Robottiankkoja ja tekoälyä.

Yllä: Jaques de Vaucansonin "Mekaaninen ankka" vuodelta 1778. 

Joidenkin ihmisten mielestä meidän pitäisi muuttaa elämän määritelmää. Nykyään elämä määritellään siten, että elämä on olio joka kykenee tuottamaan jälkeläisiä. Siis mitään muuta kykyä elävällä olennolla ei tarvitse olla, kuin se että se kykenee kopioimaan itseään. Ja sen takia me voimme miettiä sitä, että onko jokainen itseään kopioiva molekyyli elävä olento. DNA kaksoiskierre tietenkin kykenee kopioimaan itseään, mutta samaan kykenevät myös jotkut nanokoneet. Samalla me tietenkin asetamme sellaisen vaatimuksen, että tuon itseään kopioivan koneen pitäisi kyetä muuhunkin kuin vain luomaan itsestään loputtomiin kopioita. 

Ja sen takia me ehkä voimme miettiä sitä, että onko tekoälyn ohjaama robottitehdas, joka kykenee tuottamaan kopion itsestään maastosta löytämistään raaka-aineista enemmän kone vai onko se ehkä sitten elävä. Tai tässä vaiheessa meidän pitää muistaa se, että myöskään ihminen ei ehkä täyttäisi tässä vaiheessa täysin elävän olennon määritelmää, koska nykyään verraten harva kaupunkilainen osaa etsiä esimerkiksi ruokansa suoraan maastosta. Me kaupunkilaiset käymme toki syömässä, mutta ravinnon me hankimme lähes aina supermarketista, joten myös me käytämme esikäsiteltyä eli jalostettua ravintoa, joten riittäisikö meidän automaattiselle tehtaallemme se, että sille toimitetaan esikäsiteltyä malmia. 

Vai voisiko meidän itsemme tekemä tietokoneohjattu yksikkö olla meille elävä? Kun me sitten rakentelemme biologisia robotteja käyttäen synteettistä DNA molekyyliä, niin silloin me kohtaamme taas sen ikuisen kysymyksen, että onko meidän itsemme luoma solu, joka suorittaa niitä tehtäviä, joita me sille olemme ohjelmoineet elävä vai kuollut? Tietenkin tuollainen solu etsii ravintoa, ja osa bioroboteista hyödyntää juuri solujen ravinnon etsimistä. Tuolloin keinotekoinen solu yksinkertaisesti syö vahingollisen kudoksen, ja sitten ehkä kuolee, koska sen DNA-molekyyliin on liitetty ohjelmoitu solukuolema. 

Kun ajatellaan esimerkiksi keinotekoisen DNA molekyylin ohjaamia nanokoneita, kuten keinotekoisia viruksia, niin tuo DNA molekyyli antaa noille koneille mahdollisuuden suorittaa autonomisesti hyvin monimutkaisia tehtäviä. Ja kuitenkin tuollaisen koneen mahdollisuus oppia uutta on rajallinen. Eli sen pitäisi kyetä liittämään uusia emäspareja sen DNAhan, joka toimii kemiallisena tietokoneohjelmana. 

Joskus elämän määritelmä on ollut se, että olio etsii ravintoa luonnosta ja syö esimerkiksi heinää. Mutta samalla tietenkin unohdetaan se, että esimerkiksi normaalissa metallista rakennetussa robotissa voi olla bioreaktori, jossa sitten mädätetään orgaanista ainesta, ja sitten tuosta anaerobisesta reaktiosta vapautuvaa metaania voidaan käyttää robotin polttokennoissa. Toinen mahdollisuus olisi se, että bioreaktori käyttäisi tärkkelystä ja sokeria pirtuksi, jonka avulla sitten robotti tuottaa energiaa. Eli tuollainen robotti voi tehdä kopiota itsestään ja käydä syömässä naapurin leipomossa. 

Mitä esimerkiksi 1200€ on missäkin EU massa?

Mitä missäkin EU-maassa saa 1200 eurolla? Ihmisten ostovoiman määritelmä tietenkin on se, että ostovoima on yleisen hintatason suhde palkkaan. Eli kuten tiedämme, niin se mitä rahalla saa on tärkeämpää kuin mitä ihmisen palkka on. Ja siksi esimerkiksi maassa, jossa hintataso on alempi voivat myös palkat olla alempia. Mikäli maassa on alhainen veroprosentti, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että mistä valtio saa rahaa, ja jos esimerkiksi valtion perimät verot ovat pieniä, niin silloin se tarkoittaa, että joku valtion tai kunnan tarjoamista eduista saattaa olla tuossa matalan verotuksen valtiossa maksullinen. 

Mutta sitten kun aletaan keskustella esimerkiksi ostovoimasta ylipäätään, niin voidaan kysyä aivan aiheesta, että onko ostovoima kahdella henkilöllä oikeasti aivan sama. Jos toinen henkilö asuu rajan pinnassa, niin silloin hän voi päivittäin käydä ostoksilla toisessa maassa. Ja hän voi valita sen maan mistä hän ostaa palveluita siten, että hän voi valita aina halvemman vaihtoehdon. Samoin jos me voimme muuttaa ulkomaille asumaan, niin tietenkin voimme valita sen maan, mikä milloinkin on halvin. Tuolloin me voimme siirtää rahamme esimerkiksi Espanjaan, jossa sitten me voimme nauttia tuon maan hintatasosta. Ja sen jälkeen vaikka pistäytyä Suomessa nauttimassa terveydenhuoltopalveluista. 

Mikäli kaksi ihmistä asuu samassa valtiossa, niin heidän ostovoimansa näyttävät aluksi samalta, mikäli he saavat saman summan rahaa. Mutta jos toinen asuu lähellä avointa rajaa, niin hän kykenee päättämään itse, kummassa maassa hän käyttää rahansa. Ja tuolloin pitää tietenkin kysyä, että miten paljon hyödykkeitä milläkin summalla rahaa saa tuossa toisessa maassa kaupoista. Rajan pinnassa asuva henkilö voi ostaa hyödykkeitä siitä maasta, jossa ne ovat halvempia. Ja se kohottaa rajan lähellä asuvien henkilöiden ostovoimaa. 

Ja jos kaksi ihmistä saa sanotaan vaikka 1200 euroa kuussa tuoja, niin silloin me kohtamme tilanteen, missä toinen käyttää rahansa Suomessa ja toinen Espanjassa. Samoin Pohjois-Irlannissa asuvat henkilöt voivat käväistä ostoksilla Irlannin tasavallan puolella, ja sitten palata illalla kotiin. Tuolloin meidän pitäisi kysyä, että paljonko 1200 euroa on Espanjassa, Irlannissa tai Suomessa. Eli mitä saat tuolla rahalla ostettua ratkaisee sen, että mikä on sinun ostovoimasi. 

Eli jos kaksi henkilöä saa 1200 euroa kuukaudessa käteen verojen jälkeen, niin se ei tarkoita, että heidän ostovoimansa on aivan sama. Se missä he asuvat määrittelee ostovoiman. Siis mikä maa, mikä valuutta? Nykyään valtion valuutalla ei ole mitään väliä sikäli, että me voimme maksaa pankki- tai luottokortilla EUssa ja sen ulkopuolella, tai käydä vaikka rahanvaihtopisteessä ennen tai jälkeen rajan ylitystä. Sen takia voimme sanoa, että myös asuinpaikan sijainnilla on merkitystä ostovoimaa määritettäessä. 

Kenen ehdoilla järjestelmiä kehitetään?

Tekoäly sekä sen eri sovellukset ovat välineitä, joiden pitäisi nostaa tuotantomallit sekä muut vastaavat asiat uudelle tasolle. Tekoäly aiheuttaa muutoksia, jotka eivät aina ole positiivisia, mutta joiden kanssa pitää vain voida elää. Siis jos emme kehitä tekoälyä, niin silloin joku muu sen tekee. Ja sen takia me olemme kehittämässä uutta välinettä, joka tuo toivon sekä samalla myös epätoivon miljoonille tai anteeksi miljardeille ihmisille, mutta samalla kun syytämme tekoälyä vähän kaikesta, niin me  samalla unohdamme autuaasti, että ihminen tekee päätökset siitä miten tekoälyä käytetään. 

Teollisuus vastaa taas kysyntään siten, että se tuottaa tuotteita, joita siltä tilataan. Eli teollisuuden tai yritysten on vastattava tarpeeseen, tai asiakkaat kääntyvät sellaisten yhtiöiden puoleen, jotka vastaavat niiden tarpeisiin. Ja kuten me varmaan tiedämme, niin sotilaan tarpeet ovat erilaisia, kuin esimerkiksi perheenäidin. 

Mutta sitten kun lähdemme tekemään tuotetta, niin meidän pitää muistella Maslowin tarvehierarkiaa, jossa perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen seuraa uusia tarpeita. Ja markkinoinnin perusajatus on siinä, että ihmisille luodaan uusi tarve, jonka takia he ostavat uusia tuotteita tai palveluita. Tietenkin meidän pitää muistaa se, että jokainen yhtiö väittää tekevänsä tuotteita ihmisille, ja että yhtiöissä johtaminen tapahtuu ihmiskeskeisesti. 

Ja silloin meidän pitää muistaa se, että sana "ihminen" on myös merkitsevä. Yhtiöissä ja niiden asiakkaissa on paljon erilaisia ihmisiä. On demokraattisia, ja epädemokraattisia valtioiden ja yhtiöiden johtajia, omistajia, vartijoita, siivoojia, sekä pizzakuskeja, sotilaita, ja poliiseja. Kaikilla noilla ihmisillä on omat tarpeensa sekä omat käsityksensä siitä, miksi he tarvitsisivat esimerkiksi droneja. Nimittäin samalla teknologialla voi olla useita käyttötarkoituksia. 

Eli he kaikki näkevät pizzan kuljettamiseen tarkoitetun dronen hiukan eri tavalla. Ja kun tuotteita kehitettään, niin silloin meidän pitää kysyä, että tehdäänkö kehitystyötä insinöörien eli kehittäjien itsensä näkökulmasta vai tehdäänkö sitä esimerkiksi yhtiöiden markkinointiosastojen näkökulmasta. 

Näet pizzoja parvekkeille tuova drone on tietenkin mielenkiintoinen väline, joka tuo yhtiölle julkisuutta. Sama drone voi toki viedä myös räjähteitä eri kohteisiin. Joten tuollainen pizzamiesten vehje voi olla hyvin vaarallinen väärissä käsissä. Mutta samalla unohdamme, että myös henkilöauton tai puukon antaminen vääriin käsiin aiheuttaa vaaratilanteita. Ja tietenkin dronejen avulla voidaan vankiloihin toimittaa aseita tai huumeita. 

