään tuon yhtiön toimistoissa. Mitä sillä on silloin väliä jos ulkona sattuisi satamaan vettä tai olisi kylmä. 

Me toimistossa voisimme istua mukavasti katsomassa ulos ikkunasta, ja sitten vain voimme todeta että jopas on huono ilma tänään. Mutta jos sitten istumme talon perustuksia varten kaivetussa montussa mutaa kaulaan saakka, niin ehkä emme ajattele säästä aivan samalla tavalla kuin jos olisimme toimistossa töissä. Se mitä tehtäviä teemme organisaatiossa merkitsee yllättävän paljon, jos haluamme kartoittaa sitä, kuinka paljon ihmiset pitävät työstään sekä työyhteisöstään. Voi olla että olemme jossain vaiheessa saattaneet päästä jopa keskitasoisiksi johtajiksi, ja tietenkin silloin olemme varmaan puun ja kuoren välissä. 

Eli jos emme vaadi työssä tiettyä tulosta sekä laatua, niin silloin kohtaamme karun totuuden, joka tarkoittaa että saamme poistua työnjohtajan paikalta, ja lähteä etsimään uutta työpaikkaa. Tuolloin työnjohtajalla on niin sanottu valvontavelvollisuus, ja koska työnjohtajan velvollisuus on ajaa yhtiön eli sen omistajien etua, niin silloin jos jonkun ihmisen työ ei satu kelpaamaan, niin silloin meidän pitää pystyä erottamaan tuo alainen. Samoin jos alainen purnaa jatkuvasti, niin silloin hän pilaa työpaikan ilmapiirin. Eli alaisen velvollisuus on lain mukaan totella esimiestä. 

Mikäli puhutaan esimiehen asemasta työpaikalla, niin esimies jakaa tehtävät alaisilleen. Se että esimies voi jäädä sateella koppiin istumaan selittää miksi kaikki haluavat olla esimiehiä eikä kukaan halua olla alainen. Esimies saa parempaa palkkaa sekä tietenkin kykenee valitsemaan työtehtäviään vapaammin kuin alainen. Se houkuttelee ihmisiä esimieskursseille. 

Mikäli asiakkaalla tulee kiista alaisten kanssa, niin silloin kutsutaan paikalle esimies. Hän varmaan tekee kaikista asioista helpompia. Kun jotain tapahtuu minulle tai sinulle, niin se tapahtuu sille oman elämän päähenkilölle. Eli jos jollekin henkilölle sattuu tapahtumaan jotain tai hänelle ollaan ilkeitä, niin silloin juuri tuo henkilö jolle ollaan ilkeitä tai jonka käsi murtui on se, jolle asiat tapahtuivat. 

Meidän maassamme on jostain syystä muodostunut sellainen kulttuuri, että meillä ei saa myöntää sellaista asiaa, jos ei nyt joku satu jotain asiaa osaamaan. Mikäli ihminen ei jotain asiaa osaa, niin sillä on ainakin joskus ollut tapana aineellistua juuri hänen työlistalleen. Ja muutenkin maassamme on tullut tavaksi erottaa ihminen, jos hän ei työtään osaa. Juuri tuo tapa aiheuttaa sen, että omaa osaamattomuutta peitellään viimeiseen asti. Ja sitten voi olla että on tehty hyvinkin laaja-alaista vahinkoa. Yksi noista vahingoista saattaa olla se, että esimerkiksi talon seinän sisältä jäävät vuorivillat pois, mikä aiheuttaa sen, että talon lämmityskustannukset nousevat pilviin. 

Kun ihminen tekee työtä esimiehenä, niin hän usein muistaa jakaa negatiivista palautetta. Ja sitten ihmetellään, miksi joku ei jaksa työelämässä? Miten itse jaksaisit töissä jos kaikki saamasi palaute on negatiivista? Mitä jos joka päivä päälläsi roikkuu sana irtisanominen? Tai mitä jos et koskaan edes kuule sanaa "kiitos" tai "anteeksi", jos joku esimerkiksi haukkuu sinua ilman syytä tai sitten astuu vaikkapa varpaasi päälle? Tai ehkä se ei kuulu työnjohtajan velvollisuuksiin. Eli jos esimerkiksi pari positiivista sanaa työpaikalla ei olisi liikaa, niin silloin varmaan joku saattaisi jopa jaksaa töissä vähän pidempään. 