Dronea voidaan verrata leikkuupuimuriin, jonka historia kulkee seuraavasti: Viljankorjuu oli hyvin työläs tehtävä ja apuneuvoja siihen kehitettiin 1700-luvun lopusta alkaen, kun muu tekninen kehitys antoi siihen mahdollisuuksia. Toimivan puimakoneen rakensi Andrew Meikle vuonna 1786 ja niittokoneen Patrick Bell vuonna 1826.Englannissa patentoitiin vuonna 1799 elonkorjuukone. Hiram Moore esitteli vuonna 1835 ensimmäisen hevosvetoisen leikkuupuimurin. Lyhteiden tekeminen oli käsityötä kunnes Cyrus McCormick vuonna 1870 teki koneen, joka leikkasi viljan ja sitoi sen rautalangoilla lyhteiksi. 

Syy miksi tuo kone menestyi ei johtunut yksistään siitä, että se olisi tehokkaampi kuin orjat. Vaan myös siitä, että se oli mielenkiintoinen väline. Kaikki ihmiset olivat nähneet pelloilla hääriviä hikisiä miehiä ja naisia, mutta kone joka yksin teki noiden miesten työt ja sitoi lyhteet kiinnosti ihmisiä enemmän kuin hikiset miehet jossain pelloilla. Samoin orjuuden kieltäminen sai aikaan sen, että alettiin etsiä koneita, joilla ihmisiä voitiin korvata. Syy tuohon oli paitsi taloudellinen, mutta samalla myös kyse oli turvallisuudesta. Osa ihmisistä jotka olivat pitäneet orjia pelkäsivät kostoa, ja leikkuupuimuri ei tullut kostoretkille. 

Syy miksi jotkut kauppaketjut ovat alkaneet käyttää robotteja tavaroiden toimittamiseen on se, että ne koetaan turvallisemmiksi sekä tietenkin kiinnostavammiksi kuin lähetit. Lähettien huonoja palkkoja kritisoidaan jatkuvasti, ja jos robotti toimittaa tavarat koteihin tai kotioville, niin silloin ei yhteystietoja tai henkilöllisyystodistuksia tarvitse näyttää ventovieraille. Eikä robotti myöskään virtsaa nurkalle, jos se ei vessassa ole ehtinyt käydä. Samoin robotti ei niistä nenäänsä hanskaan, jolla se kantaa pizzoja koteihin. Tuon takia myös arkiset myymälät ovat alkaneet käyttää robotteja. Noiden robottien avulla tietenkin kerätään tietoja esimerkiksi suurempien robottien kuten robottibussien ohjausjärjestelmien kehittämistä varten. 

Kuva: Vantaan Sanomat

Nibelungein kullan jäljillä

Hagen heittää kullan Reiniin. 

Nibelungein kulta tai Reinin kulta on asia, josta olen kirjoittanut monia kertoja ennenkin. Eli tämä oletettavasti ainakin osittain todellinen aarre liittyy mieheen nimeltään Hagen, joka takaa-ajajiensa edessä heitti tuon aarteen Reiniin Wormsin kaupungin kohdalla. Tuon aarteen epäillään siis olevan Reinin mutkan kodalla, mutta kukaan ei ole vielä löytänyt kyseistä aarretta, jonka arvo voi olla todella suuri. Wormsissa olevan patsaan mukaan Hagen heitti Reiniin oman kruununsa, kilpensä sekä miekkansa. Ja joskus olen miettinyt, että onko ehkä niin, että Hagen oli heittänyt Reiniin kompassin, joka oikeaan paikkaan laitettuna näyttäisi mistä aarteen voisi löytää. 

Saattaa olla että metsästystorvi olisi ehkä jonkinlainen lukon avaaja. Eli jos henkilö puhaltaa oikeaan torveen oikeassa kohdassa, niin hän saattaa murtaa jonkun kristallilasin, jonka takaa löytyy tarkempi ohje siitä, missä aarre sijaitsee. 

Eli olisiko tuo paikka ehkä joku Hagenille tärkeä lampi tai ehkä hänen kastelähteensä. Sitä ei kukaan voi tietää, mutta jos Hagenin aarre käsitti vain nuo esineet, niin silloin niissä esineissä itsessään oli jotain merkityksellistä. Ja joidenkin UFO-tarinoiden mukaan nuo esineet olivat jonkinlainen ydinpommi, eli miekka ja kilpi olisi tehty uraanista, ja kruunu olisi siis ollut neutronilähde. Mutta itse en tuohon versioon oikein usko. 

Mutta siis toisaalta jos aarretta ei löydy Reinistä, niin silloin me voimme lähteä seuraamaan sellaista olettamusta, että jos aarretta ei koskaan ollut olemassa. Ehkä sitten kyseessä olisi liian helppo selitys, joten voimme ehkä olettaa, että Reinin kulta, joka mainitaan Nibelungein-kronikoissa olisi ehkä jotain muuta kuin kultaa, jonka tunnemme keltaisena jalometallina. Esimerkiksi tärkeitä asiapapereita koskeva kuljetus saatettiin ehkä naamioida kultakuljetukseksi, jotta rosvot eivät koskisi pergamenttiin ja siinä oleviin kirjoituksiin. 

Olisiko niin, että "Nibelungein" olisi jonkun suvun sukunimi. Tuolloin myyttinen "Hagen" voisi olla nimeltään "Hagen von Nibelungein". 

Tai sitten ehkä voimme ajatella, että Nibelungein kulta on oikeasti olemassa. Mutta se ei ehkä ole Rein-joen pohjassa. Tuo tarkoittaa sitä, että joku muu joki kuten Seine tai ehkä Veiksel on saatettu nimetä Reiniksi. Itse olen joskus ajatellut, että ehkä "Hagen" ei ole sen henkilön nimi, joka tuon tarinan on aikoinaan keksinyt. Voi olla että tuo "Hagen" on ollut ehkä joku päällikkö jossain asevoimassa, mutta hän saattoi käyttää taiteilijanimeä. Ja ehkä tuo Rein joki on ollut viittaus johonkin tarinaan, joka kulkee jossain suvussa. Eli joki voi olla symbolinen perintö, tai "verilinja", joka on ehkä ainakin joskus pitänyt sisällään jonkun suvun perimätiedon. Joten voimme kysyä, että olisiko Nibelungein ehkä joskus ollut jonkun suvun käyttämä sukunimi? 

Mikäli tarinan kertoja on todella "Hagen", niin hän on saattanut puhua itsestään kolmannessa persoonassa. Eli hän on ehkä käyttänyt toista nimeä, ja kertonut itsestään "Hagenina". Ehkä hän ei ole maininnut olevansa tuo mies, joka joidenkin mielestä pakeni ehkä taistelukentältä. No, oli miten oli niin Nibelungein- kulta on mielenkiintoinen tarina. Ja ehkä tuo aarre makaa vielä jossain jonkun Eurooppalaisen joen pohjassa. 

https://historianet.fi/tutkimus/aarteenetsinta/reinin-kullan-metsastys

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nibelungein_laulu

Onko lama tahallaan aiheutettu?

 

Maamme talouden tilanne ei ole järin hyvä. Mutta onko se tahallaan aiheutettu? Tämä on asia, joka vaatii hiukan kommentointia. Nimittäin Uuden Suomen "Puheenvuoro" palstalla kysyttiin, että "Ajettiinko Suomi tarkoituksella toistamiseen lamaan"? Siis periaatteessa kukaan ei varmaan myönnä tätä asiaa todeksi, mutta kuitenkin lamalla on muutamia vaikutuksia, joista ei juurikaan puhuta. Kun on lama, niin työmarkkinoilla on työnantajien markkinat. 

Työnantajien ongelma on siinä, että yhtiön arvoa määritellään vain sen perusteella kuinka paljon liikevoittoa se pystyy tekemään. Tuon näkemyksen mukaan työntekijä on vain välttämätön paha toisissa yhtiöissä. Joten jos työtä ei ole, niin silloin henkilökunta joutuu helposti hakemaan uutta työpaikkaa. Ja sitten meidän täytyy huomioida, että yhtiön johdon, työntekijöiden sekä osakkeenomistajien edut saattavat mennä joskus pahasti ristiin. Osakkeenomistajien ainoa virallinen motiivi on saada yhtiöistä voittoa. 

Yhtiön johdon asema on olla osakkeenomistajien edunvalvojia yhtiössä. Eli heidän tehtävänsä on maksimoida yhtiön tuottamat voitot. Ja voiton maksimoinnin tarve saattaa aiheuttaa sen, että yhtiössä ei esimerkiksi hyödynnetä uusimpia tuotantomenetelmiä. Nimittäin lyhytjännitteinen voiton maksimoinnin tarve sekä lyhyet johtajien pestit houkuttelevat siirtämään tuotanto- ja johtamismallien reformoinnin hamaan tulevaisuuteen. Nimittäin jokainen investointi noihin malleihin alentaa tuottavuutta. Ja tuottavuus on aina päällimmäisenä, kun johtaja hakee uutta pestiä uuden yhtiön nokkamiehenä. Joten kaikki mitä ei tarvitse heti tehdä siirretään uuden johtajan harteille. 

Tai toisaalta jos esimerkiksi valtion tulopohja on väärin arvioitu, niin se saattaisi täyttää tahallisuuden määritelmän. Nimittäin jos joku on huomannut sen, että tulot eivät riitä kattamaan menoja, mutta ei ole tehnyt mitään korjatakseen asiaa, niin silloin hän on toiminut tahallisesti. 

Töitä on tarjolla niille, jotka suostuvat niitä pienimmillä kustannuksilla tekemään. Se tietenkin tarkoittaa sitä, että työnantajat voivat vähentää lupaamiaan oheisetuja kuten kuntosalikortteja sekä muita asioita, joilla ennen houkuteltiin työläisiä taloon. 

Samalla myös esimerkiksi opiskelijoiden vanhempien jäädessä työttömiksi on opiskelijoiden pakko hakea osa-aika työtä. Ja se tarkoittaa sitä, että työmarkkinoille on tulossa suuri määrä melkein valmiita ammattimiehiä, joilta saattaa puuttua ainoastaan opinnäytetyöt. Tällöin tarjolla on melkein valmis ammattilainen, jolle ei tarvitse kuitenkaan maksaa TES mukaista ammattimiehen palkkaa. Samoin kun puhutaan lamasta, niin tietenkin esimerkiksi ulkomaisten työläisten rekrytoinnin avulla saadaan työväen vaikutusvaltaa murennettua. Tuolloin tietenkin lähdetään suoraan siitä, että työhön on tultava esimerkiksi virolaisten tai puolalaisten työläisten ehdoilla. 

Kun tarjolla on paljon työläisiä, joista osalla on paljon kokemusta, niin se tarkoittaa sitä, että työvoimaa kilpailutetaan helpommin kuin koskaan ennen. Se että esimerkiksi marjanpoimijoita tuodaan jostain Thaimaasta kertoo siitä, millainen asenne joillakin on kotimaista työvoimaa kohtaan. Eli laman avulla saadaan sitten runnottua läpi kaikki mitä halutaan, jotta yhtiö jäisi Suomeen. Mutta se että yhtiön konttoreista yksi sijaitsee Suomessa ei takaa sitä, ettei sen tuotantoa ulkoisteta jonnekin kauko-itään sekä päämajaa muuteta vaikkapa Jerseyn saarelle. Tuolloin yhtiö ei juurikaan verorahoja jätä valtion kassaan. Eikä sen työvoimakaan maksa tuloveroa Suomeen. 

Se että ulkoistetaanko pääasiallinen työ tekoälylle vai ulkomaisille työntekijöille on aivan sama. Kumpikaan ei maksa Suomeen veroja. Tai ehkä tekoälyn vaatima datakeskus tuo Suomeen varoja esimerkiksi sähkölaskun kautta. Mutta ulkomainen työntekijä ei sitäkään rahaa maahamme jätä. 

Kun työvoimaa on tarjolla valtavat määrät verrattuna avoinna oleviin paikkoihin, niin silloin voivat työnantajat suoraan kilpailuttaa työvoimaa miten haluavat. Kukaan ei varmaan koskaan tule valittamaan mistään kohtelusta, jos ulkopuolella odottaa jatkuvasti jono miehiä, jotka haluavat hänen paikkansa. Ja se mitä sitten tämä aiheuttaa on se, että työntekijät muuttuvat koneiston osiksi. Kertakäyttöyhteiskunnan hengen mukaan työläinen joka on tehnyt tehtävänsä muuttuu saman tien roskaksi. Eli kun kerran on työn tehnyt, niin uutta kertaa ei ole enää tarjolla. 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tatu-tyni/ajettiinko-suomi-toistamiseen-tarkoituksella-lamaan/

Ihmiset odottavat tekoälyltä liikaa.

 

Tekoälyn käyttöön liittyy monia ongelmia, joista pienin ei ole se, että tekoälyn oletetaan pystyvän sellaisiin asioihin mihin se ei pysty. Tekoäly voi antaa vinkkejä siitä, miten jossain tilanteessa pitäisi tai kannattaisi toimia. Mutta päätökset siitä, noudatetaanko tekoälyn antamia vinkkejä vai jatketaanko entiseen tapaan. Tekoäly on loistava väline jolla voidaan analysoida sekä hallita valtavia kokonaisuuksia, ja sen takia tekoäly on hyvä assistentti työpaikoilla. 

Mutta tekoälyn ei saa antaa ajatella ihmisten puolesta. Me emme voi laittaa kaikkia maailman asioita tekoälyn syyksi. Eli tekoälyä on turha syyttää esimerkiksi maapallon ilmaston lämpenemisestä tai talouden lamasta. Ihminen on tehnyt valinnat, jotka aiheuttavat nykyisen tilanteen. Tekoäly ei ajattele, se vain kerää tietoa useista lähteistä ja sitten yhdistää tuon tiedon uudeksi kokonaisuudeksi.

Tekoälyn oletetaan ajattelevan ihmisten puolesta, ja tekevän päätöksiä samalla tavalla kuin ihminen tekee. Tekoäly ei ajattele kuten ihminen, eikä se myöskään ajattele siinä mielessä, kuin miten me ajattelun tunnemme. Siis meidän pitäisi ajatella niin, että tekoäly vain kokoaa valmista materiaalia tietystä sivujoukosta, ja sitten lajittelee tai kopioi nuo sivut vastaukseen, jota se väittää itsensä luomaksi. 

Se miten tekoäly selviää esimerkiksi plagioinnista on se, että se osaa etsiä synonyymeja sanoille, joita se löytää käyttämistään lähteistä. Ja sitten tekoäly vain muuttaa esimerkiksi sanan "segregaatio" "sosiaaliseksi eristäytymiseksi". Eli noin sitten tekoäly luo uutta, mutta se että tekoäly ei ajattele tekee siitä epäluotettavan. Tekoäly osaa yhdistellä ja muutella saamaansa dataa, mutta se ei kuitenkaan osaa arvioida tekstiä, mitä se milloinkin sattuu käyttämään. Ja sen takia esimerkiksi tekoälyn käyttämien kotisivujen sisältöä muuttamalla tekoäly saadaan suoltamaan väärää tietoa. 

Siis tekoäly ei ole valehtelija sanan varsinaisessa merkityksessä. Valehtelu edellyttää sitä, että valehtelija ymmärtää ja tiedostaa valehtelevansa. Ja tekoäly ei tiedä kertovansa valheita, jos sen käyttämät lähteet sisältävät valheellista tietoa. Sen takia tekoälyn käyttöön työelämässä täytyy perehtyä, ja tietenkin tekoälyn käyttäjän pitää kyetä arvioimaan tekstiä tai dataa, jota tekoäly tuottaa. Ja aina kannattaa myös katsella millaista tietoa tekoälyn käyttämät lähteet sisältävät. 

Jos vertaamme tekoälyä esimerkiksi johonkin fyysiseen esineeseen, niin me voisimme verrata sitä robottiin, joka osaa poimia tietyn määrän papereita tietyistä laatikoista. Sen jälkeen tuo robotti yksinkertaisesti vain laittaa nuo paperit tiettyyn järjestykseen. Eli osaako tekoäly sitten ajatella itsenäisesti? Tekoälyn kohdalla nuo laatikot ovat kotisivuja tai tietokantoja, jotka on ryhmitelty tiettyjen kategorioiden mukaan. Ja paperit ovat kotisivuja joita robotti leikkelee ja yhdistelee uuteen järjestykseen. Kun tekoälyltä pyydetään jotain, niin se osaa valita tiedot tietokannoista, joiden tuntomerkit sopivat sen saamaan tehtävään. 

Tekoäly voi esimerkiksi vertailla röntgenkuvia keskenään, ja nähdä sitä kautta, että onko henkilön keuhkoissa tai muualla kehossa muutoksia. Kyseinen ominaisuus on muunneltu kasvojen vertailuohjelma, jonka tekoäly sitten liittää itseensä. Ja jos muutoksia on havaittavissa, niin tekoäly huomaa ne erittäin nopeasti. Samoin jos tekoäly etsii tiettyjä soluja verinäytteestä, niin se on todella loistava väline tällaiseen tarkoitukseen. Tuolloin tekoäly vain vertailee solujen kuvia niihin kuviin, joita se saa mikroskoopista. 

Eli tekoäly vain havainnoi yhtäläisyyksiä tai erovaisuuksia röntgen- tai mikroskooppikuvissa. Mutta vielä en aivan antaisi tekoälyn tehdä diagnooseja tai antaisi tekoälyn ohjaamalle robotille täysiä lääkärin valtuuksia. Tekoäly on väline joka kykenee etsimään eroavaisuuksia tietystä datamassasta. Mutta tekoäly ei vielä korvaa ihmistä täysin. 

Ihmiset muuten sekoittavat robotit sekä tekoälyn keskenään. Tekoäly on tietokone-ohjelma joka ohjaa robotteja tai tietokoneita. Robotti ei välttämättä käytä tekoälyä kuten me olemme uskoneet. Eli ihminen voi kauko-ohjata robottia, joka sitten toimii kauko-ohjauksessa ihmisen komennossa. Tuollainen robotti voi toki tehdä leikkauksia sekä toimia muutenkin samoissa tehtävissä kuin ihminen. 

BCI (Brain Computer Interface)-käyttöliittymä tarkoittaa sitä, että ihminen kommunikoi tietokoneen kanssa käyttäen EEG signaaleja. Esimerkiksi Elon Muskin Neuralink on esimerkki BCI-mikropiiristä, joka asennetaan henkilön aivoihin, ja jonka kautta hän kykenee ottamaan yhteyttä tietokoneeseen. Tuollaisen välineen avulla voisi lääkäri työskennellä etänä siten, että hän ohjaa robottia omilla aivoaalloillaan. Kyseiset robotit käyttävät tekoälyä BCI-laitteiden välittämän EEG-käyrän dekoodaamiseen. 

Eli tekeekö tuolloin lääkärin työtä tekoäly vai ihminen? Siinä on vähän vakava kysymys. Eli ihminen periaatteessa tekee päätökset ja ohjaa robottia. Mutta tuolloin tekoäly sitten koodaa ja dekoodaa dataa, joka vaeltaa käyttäjän ja koneen välillä. 

Muutosvastarinta on aina otettava huomioon, kun uudistuksia tehdään.

Miksi me emme siirry etätyöhön? Tietenkään esimerkiksi siivooja ei voi käydä etätyössä, mutta miksi merkonomien pitää käydä toimistolla? Siksi että me olemme aina ennenkin käyneet toimistolla, ja sen takia me emme voi siirtyä etätyöhön. Etätyö olisi ehkä ekologista, oikein toteutettuna tehokasta, mutta samalla sitä vastustetaan todella paljon. Siis onko syynä muutosvastarinta, vai jotain paljon enemmän, kuin vain se, että kaikkea uutta pitää vastustaa viimeiseen asti. 

Yhtiön johtajien ajattelutapa on eri kuin esimerkiksi insinöörien. He ajattelevat asioista niin, että liikevoitto mittaa sen, mikä on oikea ja mikä on väärä tapa toimia. Ihmiset voivat olla erittäin luovia sekä innovatiivisia, mutta jos heidän ajatuksiaan ei lähdetä toteuttamaan, niin niistä innovaatioista ei ole mitään hyötyä. Ja jos yhtiötä ajetaan eteenpäin pelkästään voiton maksimointia ajatellen, niin jokainen asia minkä yhtiö joutuu investoimaan on tietenkin poissa yhtiön voitoista. 