Esimies on velvollinen vaatimaan kunnollisia työsuorituksia. Mikäli alainen ei työhön pysty, tai hän ei kykene jostain syystä seuraamaan ohjeita, niin hänet saa poistaa työpaikalta. Työ pitää lain mukaan tehdä, kuten on laissa ja standardeissa määritelty. Mutta sitten tietenkään esimies ei saa määrätä esimerkiksi kohtuutonta työtaakkaa tai simputtaa muita. Se että esimies hyväksyy muiden työsuorituksia on asia, mitä pidetään työpaikalla itsestään selvyytenä. Mutta tietenkin jokainen ihminen maailmassa on oikeutettu saamaan työstään palautetta. 

Oikein tehty työsuorite on tietenkin oletus, mistä lähdetään muodostamaan arviota. Mutta sitten kun palautetta annetaan, niin työsuorite pitää tietenkin arvioida. Ja silloin pitäisi jonkin verran panostaa myös sellaiseen asiaan kuin positiivinen ja kehittävä palaute. Jos työsuoritus on hylätty, niin silloin tietenkin asia pitää sanoa alaiselle. Tuon asian monet työnjohtajat ovat varmaan muistaneet sanoa. Eli jos esimerkiksi alaisen tekemä halkopino on väärin tehty, niin halkopino hylätään sekä kaadetaan maahan, jonka jälkeen alaiset sitten saavat tehdä pinon uudelleen. Mutta välillä unohtuu sanoa, että mikä mahtaa olla se asia, mikä tuossa halkopinossa on tehty väärin. Tuolloin myös alainen voisi kehittää omaa osaamistaan. Mutta ehkä on helpompi laittaa alainen tekemään pino uudelleen, koska se on tehty väärin. Ja sitten alainen ajattelee ettei hän yksinkertaisesti vain osaa tehdä tuota työtä. Sekä ryhtyy etsimään uutta työpaikkaa. 

Mikäli alainen saa vain negatiivista palautetta, niin silloin varmaan hän kuvittelee että potkut ovat joka tapauksessa edessä, ja että korvaavaa miestä tai naista ollaan jo etsimässä. Joten miksi hän enää jatkaa tuossa yhtiössä? Siis tietenkin on hyvä ilmoittaa, jos alainen ei osaa jotain tehtävää. Mutta jos ihminen sitten saa jatkuvasti kuulla listoja siitä, mitä hän nyt ei sitten osaa, niin silloin hän pakostakin masentuu, ja se sitten varmasti vaikuttaa lopulta työkykyyn. Ei ole mukavaa mennä aamulla työpaikalle kuuntelemaan sitä litaniaa siitä, mitä kaikkea työntekijä on milläkin kerralla tehnyt väärin. Eli kun annamme palautetta, niin siihen palautteeseen pitäisi sisällyttää myös positiivinen puoli. Kukaan ihminen ei tee kaikkea mahdollista väärin. 

Jokainen ihminen tekee joskus asioita myös oikein. Ja myös oikein tehdyt asiat pitää voida ilmoittaa. Tällä tarkoitan sitä, että me jostain syystä annamme helposti negatiivista palautetta. Mutta juuri koskaan emme kuule mitään positiivista omasta työstämme. 

Stora Enson hakkuut tuhosivat kuulemma taas jotain rauhoitettua

Kuukkelin ruokavarasto tuhoutui Stora Enson hakkuiden takia. Ja siitä sitten taas joku otti aiheesta nokkiinsa.  Eli mikä mahtaa olla Stora Enson vastuu tällaisessakin tapauksessa. Tietenkin työtä on tehnyt alihankkija, joka ei ole ollut ilmeisesti tietoinen tuosta kuukkelin ruokavarastosta. Stora Enso kertoo tietenkin, että koko seutu on tutkittu mahdollisten rauhoitettujen lajien takia. Samalla kuitenkin mieleen tulee kysyä, että kuinka hyvin tuo tutkimus ylipäätään tehdään, eli kuka sitä tekee, kuka sitä valvoo sekä tietenkin voidaan samalla kysyä, että kuinka paljon aikaa tuohon lajien määrän sekä lajityypin eli diversiteetin määrittelemiseen käytetään? Ja kuinka monta henkeä sitä oikeasti on tekemässä? 

Rauhoitetut lajit mielletään jossain metsätalouden tuotantoketjussa ylipäätään sellaisiksi, että ne alentavat puusta tai metsästä saatavaa tuottoa. Joten tietenkin me kaikki voimme aina ajatella sekä puhua hurskaasti siitä, että puuta kaadetaan noudattaen luontoarvoja sekä korostaen ekologisuutta. Mutta ainakaan itselläni ei ole sitä niin sanottua talousmetsää omistuksessa. Eli me voimme aina puhua hurskaasti kaiken maailman asioista, kunhan me itse emme ole niitä, joiden tuloja tuo hurskas ajatus alentaa. Mikäli puhumme luontoarvoista sekä monista muista asioista, niin tietenkin me voimme arvottaa luontoa monella tavalla. 