ICT-alalla ei pitäisi etätyön esteenä olla esimerkiksi ATK-käyttötaito. Mutta kuten tiedämme, niin usein ICT-alan yhtiöiden omistajat eivät itse ole ICT alalla. He saattavat olla esimerkiksi pankki, talous tai finanssialalla. Ja noista aloista erityisesti pankki- ja siihen liittyvä vakuutusala ovat vanhoillisimpia, mitä maailmasta löytyy. 

Yhtiöiden painoarvo voi määräytyä kahdella tai kolmella tavalla. Joko niiden varallisuuden tai työllistävyyden mukaan. Jollain pörssissä operoivalla sijoitusyhtiöllä voi olla valtava varallisuus, mutta niiden työllistävyys on heikko. Eli noiden yhtiöiden kautta kulkee valtavia rahavirtoja, joita käsittelee ehkä vajaa 20 henkilöä. 

Pankit taas ovat laitoksia, joilla on rahaa. Mutta pankkien rahat ovat hiukan toisenlaista pääomaa kuin sijoitusyhtiön. Ja kuitenkin pankit ovat länsimaisen rahapolitiikan kulmakiviä. Samalla pankit ovat kaikkein vanhoillisimpia toimijoita. Niiden sisäiset toimintatavat eivät juurikaan ole muuttuneet, vaikka tietenkin ATK on tullut pöydille, ja nettipankin kautta voidaan hoitaa pankkiasioita. Jos pankkiasioita hoideteen etänä, niin miksi muutkin työtehtävät eivät suju etänä? 

Eli tietokone on korvannut pankkivirkailijat. Mutta muuten asioita käsitellään pankeissa aivan kuten 200 vuotta sitten, ja syy miksi pankit eivät uudistu on se, että pankkien ei tarvitse uudistua. Ja juuri pankinjohtajat ovat ihmisiä, jotka valitaan erittäin huolellisesti. Ja juuri noiden johtajien  valinnassa auttaa, jos sattuu omaamaan lapsuudesta asti suhteita niihin ihmisiin, jotka tekevät päätöksiä pankinjohtajien nimittämisestä. 

Rakennus- ja hoitoalat ovat sikäli olleet poliitikoille mieleen, että ne ovat suuria työllistäjiä. Ja poliitikot saavat ääniä vain luonnollisilta ihmisiltä. Ja tästä sitten tietenkin voimme vetää sellaisen johtopäätöksen, että poliitikot haluavat suosia aloja, joiden työllistävyys on suuri.

Ja kolmas painarvon määrittäjä on yhtiön sisältämä ammattitaito. Lakimiesten vaikuttavuus jokapäiväisessä elämässä on suurempi kuin insinöörien. Jos lakimies huomaa rikoksen tai laittomuuden, ja hän reklamoi asiasta, niin silloin tietenkin tuo reklamaatio vaikuttaa asioihin. 

Kun maailman vähiten innovatiiviset ihmiset johtavat maailman innovatiivisimpia ihmisiä, niin tuloksena on usein melko suuria ristiriitoja. Eli kun puhumme etätöistä tai muista vastaavista asioista, niin huomaamme että siitä ei juurikaan edes haluta löytää mitään haluta löytää mitään hyvää. Etätyö tuhoaa ihmisen uran, koska hän ei pääse silloin istumaan konsernijohtajan pöytään ruokatunnilla, ja tuomaan esiin omia mielipiteitään asioista, joiden avulla yhtiötä pitäisi johtaa ja kehittää. 

No kaikki yhtiöt eivät ole suuria konserneja, joten ehkä joissain pienemmissä yhtiöissä jopa aloittelevat työntekijät pääsevät istumaan suuren johtajan kanssa samaan pöytään, ja keskustelemaan asioista lautasten yli. No, ehkä olen tässä vähän ilkeä, mutta kuitenkin tietyissä tilanteissa jopa työharjoittelija saattaa päästä keskustelemaan ruokapöydässä suurten johtajien kanssa.  Ja tuo tapaus on se, että sattuu olemaan suuren johtajan perhetuttu tai perheenjäsen. 

Segregaatio eli sosiaalinen eristäytyminen takaa sen, että ihminen ympäröi itsensä ihmisillä, joilla kaikilla on samanlainen tausta. Segregaation eli sosiaalisen eristäytymisen taustalla on ajatus siitä, että kenenkään ei tarvitse sietää ihmisiä, joiden kanssa heillä on erilaisia mielipiteitä. Pahimmillaan segregaatio aiheuttaa sen, että ihmisen ympärillä on vain sellaisia ihmisiä, joilla on täysin samat ajatukset kuin mitä joukon keskushahmolla. 

Ja sitten tietenkin kohtaamme tilanteen, missä yhtiöiden hallintoneuvostoissa saatetaan hokea sitä, mitä suurin osakkeenomistaja sanoo. Tuolloin muu johtokunta vastaa kaikuna siihen, mitä heille sanotaan. Ja se sitten tuo ongelmia. Näet esimerkiksi lainopilliset ja muut neuvonantajat ovat sitä varten, että heidän tehtävänsä on neuvoa yrityksen johtoa siitä, miten heidän oikeasti pitäisi toimia. 

Mutta se mikä tuollaisen tilaneteen aiheuttaa on segregaatio, eli sosiaalinen eristäytyminen. Silloin rikkaat ikään kuin pakkautuvat samoihin kouluihin, ja sitten seurauksena on se, että kun rikkaiden ja vaikutusvaltaisten perheiden lapset menevät työelämään, niin heillä on jo valmiit suhteet, joiden avulla pääsee istumaan oikeisiin pöytiin, ja keskustelemaan oikeiden henkilöiden kanssa. Ja tietenkin liikesuhteita voidaan solmia myös esimerkiksi päivällisillä tai muissa sosiaalisissa tilanteissa. 

Se miksi segregaatio aiheuttaa haluttomuutta uudistaa yhtiöitä on se, että "vanhallakin mallilla on pärjätty". Ja koska kaikkien muiden kohdalla kyseinen malli on toiminut satoja vuosia, niin miksi kukaan edes haluaa muuttaa mitään. Kun ihminen ympäröi itsensä ihmisillä, jotka ajattelevat samalla tavalla kaikista asioista, niin se tarkoittaa sitä, että ajattelumaailma yksipuolistuu. Uusia ideoita ei enää saada tuotua niihin piireihin, joissa tehdään päätöksiä siitä, mitä tuotetaan tai siitä, miten tuotanto tapahtuu. 

Mikäli yhtiö ei kykene tuottamaan uusia tuotteita, niin sen tuoteperhe vanhentuu. Ihmisille pitää tarjota jotain uutta aina silloin tällöin. Tai sitten omat tuotteet eivät enää mene kaupaksi. Se että yhtiön tuotteita ostetaan tuo sille myyntivoittoa, joka sitten joko jaetaan osakkaiden kesken tai käytetään yhtiön kehittämiseen. Tietenkin on olemassa esimerkiksi sijoitusyhtiöitä, jotka käyvät kauppaa osakkeilla, ja nämä yhtiöt ovat niitä, joiden tuote on periaatteessa markkinoiden tuntemuksen kautta saatava liikevoitto. Mutta yleensä yhtiöt joiden tuotteet päätyvät tavallisten ihmisten käyttöön ovat juuri perinteisiä yhtiöitä, joiden tuotteet ovat konkreettisesti käsin kosketeltavia. 

Tai ehkä esimerkiksi web-sovellukset ovat niitä tuotteita, joilla on suurempi vaikutus kuin jollain kännykällä. Mutta noita applikaatiota varten pitää ostaa kännykkä. Vai voimmeko sanoa, että myös mobiilisovellus on kineettinen tuote, joka on yhdistetty laitteeseen jota kännykäksi kutsutaan. 

Donitseja, viinereitä sekä taloutta.

Donitsitalous on merkillinen asia. Usein donitsitaloustieteellä tai donitsitaloudella tarkoitetaan toimintamallia, missä taloudelliset toimijat näyttävät ulospäin vain osan taloudesta tai toiminnoista. Tuolloin esimerkiksi yhtiön toiminta näyttää ulkoapäin katsottuna donitsilta. Eli ihmiset näkevät donitsin reunat, mutta esimerkiksi yhtiön toiminnan ydin jää ihmisiltä piiloon. Ja se mitä ei tuosta mallista kerrota saattaa olla tärkeämpää kuin se, mitä julkisuudessa käsitellään. 

Mutta donitsimalli voi tarkoittaa myös yhtiöitä joilla ei ole varsinaisesti tuotetta. Se voi olla siis malli, jossa taloudelta puuttuu ydin. Eli niiden liiketoiminta rakentuu ikään kuin tyhjän mallin ympärille. Tuolloin yhtiö voi vaikuttaa houkuttelevalta sekä edustavalta, mutta sen tuote ikään kuin puuttuu. Tuollaisia yhtiöitä ovat esimerkiksi erilaiset kryptovaluuttayhtiöt, joiden tuote on periaatteessa osake, joka voidaan milloin vain ostaa takaisin. Ja se että ihminen voi hankkia kryptovaluuttaa, sekä myydä sitä sitten myöhemmin tekee kryptovaluutasta mielenkiintoisen tavan käydä kauppaa. 

Periaatteessa esimerkiksi joku yhtiö saattaa maksaa palkkaa kryptovaluutassa, ja sitten palkan saaja vain vahtaa tarpeellisen määrän kryptovaluuttaa oikeaksi valuutaksi, kun palkan saaja sitä tarvitsee. Tuolloin kryptovaluutan vaihto tavalliseksi rahaksi tapahtuu siten, että kryptovaluutan omistaja vain myy nuo bitcoinit takaisin. Tuolloin voidaan periaatteessa suuri osa tuloista salata verottajalta. 

Usein donitsimalli sekoitetaan viinerimalliin. Ideana molemmissa on se, että taloutta ohjaa ydinjoukko, jonka tapa ajatella asioista on sama. 

Viinerimallin taloudessa kaikki saavat tietenkin osansa viineristä. Siis viineri symboloi taloutta tai hyödykejoukkoa, jonka kaikki voivat ostaa. Viineri voi kuulostaa hyvinkin loistavalta asialta, ja kaikki saavat siitä osansa. Kuitenkin jos katsomme viinerin kuvaa, niin monissa viinereissä on keskellä herkullinen hillo tai kastike, jonka takia niiden keskiosa on maukkaampi kuin reunus. Tuo viinerimalli tarkoittaa sitä, että jotkut saavat ottaa kastiketta enemmän kuin toiset. Ja sitten on niitä joille jää vain rapea reunus, joka on kuitenkin kuivaa taikinaa verrattuna viinerin keskustaan. 

Viineritalouden keskeinen ajatus on segregaatio. Siinä rikkaat seurustelevat rikkaiden kanssa, ja muut jäävät rannalle ruikuttamaan. Juuri segregaatio jossa huippuluokan johtajien lapset seurustelevat toistensa kanssa saa aikaan sen, että huippujohtajien paikat menevät melko pienelle joukolle, mikä tietenkin kasaa rahaa tietyn joukon käsiin. Eli se miksi segregaatio takaa sen, että rikkaat rikastuvat johtuu siitä, että kun esimerkiksi huippuluokan johtajien lapset hakevat töitä, niin heillä on valmiit suositukset, suhteet sekä he ovat myös tunnettuja. 

Tietenkin jokainen meistä voi saada periaatteessa melko hyvääkin palkkaa. Riittää että me käymme koulua, ja valmistumme insinööreiksi tai ekonomeiksi. Mutta huippuluokan johtajan paikat eli maailman suurimpien yhtiöiden johtajien paikat menevät tietyille ihmisille. Muut taas työskentelevät yritysmaailman keskiportaassa yleensä asiantuntijuutta kuten lain tuntemusta tai insinööritaitoja vaativassa työssä. Huippuluokan johtajilla on paljon valtaa. He päättävät siitä, mitä tuotteita esimerkiksi Walmart ja muut suuret tavarataloketjut ostavat myytäviksi. Ja kun puhutaan eduista, niin kukaan ei pysty tarjoamaan samoja etuja kuin maailman suurimmat yhtiöt. 

Viineritaloudessa viinerin keskustassa häärivät miehet ja naiset, joilla on valtaa sekä rahaa. Se mikä tekee viineritaloudesta mahdollisen on segregaatio. Se tarkoittaa sitä, että ne joilla on varaa laittavat lapsensa esimerkiksi yksityiskouluihin, joihin tavallisilla kuolevaisilla ei ole varaa. Tämä rikkaiden eriytyminen muusta joukosta takaa sen, että heillä on jo lapsesta pitäen suhteita, joiden avulla päästään työelämässä pitkälle. Mutta tuohon asiaan liittyy muuan ongelma. 

Nimittäin se, että koska talouden ja johtajuus kasaantuu saman joukon ympärille, niin se saattaa myös yksipuolistaa niitä näköaloja sekä toimintamalleja mitä tuotannossa sekä tuotannon kehittämisessä halutaan toteuttaa. Se että ihminen ympäröi itsensä henkilöillä, jotka ovat samanlaisia heidän itsensä kanssa saattaa aiheuttaa sen, että uusia toimintamalleja ei edes haluta ottaa käyttöön. Eli samanlaisilla ihmisillä on samanlaisia ajatuksia, joiden avulla asioita johdetaan. 

Se mikä sitten tekee tuosta mallista, jossa kaikilla on samanlaisia ajatuksia vaarallisen on se, että jos joku malli vie suoraan katastrofiin, niin silloin katastrofi pitäisi estää kehittämällä uusia malleja. Mutta jos kaikkien niiden ihmisten ajatusmaailma on homogeeninen, jotka voivat tehdä päätöksiä, niin silloin ei saada aikaan uusia malleja. 

Tiukat säännöt kannattavat, vai kannattavatko ne?

Kuva: instagram

Kun työelämää kehitetään, niin aina kohtaamme tilanteita, joissa säännöt eivät sovi kaikille. Kun puhutaan sitten tiukoista säännöistä, niin tiukat säännöt saattavat tietenkin vaikuttaa erittäin hyvältä tavalla johtaa yhtiöitä. Tiukoilla säännöillä varmistetaan, että "homma pysyy hanskassa" eikä yhtiön aikaa haaskata turhaan. Ja tietenkin esimerkiksi asiantuntijatehtävissä olevien kohdalla on huomattava se, että heitä erityisesti halutaan pitää silmällä. 

Mutta samalla unohdetaan se, että tiukat säännöt saatetaan joissain tapauksissa kokea holhoamiseksi. Ja asiantuntijoita on maailmassa moneen lähtöön. Se mitä missäkin yhtiössä kutsutaan asiantuntijuudeksi riippuu yhtiön toimialasta sekä yhtiön toiminnan tasosta, ja se mikä on toisissa yhtiöissä koettu hyväksi saatetaan toisissa yhtiöissä kokea suoraan sanottuna katastrofiksi.

Jos asiantuntijuutta lähdetään käsittelemään esimerkiksi sähköasentajan näkökulmasta, niin sähköasentajan toimiluvat ovat henkilökohtaisia. Se tarkoittaa sitä, että jos sähköasentaja haluaa, niin hän voi hakea uutta työpaikkaa, ja sen jälkeen on hänen tilalleen löydyttävä uusi asentaja. Tai sitten hänen työnsä joudutaan jakamaan jäljelle jääneiden asentajien kesken. Mutta sitten kun puhutaan korkea-koulutetuista henkilöistä, kuten esimerkiksi insinööreistä sekä vaikkapa arkkitehdeistä, niin he eivät välttämättä koe esimerkiksi tiukkoja sääntöjä samalla tavalla kuin joku sekatyömies. 

Pahimmillaan yhtiöiden säännöt aiheuttavat varsinkin korkeasti koulutetuissa henkilöissä ajatuksen siitä, että heitä holhotaan tai että heitä katsotaan ylen. Ja se saattaa ajaa nuo henkilöt sellaiseen tilanteeseen, että he alkavat etsiä uutta työpaikkaa. 

Ja se tarkoittaa sitä, että arkkitehti saattaa vaihtaa hyvinkin nopeasti yhtiöitä. Arkkitehtien kohdalla uutta vastaavalla koulutuksella sekä luvilla varustettua miestä tai naista kävele ehkä aivan heti sisään, vaikka työpaikka olisi auki. Eli työpaikan ongelma on siinä, että vaikka periaatteessa sääntöjä pitää noudattaa, niin mikään ei estä ainakaan työnsä osaavaa arkkitehtia etsimästä uutta työpaikkaa. Kun puhutaan työntekijöistä, joiden koulutus kestää useita vuosia, niin heitä ei välttämättä korvata aivan heti. Ja yksi tapa saada kilpailijat lopettamaan toimintansa on ostaa heiltä ne työntekijät, joiden luvista liiketoiminta on riippuvainen. 

Rekrytointia suoritettaessa on tietenkin tullut tavaksi neuvotella monista asioista, joista yksi on tietenkin erilaiset työpaikan kautta tulevat edut. Eli työntekijöistä kilpaillaan myös etujen avulla. Ja joku työpaikka voi tarjota jopa täysin vapaata etätyömahdollisuutta sekä monia muitakin etuja tai optioita, kuten jo tutuksi tullutta saunaa ja yhtiön nimissä olevaa edustusmökkiä Saimaan rannalta. Pahimmillaan liian tiukat säännöt ovat asioita, joiden avulla saadaan koulutettu työvoima siirtymään kilpailijoiden palvelukseen. 

Maailmaa pitäisi kehittää ihmisten ehdoilla.

Maailmaa pitäisi kehittää ihmisten ehdoilla. Siitä kaikki ovat vähintään samaa mieltä. Mutta esimerkiksi siitä, millaisten ihmisten ehdoilla maailmaa kehitetään. Kun me keskustelemme siitä mitä ihminen tarvitsee, niin me sitten kohtaamme sellaisen asian, missä se mitä ihminen tarvitsee poikkeaa huomattavasti siitä, mitä ihminen todella tarvitsee. Ja sitten se kenen tarpeita erityisesti otetaan huomioon on aina vähintään hiukan eriäviä käsityksiä. Mikäli ajattelemme tarpeita ammatillisesta näkökulmasta, niin sotilas tarvitsee erilaisia asioita kuin esimerkiksi kirjanpitäjä. Samalla tavalla voimme ajatella, että esimerkiksi yhtiöt erikoistuvat. Ne pyrkivät vastaamaan oman asiakasryhmänsä tarpeisiin. Ja sen takia meillä on erilaisia yhtiöitä, jotka keskittyvät tiettyiin kohderyhmiin. 

Mutta sitten kohtaamme sen asian, että yhtiön johdon, yhtiön työntekijöiden sekä osakkeenomistajien edut saattavat olla eriäviä. Samalla tietenkin meidän pitäisi erottaa toisistaan lyhyt- ja pitkäkestoiseen sijoitustoimintaan tähtäävien sijoittajien edut. Lyhytkestoinen sijoittaminen on tapa, jossa kurssinousussa olevien yhtiöiden osakkeita ostetaan, ja sitten ne saatetaan myydä heti eteenpäin. Ja tuolla tavoin pyritään saamaan sitten voittoa osakkeista. Ja juuri tuo lyhytkauppa on se, missä tehdään niitä miljoonia. Mutta samalla sen kautta voidaan hävitä miljoonia euroja tai dollareita muutamassa minuutissa. 

Voiko nykyään enää kukaan oikeasti vastata työelämän tarpeisiin? Välillä vaaditaan lisää digilaitteita, välillä taas digilaitteita halutaan kieltää, koska ne vievät yhtiön työntekijöiltä aikaa olla sosiaalisia. Samoin yhtenä päivänä etätöitä ylistetään, ja kaikilla pitäisi olla etätyötä. Ja välillä taas etätyön tuottavuus on todella alhainen, joten sen takia kaikkien pitäisi tulla toimistolle. Eikä kukaan voi sijoittaa 150 euroa esimerkiksi kirjoituspöytään, ja jokaisen työntekijän tulee istua 8h tuijottamassa läppärin kameraa. Eli he eivät saa edes kahvikuppia täyttää ilman työnjohdon lupaa. 

Samoin työnjohto mielellään antaa kuitenkin esimerkiksi kännykän kotiin, ja sitten esimerkiksi sähköpostien lukeminen on asia, josta keskustellaan. Pitääkö työpaikan maksaa tuostakin ajasta? Samalla kuitenkaan ei muisteta, että on mahdollista estää esimerkiksi työpaikan kännyköiden ja datalaitteiden käyttö työajan ulkopuolella. Ja sen työpaikan kännykän voi jättää myös työpöydälle. Eli jos sattuu olemaan sellainen tapaus, että työpaikalla ei ole etätyötä, niin silloin voidaan työpaikan kännykät sekä läppärit jättää vaikka kotiin. Ja pelit pelataan tietenkin omilla läppäreillä tms. Joten onko niin että noita täpötäyteen kaupunkiasuntoon ahdettuja työpöytiä ei voi käyttää mihinkään muuhun kuin omaan etätyöpäivään? 