Yksi tapa on ihailla ikimetsiä sekä niissä eläviä eliöitä, sekä vaarojen ja tunturien laelta näkyviä jylhiä maisemia, joita voimme sitten käydä kuvaamassa jokamiehen oikeuden turvin. Tai sitten me voimme suoraan arvottaa luontoa siitä saatavan rahallisen hyödyn perusteella. Me voimme laskea esimerkiksi tukkien hintoja, ja sitten piirtää käyriä, joissa metsän hoitoon käytetyt summat kohtaavat metsästä saatavan tuoton. 

Kun metsästä saatava tuotto nousee siihen sijoitetun summan yläpuolelle, niin silloin voimme käydä hakkaamassa tuon metsän pois. Ja nopein tapa hoitaa nuo hakkuut on poistaa diversiteetti. Tuolloin jäljellä on vain mäntymetsää. Se tietenkin altistaa metsän korostetusti esimerkiksi virusten sekä ripsieläinten ja mäntymittarien kaltaisille eliöille, jotka ovat toki valikoivia, mutta jos paikalla on vain mäntyjä, niin silloin ei metsästä jää paljon jäljelle. 

Me voimme siis laskea kuinka paljon rahaa esimerkiksi joku retkeilijä jättää paikalliselle kioskille, sekä voimme ryhtyä sitä mukaan miettimään sitä, kuinka paljon ihania karvaturreja saadaan tuonne metsään asumaan. Mikäli ajatellaan esimerkiksi sitä, että erilaiset luonnonsuojelua edistämään tarkoitetut dokumentit esittelevät meille joukon karhun poikasia sekä muita söpöjä eläimiä, niin emme varmaan koskaan huomaa sitä, että yksikään etana tai kotilo ei kuulemma tarvitse erikseen suojelua. Suojelua eivät tarvitse loispistiäiset, eivätkä muutkaan hiukan inhottavalta näyttävät olennot, tai olennot joilla on tapana niin sanotusti kaivaa nenäänsä paremmissa piireissä. 

Kun sitten ajattelemme luontoarvoja, niin varmaan matkailusta elantonsa saavat ihmiset olisivat varsin iloisia, jos metsät olisivat täynnä susia, karhuja sekä ahmoja. Mutta nuo eläimet eivät varmaan lämmittäisi kovin paljon niitä, jotka harjoittavat karjan hoitoa, lähettävät lapsiaan aamulla kouluun tai muutenkin joutuisivat suurpetojen tielle. Samalla meidän pitää muistaa sekin asia, että suurpedot tasapainottavat meidän metsiemme peurojen määrää, joka sitten voi kasvaa liian suureksi. Tai sitten ei, nimittäin peurat ovat tärkeitä riistaeläimiä, joiden määrää voidaan mukavasti säädellä metsästyksen avulla. 

https://yle.fi/a/74-20115111

Miksi Venäjä lähettää miehiä varmaan kuolemaan?

Yllä: Kommandopipo luo kasvottomuutta, ja henkilöllisyyden peittäminen on tietenkin joillekin lupa kaikkeen. Sen turvin voidaan tehdä rikoksia sekä simputtaa alaisia. Samalla tietenkin kommandopipon avulla sotilaan persoonallisuus saadaan poistettua, mikä tekee simputtamisesta sekä alaisten uhraamisesta helpompaa. Eikä kukaan myöskään näe sitä, jos miehet vaihtuvat joka kuvassa. Eli suuret tappiot voidaan peittää kätkemällä sotilaiden henkilöllisyys. 

Miten tehdään omien miesten surmaamisesta helppoa? Peitetään miesten kasvot sekä väitetään heitä rikollisiksi. Tuolloin tietenkin rikosten lajit voidaan unohtaa mainita. Eli onko esimerkiksi Venäjän vangeista kootuissa osastoissa oikeasti väkivaltarikollisia vai onko mukana myös esimerkiksi Putinin vastustajia. Väkivaltarikollisten esitteleminen tekee tietenkin noiden miesten uhraamisesta helpompaa. Kun komentaja ajattelee lähettävänsä pahoja ihmisiä kuolemaan, niin se auttaa tukahduttamaan omantunnon. 