Siis kenen tai minkä ehdoilla työelämää kehitetään? Kehitetäänkö sitä osakekauppiaiden, yhtiön johtokunnan vai yhtiön työntekijöiden ehdoilla? Vai kehitetäänkö sitä mahdollisesti tekoälyn, algoritmien sekä muun teknologian ehdoilla? Toisaalta jos ajatellaan että työelämää kehitetään siten, että pääasiallinen fokus on rahan tekemisessä, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että työelämää kehitetään rahan ehdoilla, jolloin kaikesta mistä vain voidaan säästää säästetään. Ja juuri tekniikkakeskeisyys on asia, mikä ei ehkä ole aina täysin ymmärretty. 

Me emme voi kehittää työelämää ilman tekniikkaa. Jos emme hyödynnä tekniikkaa, niin silloin joku muu sitä hyödyntää. Samalla meidän on otettava huomioon se teknologia, jota jo on käytössä. Eli emme voi oikeasti vain sivuuttaa esimerkiksi älypuhelimia, eli se että älypuhelin on jossain laatikossa ei tee siitä olematonta. 

Toki kännykkäparkit ovat hienoja ajatuksia. Mutta niiden pitää olla sellaisia, että niihin voi turvallisin mielin jättää kännykän koko päiväksi. Ja sitten me kohtaamme sellaisen ajatuksen, että mitä jos vaikka meidän työpaikassamme kielletään tekoälyn käyttö? Tekoäly kun ei ole sellainen asia, mikä kuuluu työelämän ajatukseen siitä, että ihmisen pitää tehdä tuottavaa työtä 8 tuntia päivässä, eikä edes kahvilla tai vessassa saisi käydä. Tekoäly voisi olla loistava väline, jonka avulla voidaan lisätä työyhteisön sosiaalisuutta ja aikaa myös esimerkiksi asioiden syvällisempään opetteluun. 

Näin käytettynä tekoäly varmasti auttaa työyhteisöä menestymään. Se antaisi tilaa myös innovoida uusia tuotteita.  Mutta jostain syystä tekoäly nähdään uhkana, josta ei seuraa mitään hyvää. Tekoäly tekee monia asioita nopeammin kuin ihminen tekee siitä välineen, jolla voidaan tehdä paljon hyvää.  Se että esimerkiksi koodaaja voisi hyödyntää tekoälyä ja sen kautta hän saisi myös aikaa sosiaalisten taitojen ylläpitoon koetaan kuitenkin uhkana tai laiskotteluna. Ja se että joku alkaa tehdä töitä nopeammin tietenkin aiheuttaa painetta vähentää työvoimaa, kun mikään työpaikka ei turhasta maksa. 

Nykyisessä työelämässä työntekijä on ikään kuin robotin asemassa. Hänen tehtävänsä on tehdä työtä, mikä tietenkin on varmaan yhtiön edun mukaista. Mutta kun työelämää kehitetään, niin se joka aina ensin kärsii muutoksista on juuri työläinen. Jos yhtiön tulos ei vastaa tavoitetta, niin hän saa lähteä kävelemään. Jos yhtiön tuotantomenetelmät muuttuvat, niin työläisen oletetaan muuttuvan noiden menetelmien mukaan. Kaikki onnittelut onnistuneesta työstä menevät työnjohdolle, mutta työn tekijöitä ei juurikaan käydä onnittelemassa. Eli työntekijän tehtävä on tehdä työt kunnolla, ja jos hän ei sitä osaa, niin silloin hän saa lähteä etsimään uutta työpaikkaa. 

Kertakäyttökulttuuri on nykyään iskenyt myös työelämään. Työläisistä joiden ura on alkanut jossain määrä-aikaisissa työsuhteissa ovat jostain syystä jumittuneet noihin työvoimapalveluiden kautta hankittuihin työpaikkoihin. Eli kun he tulevat sisään yhtiöön, niin noilla pätkätyöläisillä on taskussaan tieto siitä, milloin viimeinen työpäivä on. Nämä pätkätyöläiset ovat ikään kuin kertakäyttötuotteita, jotka kerran kävelevät yhtiöön sisään, ja sitten kun he lähtevät ulos luovutettuaan avaimensa, niin heitä ei enää tuossa samassa yhtiössä kaivata. 

Kuitenkin me voimme varmaan arvottaa asioita siten, että työntekijä on puhelintaan arvokkaampi. Ja sitten kun puhutaan tekoälystä ja sen käytöstä asiakaspalvelussa, niin tekoäly ei suutu eikä tekoälyllä ole huonoja päiviä. Ihmisillä sen sijaan on huonoja päiviä, ja joskus ei asiakaspalvelija enää jaksa hymyillä ja olla asiallinen, mikä sitten vaikuttaa esimerkiksi myyntiin sekä asiakkuuksiin. 

Eli kun pätkätyöläistä ei enää tarvita, niin hänet heitetään roskiin. Noita pätkätöitä tekeviä eivät usein koske esimerkiksi työpaikan muut edut kuin palkka. He saattavat tehdä työtä aivan yksin. Tai sellaiseen aikaan, että kukaan muu ei silloin ole työssä. Ja se mikä usein myös unohtuu on se, että juuri pätkätyöt ovat niitä opiskelijoiden perinteisiä työsuhteita. Mikäli opiskelija ei saa töitä, niin hän joutuu istumaan hyvin tylsillä luennoilla. 

Ihminen kohtelee muita samalla tavoin, kuin häntä itseään on kohdeltu. Ja sen takia meidän pitää muistella sitä, että mistä ne kamalat pomot tulevat? Onko ehkä kenelläkään käynyt mielessä, että esimerkiksi ekonomit joutuvat lukemaan todella paljon, jos mielivät saada tutkinnon valmiiksi? Ja mikä sitten motivoi noita ihmisiä opiskelemaan? 

Pomon paikka työyhteisössä on olla yhteisön ulkopuolella. Työyhteisön sisäisten ristiriitojen ratkaisu on asia, mikä on johtajan työssä kaikkein vaativinta. Jos esimerkiksi vastaan tulee tapaus, jossa toinen työntekijä syyttää toista ahdistelusta, niin silloin pitää tapausta katsella viileästi. Jos väärää ihmistä uskotaan väärässä paikassa, niin seuraukset ovat kamalat. Ja me tiedämme että kaikki ihmiset voivat tai osaavat valehdella. 

Ruotsin ilmavoimat aikoo käyttää Gripeneitä satelliittien laukaisuun sekä satelliittien tuhoamiseen

JAS-39 Gripen

Ruotsin ilmavoimien suunnitelma käyttää JAS-39 Gripen hävittäjiä satelliittien laukaisemiseen sekä satelliittien tuhoamiseen on tietenkin uutta pohjolassa, mutta ei toki ainutlaatuista maailman mittakaavassa. USAn ilmavoimilla on käytössään ASAT-ohjus, joka laukaistaan F-15-hävittäjästä, joka nousee ilmakehän yläosiin. Kyseisellä aseella voidaan tuhota matalalla radalla lentäviä satelliitteja sekä samalla noiden välineiden avulla voidaan laukaista miniatyyrisatelliitteja kiertoradalle. Samoin periaatteessa myös suurempi ilmasta laukaistava "Pegasus"-raketti voidaan muuttaa satelliittien tuhoamiseen sopivaksi. 

Miniatyyriset satelliitit ovat uutta sekä tieteessä että myös tiedustelussa. Mikropiiriteknologian pienentyessä miniatyyrisatelliitit voivat suorittaa samoja tehtäviä kuin suuremmat satelliitit. Eräissä suunnitelmissa maapallo ympäröidään miniatyyrisatelliittien pilvellä, joka voi varoittaa erittäin nopeasti esimerkiksi ohjusten laukaisemisesta. Samoin noita satelliitteja voidaan ohjata päin kyseisiä ohjuksia. Eräiden visioiden mukaan sodan sytyttyä Venäjän päälle laukaistaan miniatyyrisatelliittien parvi, joka voi myös ainakin yrittää tukkia ohjusten lentoratoja sekä osoittaa laukaisupisteitä vastahyökkäykselle. 

Yllä AGM-139 ASAT laukaistaan F-15 hävittäjästä satelliittien tuhoamis-demonstraatiossa. 

Eli niiden avulla voidaan valokuvata sekä myös esimerkiksi siepata muiden satelliittien viestintää. Se mikä usein unohtuu on se, että miniatyyrisatelliitit voidaan ohjata toisia satelliitteja päin. Eli periaatteessa mikä tahansa satelliitti voidaan muuttaa ASAT aseeksi siten, että se vain ohjataan toista satelliittia päin. Nykyisessä sodassa satelliitit näyttelevät merkittävää osaa. 

Sen takia esimerkiksi GPS sekä tiedustelu- ja viestintäsatelliitit ovat kohteita, joiden tuhoamiseen soveltuvaa teknologiaa kehitetään jatkuvasti. Tietyt valtion ovat ampuneet alas tai oikeastaan tuhonneet omia satelliittejaan ASAT aseiden testeissä, joiden tarkoitus on ollut demonstroida noiden aseiden tehoa ja toimia apuna ASAT järjestelmien kehityksessä. 

Pegasus-raketti B-52 pommikoneen siiven alla valmiina laukaisuun. 

Nuo testit ovat ongelmallisia, koska niiden takia kiertoradalle ilmestyy jatkuvasti lisää avaruusromua. Ja siksi uusissa testeissä pyritään kehittämään järjestelmiä jotka joko työntävät kohdesatelliitit takaisin ilmakehään tai jättävät niiden kuoret ehjiksi. Eli tulevaisuuden ASAT perustuu joko EMP tai johonkin muuhun teknologiaan. Yksi mahdollisuus on tietenkin "lentävä roskakori" eli satelliitti joka on periaatteessa rakennettu puhdistamaan kiertoratoja. Tuolloin tällainen roskakori-satelliitti vain sieppaa kohteena olevan satelliitin säiliöön sekä palauttaa sen maan pinnalle. Suuri osa näistä jätteenkäsittely- tai avaruusromua poistavista satelliiteista pitäisi perustua uudelleen käytettävään teknologiaan. 