Muutama päivä sitten oli Iltalehdessä juttu siitä, kuinka Venäjän eliittiyksikkö oli tuhoutunut Ukrainan sodassa. Se mikä sitten tekee tuosta jutusta hyvin erikoisen, on se että tuo eliittiyksikkö on saattanut tuhoutua vaikka kuinka monta kertaa. Venäläiseen tapaan kuuluu se, että jos joku yksikkö on tunnettu, niin sinne siirretään miehiä muista yksiköistä, joiden tunnettavuus ei ole niin kauhean hyvä. 

Mutta Venäläisten tapa tehdä niin sanottuja “lihamylly” tai “uraa hyökkäyksiä” on tietenkin havaittu myös lännessä. Tuo tapa maksaa paljon miehiä, mikä sitten tietenkin lisää Putinin joukkojen tappioita, eli vaikka Venäjä etenee jossain rintama-alueella, niin se tekee oikein kunnolla tappioita. Ja Venäjän väitetään tietenkin käyttävän “epäsosiaalista väkeä” eli alkoholisteja ja narkomaaneja noissa hyökkäyksissä. 

Mutta saattaa olla että Venäjän asevoimien logiikkana on ollut se, että noiden iskujen avulla poistetaan myös niin sanottua “epäluotettavaa ainesta”, mikä tarkoittaa esimerkiksi niitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa Putinia vastaan. Alkoholisteja sekä narkomaaneja ja vankeja on tietenkin helppo syyttää tappioista. Mutta jostain syystä jokaista kaatunutta voidaan väittää alkoholistiksi ja narkomaaniksi. 

Eli onko noita puliukkoja viety sotaan siksi, että heidän avullaan saadaan peitettyä esimerkiksi valiojoukkojen koulutuksen puutetta. Se nimittäin selittäisi sen, miksi venäläiset sotilaat käyttävät kaikissa kuvissa kommandopipoa. Tietenkin kommandopipon avulla voidaan peittää sotilaan henkilöllisyys, sekä siirtää hänen ansioitaan muille. Samoin kommandopipo sekä alkoholismi, rikollisuus sekä narkomania ovat asioita, joilla miehen uhraaminen tehdään helpoksi. Komentajalle on helppoa lähettää väkivaltainen, kasvoton rikollinen kuolemaan, eli noiden tarinoiden avulla voidaan tietenkin helpottaa komentajien mahdollisia omantunnon tuskia, kun he lähettävät miehiä suoraan kuolemaan. 

Joten on myös paljon mahdollista, että myös eliitti yksiköiden jäseniä on merkitty vääriin osastoihin kuoleman jälkeen. Eli jos koulutus ei ole ollut sitä mitä pitäisi, niin silloin myös tappiot ovat olleet suuret. Ja se mikä erityisesti on kuulemma tapana noissa idän ihmemaan, eliittisotilaiden yksiköissä on se, että koulutuksen sijasta miehiä simputetaan kuin viimeistä päivää. Eli simputus kuten juoksuttaminen alasti lumihangessa on silloin pääasiallinen tarkoitus. 

Venäjän asevoimien logiikka on sellaista, että noita ihmis aaltoja käytetään ikään kuin suojaamaan parempia joukkoja ja varusteita. Eli näiden “Uraa” hyökkäysten tarkoitus on saada puolustaja ampumaan ammuksiaan, ja sitten paikalle tuodaan varsinaisia hyökkäuysjoukkoja. 

Noiden itsemurhaiskujen logiikka on erittäin julma. Niiden avulla Ukrainaa yritetään pakottaa paljastamaan asemansa, ja samalla kuluttamaan ammuksia. Mutta samalla tietenkin noiden yksiköiden johtajat voivat tehdä vaikutusta Putiniin. Se mikä sitten samalla on usein unohtanut on se, että Putin ei varmaan kaipaa yhtään elävää sankaria. Kuolleet sankarit ovat tuon miehen mieleen, koska he eivät kerro siitä millaista kohtelua rintamalla ja armeijassa saadaan. 

Venäjällä ei ole mitään sellaisia ongelmia kuin länsimailla esimerkiksi joukkojen värväämisen suhteen. Se miten Venäjä sitten paikkaa esimerkiksi miehistöpulaa ei ehkä ole aivan sellainen tapa, josta pitäisi ottaa oppia. Siis se että miehiä lähetetään rintamalle ei tarkoita sitä, että nuo miehet saavat mitään aikaan. Jos kunto sekä koulutus ja omat elämäntavat eivät ole sillä tasolla, että mies voi suorittaa tehtäviään, niin se merkitsee samaa kuin kuolemantuomio. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010685974.html

https://www.verkkouutiset.fi/a/alkoholistit-pakotetaan-lihahyokkayksiin-nain-sotilaita-rangaistaan-venajalla/#4f8cb5d8