Tuolloin kyseinen satelliitti laskeutuu esimerkiksi kierrätyskeskuksen parkkipaikalle ja satelliitti voidaan kierrättää tavallisena elektroniikkaromuna. Tämä estää tietenkin sotilaallisten satelliittien huippusalaisia osia päätymästä vihamielisten tahojen käsiin. Samoin nämä kierrätyssatelliitit voivat suoraan kaapata satelliitteja kiertoradalta. Se että satelliitti palautettaisiin valmistajalle auttaa tietenkin salassapidossa, mutta se tuottaa myös dataa siitä, miten kauan esimerkiksi mikropiirit kestävät. Ja samalla myös valtamereen ei päädy enää niin paljon myrkyllisiä kemikaaleja. 

Lentokoneiden käyttö satelliittien laukaisemiseen on houkutteleva vaihtoehto, koska se ei vaadi uusia rakettikeskuksia. Tuolloin lentokone nostaa raketin ilmakehän yläosiin, josta sitten raketti kuljettaa satelliitin kiertoradalle. Eräissä malleissa satelliittia kuljettava raketti voidaan kiinnittää esimerkiksi vedyllä täytettyyn mylar-ilmapalloon, joka nostaa sen erittäin korkealle ennen laukaisua. Noiden välineiden tarkoitus on ollut vähentää rakettien laukaisusta kuuluvaa melua. 

https://aviationweek.com/shownews/farnborough-airshow/sweden-exploring-gripen-responsive-space-launch-capability

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ruotsin-ilmavoimilla-rohkea-suunnitelma-aikoo-ampua-havittajilla-satelliitteja/ebf61789-7333-422e-8881-513babf22389

https://en.wikipedia.org/wiki/Anti-satellite_weapon

https://en.wikipedia.org/wiki/Northrop_Grumman_Pegasus

Leikkaustoimenpiteet voivat olla talouskasvun tiellä.

Me kaikki olemme joskus säästäneet. Säästämisen avulla voidaan rahan kulutusta pienentää, sekä esimerkiksi saada pankkitilillä olevat rahat riittämään pidempään. Mutta jos emme saa mistään tuloja, niin rahat loppuvat ennemmin tai myöhemmin. Eli me emme voi vain säästää, Meidän pitää myös hankkia jostain rahaa, jolla korvaamme menoja, joita jokaiselle meistä syntyy. Eli jokaisella meistä on menoja, joita emme voi mitenkään ohittaa. Eli meidän pitää ostaa ruokaa, vaatteita sekä maksaa sähkölaskuja yms. 

Meidän pitää ostaa ruokaa, vaatteita sekä maksaa sähkölaskuja yms. Mutta jos säästämme, niin silloin emme osta mitään. Paikallinen market ei saa siitä yhtään tuloja, jos me emme käy ostamassa sieltä mitään. 

Me ihmiset olemme siis mikrotason talouksia joista koostuu makrotalous nimeltään valtiontalous. Valtiontalouteen liittyy samankaltaisia mekanismeja kuin mikrotaluoksiin. Eli valtio ei voi suoraan leikata menojaan. Eli valtion täytyy maksaa tiettyjen ihmisten palkat sekä ostaa joitain asioita, joita ilman se ei tule toimeen. Joten sen takia mikrotalouden malleja voidaan ainakin osittain soveltaa valtiontalouteen. 

Jos talous on velkakierteessä, niin silloin tulojen määrä pitää saada ylittämään menojen määrä. Tuo on ainoa tapa saada aikaan talouden tasapainotusta. Kyseinen malli toimii kuitenkin vain jos taloudella on tuloja. Tuolloin negatiivinen kassavirta eli menot mitoitetaan siten, että positiivinen kassavirta eli tulot ovat suurempia kuin menot. Mutta ongelmia tulee jos positiivista kassavirtaa ei ole, tai sitten positiivinen kassavirta on kovin paljon negatiivista kassavirtaa pienempi. 

Maassamme on tapana, että valtiontaloutta korjataan korottamalla veroja sekä samalla irtisanomalla valtion palveluksessa olevia henkilöitä. Siis onko sinulla iso vai pieni palkka? Tuo kysymys on melko monimutkainen. Nimittäin se mitä rahalla saa, eli henkilön ostovoima on se, mikä ratkaisee palkan suuruuden. Jos palkalla ei saa juuri mitään, tai henkilö maksaa siitä esimerkiksi puolet veroa, niin sen ostovoima on vain puolet siitä, mitä henkilö saa bruttona käteen. 

Brutto tarkoittaa sitä, että summasta ei ole vielä vähennetty esim. veroja. Ja vain se summa mitä henkilö saa käteensä verojen jälkeen on hänen käytettävissään, kun hän lähtee ostoksille. Sitten ostovoimaan vaikuttaa myös se, että mitä tavarat ja muut tuotteet maksavat. Kun puhutaan esimerkiksi ALVn korotuksista, niin kauppaketjut sitten siirtävät nuo korotukset mielellään suoraan kuluttajahintoihin. Se nostaa tuotteiden hintoja. Ja jos tuotteet maksavat liian paljon, niin ne jäävät kaupan hyllyille. 

Tuo aiheuttaa sitten “kuoleman spiraaliksi” kutsutun ilmiön, jossa vähenevä asiakaskunta aiheuttaa tappioita, joita korjataan korottamalla tuotteiden hintoja. Ja sitten sen jälkeen taas joukko asiakkaita siirtyy käyttämään muiden kauppojen tuotteita. Pahimmillaan tällainen toimintatapa aiheuttaa lopulta kaupan konkurssin. 

Mikäli asiakkaat siirtyvät ulkomaisten kauppaketjujen asiakkaiksi, niin silloin tietenkään nuo kauppaketjut maksavat tuloveronsa niihin maihin, joissa niillä on pääkonttorit. Ja ALV maksetaan sen mukaan, mitä kauppaketju on maksanut tuotteesta sekä laskenut henkilökunnan palkat, sekä muut kustannukset ja voittoprosentin, jota sen pitäisi tuotteesta saada. Kauppaketju laskee ALVn  sen määrittelemän hinnan päälle. Eli hinta mikä kattaa tuotteeseen sisältyvät kustannukset sekä sisältää lasketun liikevoiton saa päälleen ALVn. Mutta jos ulkomainen kauppaketju myy tuotteita suomalaisille Suomessa, niin silloin Suomen valtio saa tuosta kauppaketjusta vain ALVn, ja muut verot kyseinen yhtiö maksaa kotimaahansa. 

Muut tuotantoa koskevat tuoteverot sekä työläisten palkat ja verot  kyseinen yhtiö maksaa sitten niihin maihin, missä se tuotteitaan tuottaa. Eli pahimmillaan maamme verottaja saa vain arvoketjun lupussa olevan myynnin ALVn käteensä noilta ulkomaisilta kauppaketjuilta. Ja se ei paljon valtion taloutta tasapainota. 

Mutta sitten jos säästetään paljon ja samalla veroja nostetaan, niin käy niin, että raha ei enää liiku. Kun raha ei liiku, eikä kukaan osta mitään, niin siitä seuraa tilanne, missä valtion talous alkaa kääntyä laskuun. Rahan liikkuminen sekä se että ihmiset ostavat tuotteita, sekä maksavat niistä ALVn sekä käyvät töissä ja maksavat veroja tuo rahaa valtion kassaan. Mutta se että ihminen on töissä ei takaa sitä, että valtio saa tuosta työstä muuta kuin tappioita. Nimittäin jos palkan maksajana on valtio, niin silloin valtiolle tuollainen työpaikka on talouden kannalta ajatellen pelkkä menoerä. 

Maamme hallitus on päättänyt tehdä lisää leikkauksia sekä etsiä uusia säästökohteita, joiden avulla hallituksemme sitten toivoo saavansa maamme talouden kuntoon. Eli kun säästetään paljon, niin saamme sitten rahaa, jolla valtion talous tasapainotetaan. Se saattaa olla ainoa oikea ratkaisu, mutta se mikä sitten unohdetaan on se, että säästäminen ei yksin tuo tuloja valtion kassaan. Säästöjen lisäksi valtion pitäisi jostain saada verotuloja, ja sen takia myös yritysten kehittäminen sekä muut vastaavat asiat kuten vientikauppa olisivat erittäin tärkeitä asioita. Se että maahamme rekisteröidään uusia startup yrityksiä on loistava asia. 

Se että noiden yritysten tuotteet kiinnostavat ulkomaisia sijoittajia on vielä upeampi asia, mutta se mikä sitten ei ole upea asia valtion kannalta on se, että nuo yritykset myydään ulkomaille, ennen kuin niistä tulee sellaista voittoa, että valtio voi niistä periä veroja. Meillä on maassamme perinteisesti uskottu siihen, että esimerkiksi työvoimaa irtisanomalla voidaan tuoda valtavasti uusia säästöjä, ja niiden avulla saadaan yhtiöiden talous kuntoon, niin silloin on unohdettu se, että valtio ei ole mikään yritys. Jokainen työntekijä mitä yhtiöt erottavat päätyvät valtion elätettäviksi. Valtio ei noita ihmisiä voi suoraan ulkoistaa yhtään minnekään. 

Se että veroja ja erilaisia palvelumaksuja korotetaan taas aiheuttaa sen, että ihmiset jäävät kotiin istumaan. Raha ei liiku eikä kukaan osta tuotteita, joiden hinta on liian kallis. Ja se aiheuttaa alijäämää varsinkin kauppojen sekä esimerkiksi elokuvateattereiden myyntiin. Ihmiset jättävät silloin ostamatta kaiken, mitä heidän ei välttämättä tarvitse ostaa, ja siitä sitten kärsii esimerkiksi ravintola-ala. Jos ihmisten ostovoima alenee liikaa, niin silloin eivät esimerkiksi ALV tai muut vastaavat verot tuota rahaa, kun ihmiset eivät enää osta tuotteita. 

Kun sitten keskustellaan esimerkiksi siitä, miten paljon työllistettyjä valtion työllistämistoimet ovat tuottaneet tai tulevat tuottamaan, niin silloin meidän pitää muistaa se, että veroja maksava työllistetty on hiukan eri asia kuin työllistetty. Tai kaikki jotka saavat palkkaa kyllä maksavat veroja, mutta se tuoko tuo työllistäminen voittoa valtion kassaan onkin sitten aivan eri asia. Jos henkilö työllistetään valtiolle tai kuntasektorille, niin veronmaksajat maksavat silloin tuon henkilön palkan. 

Maksaako valtio suoraan työllistetyn palkan vai maksetaanko se kunnan kautta on veronmaksajan kannalta aivan sama asia. Molemmissa tapauksissa valtio eli veronmaksajat maksavat tuon henkilön palkan. Ja vaikka siitä palkasta nyt veroja peritään, niin silti valtio tekee tuolla tavoin työllistettävien kohdalla tappiota. Eli onko tuollainen toiminta kannattavaa, tai onko se eettistä? Sitä voidaan yhdessä pohtia. 

Kun sitten puhutaan työllistämisestä, niin toki valtio voisi vaikka heti työllistää kaikki työttömät vaikkapa kaupungin katuja lakaisemaan. Tuolloin törmäämme siihen malliin, missä työllistäminen sekä verotus ovat kaksi eri asiaa. Valtion maksaessa palkan, ei työläinen tuo valtion kassaan yhtään rahaa. Valtion pitäisi saada siis voittoa siitä, että henkilö työllistetään. Se että henkilö siirretään luukulta toiselle ei varmasti ratkaise valtion talouden ongelmia. 

Tietenkin siirtämällä ihmisiä eläkkeelle saadaan aikaan muutos työttömyys lukuihin. Mutta se että henkilöt siirretään pois työvoimasta ei tarkoita sitä, että tuokaan asia ratkaisee valtiontalouden alijäämää koskevia ongelmia. 

https://www.ku.fi/artikkeli/5046653-pikkuruinen-supistus-alijaamaan-nyt-leikataan-sairailta

Punaisenmeren konflikti ajaa merenkulkua keksimään uusia ratkaisuja.

Roottoripurje säästää polttoainekuluissa

Punaisenmeren konflikti, jossa Jemenin huthi-kapinaliset ovat häirinneet laivaliikennettä erittäin tehokkaasti melko halpojen dronien avulla ovat osoittaneet sen, kuinka esimerkiksi laivaliikenteen riippuvuutta Suezin kanavasta pitäisi vähentää. Tietenkin Suezin kanava on tärkeä meriväylä, mutta sen ongelma on se, että tuon vesiväylän kohdalla oleva konflikti pysäyttää laivaliikenteen täysin. Ja samalla esimerkiksi juuri Punaisenmeren tärkeässä pisteessä oleva huthi-kapinallisten joukko pitää melko suurta joukkoa länsimaisia sota-aluksia jatkuvasti varattuina. 

Tähän asti sota-alukset ovat onnistuneet torjumaan huthien lähettämiä droneja melko tehokkaasti, mutta samalla pitää huomioida se, että joka kerta kun kauppa-alukset joutuvat ajamaan sota-alusten saattamina, ovat nuo sota-alukset varattuina ja poissa muista tehtävistä. Ja sen takia meidän pitää muistaa se, että länsimailla on käytössään rajallinen määrä sota-aluksia kuten ohjushävittäjiä. Samalla tietenkin esimerkiksi ohjusten käyttö lisää kuljetuskustannuksia, koska tietenkin ammukset joita droneja vastaan käytetään maksavat rahaa. Eikä yksikään drone saa päästä läpi, koska osuma esimerkiksi tankkeriin voi olla tuhoisa, vaikka drone itse olisi hyvinkin pieni. 

Yksi vaihtoehto olisi varustaa kauppa-alukset laser- tai muilla aseilla, jotta ne voivat puolustaa itseään droneja sekä merirosvoja vastaan. Eli jos jokaisen kauppa-aluksen perässä ajaa jatkuvasti sota-alus, niin se tekee merenkulusta hyvin kallista. Ja erityisesti Somalian ja mahdollisesti myös Jemenin rannikolla pitäisi kauppa-alusten pitää tarpeeksi etäisyyttä rannikkoon, josta nuo pelätyt merirovot operoivat. 

Mutta tietenkin pitäisi miettiä myös sellaisia vaihtoehtoja, joiden avulla Suezin kanavan käytöstä voidaan luopua. Tuo vaatisi uutta ajattelua sekä kauppa-alusten koossa sekä niiden voimanlaitteissa. Esimerkiksi sylinteripurje voisi olla loistava väline, jolla saadaan aikaan selvää säästöä polttoaineen kulutuksessa. Sylinteripurje voi myös pyörittää generaattoreita, joilla laivaan kehitetään sähkövirtaa. Samoin laivat voidaan varustaa kokoontaitettavilla aurinkopaneeleilla. 

 Mutta sitten kun ajatellaan tilannetta, että laivan kokoa kasvatetaan niin, että sen avulla voidaan kuljettaa lastia halvemmalla, niin silloin ydinvoima voisi olla kannattava ratkaisu. 

Hyväntoivonniemen sekä Etelä-Amerikan kärjessä olevan Draken salmen kautta, niin aluksen pitäisi silloin olla todella suuri. Tuolloin suuri lastin määrä tekisi siitä kustannustehokkaan sekä edullisen, koska kustannukset lastiyksikköä kuten konttia kohtaan olisivat matalammat. 

Tuolloin kannattaisi miettiä myös ydinvoiman käyttöönottoa. Ydinkäyttöiset kauppa-alukset olisivat erittäin nopeita sekä tehokkaita. Ne olisivat niin nopeita, että ne pääsisivät pakoon jos niiden perässä ajaa joku epäilyttävä vene. Samoin ne voivat ajaa kaukana merellä, niin kaukana rannikosta, etteivät merirosvojen pienet veneet pääse niitä häiritsemään. Nuo alukset olisivat nykyaikaisen supertankkerin kokoisia tai niitä suurempia. Ne voivat purkaa lastinsa merellä ja pienemmät rahtialukset voivat kuljettaa ne tavaraterminaaliin. 

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/suomalainen-roottoripurje-teki-lapimurron-ennatyskaupassa-18-purjetta-airbusin-upouusiin-roro-aluksiin/bee29e55-1588-4626-bf1a-bd3a128571f3

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uudenlainen-sylinteripurje-lupaa-saastaa-polttoainetta-jopa-90prosenttia-nain-se-vertautuisi-suomalaiseen-roottoripurjeeseen/a867fd89-d0cf-42f4-9dee-98d36651f798

Oletko köyhä vai rikas?

Oletko köyhä vai rikas? Tuon kysymyksen me kaikki olemme joskus kuulleet. Köyhyys ja rikkaus ovat asioita, jotka riippuvat monista asioita. Joten ehkä meidän pitäisi mieluummin kysyä, että mitä voit ostaa palkallasi? Siis ihminen voi vaikuttaa joskus hyvinkin rikkaalta, jos katsomme pelkkää tulotasoa, mutta toisaalta tuo ihminen ei ehkä kykene ostamaan omaisuudellaan yhtään mitään. Joten meidän kannattaisi kysyä ehkä että mikä ostovoima rahoillasi on? 

Rikkaus ja köyhyys ovat asioita, joista keskustellaan kaiken aikaa. Siis mitä sana rikkaus ja köyhyys tarkoittavat, riippuu tietenkin kirjoittajasta tai puhujasta. Tai sitten me voimme myös miettiä sitä, miten määrittelemme nuo termit? Se onko ihminen rikas vai köyhä ei ole aivan selvä, koska se paljonko tuloja ihmisellä on suhteessa toiseen merkitsee tietenkin hyvin paljon, kun yritämme määritellä rikkautta ja köyhyyttä. 

Jos toinen ihminen saa todella paljon palkkaa suhteessa toiseen, niin se tietenkin tarkoittaa sitä, että toinen on toiseen henkilöön nähden köyhä. Mutta sitten kun arvioimme sitä, mitä kukin saa palkkansa yhteydessä, niin näemme ehkä tilanteen, jonka mukaan esimerkiksi rahapalkka ei olekaan kokonaisuudessaan se, mitä henkilö saa vastineeksi työstään. Tuota näkymätöntä palkkaa sanotaan optioksi. 

Option tarkoitus on estää verottajaa pääsemästä kiinni tiettyjen henkilöiden tuloihin. Tuo optio voi olla esimerkiksi oikeus ilmaiseen lentomatkustamiseen. Eli nuo lentoliput merkitään yhtiön talousosastolla esimerkiksi aloite- tai muuksi palkkioiksi. Samoin johtaja voi saada käyttöoikeuden edustus autoon, joka tarkoittaa rajatonta kilometrimäärää sekä rajatonta yhtiön maksamaa polttoaineen käyttöoikeutta. Tuollaisen auton käyttö kilometrit merkitään siten, että kun auto otetaan käyttöön, niin silloin merkitään matkamittarin aloitus kilometrit. Ja kun auto sitten luovutetaan takaisin, niin siihen merkitään loppukilometrit. 

Hän voi saada esimerkiksi loma-asuntoja tai ilmaisia kuntosaleja vaikkapa osakkeiden kautta. Samoin hänellä voi olla yksinoikeus käyttää tiettyjä yhtiöiden edustustiloja. Tai jopa oma yhtiö, jonka kautta hän laskuttaa asiakastaan eli yhtiötä, jonka johtaja hän ehkä on. Tuon laskutuksen kautta kykenee kyseinen henkilö voi muuttaa periaatteessa koko tulonsa pääomatuloksi, jonka verotus on pienempi kuin tulovero. Ja tuo yhtiö voi sijaita esimerkiksi Jerseyn saarella Englannin kanaalissa, jossa tulovero on pienempi kuin Suomessa. 

Samoin se mikä on valtion valuutan arvo suhteessa muihin valuuttoihin määrittelee hyvin paljon sitä, onko joku henkilö rikas vai köyhä. Mutta tärkein määritelmä tietenkin on se, että kuinka suuri ostovoima ihmisen rahalla oikeasti on. 

Siis rikkautta ja köyhyyttä voidaan määritellä myös siten, että paljonko ja mitä hyödykkeitä ihminen voi ostaa omalla palkallaan. Siis tietenkin sitten voidaan ajatella, että valtion rahan arvo toisiin valuuttoihin määrittelee sitä, kuinka rikas ihminen on, niin jos henkilö asuu esimerkiksi maassa, jonka valuutan arvo olisi kymmenen euroa, niin jos hän saa 300 tuossa maassa, niin hän saa 3000 euroa vastaavan summan kuukaudessa. Ja tuolloin me kohtaamme sen, että myös asuinpaikka merkitsee jotain, kun määrittelemme ostovoimaa. 

Jos henkilö asuu aivan rajan pinnassa, niin hän voi käydä toisessa maassa ostoksilla, ja hänen käyttämänsä  ostovoima voi olla paljon suurempi kuin naapurimaassa asuvien ihmisten. Eli pitäisikö tuohon määritelmään rikkaudesta ja köyhyydestä lisätä myös esimerkiksi mahdollisuus käydä ostoksilla rajan takana, missä ihmisten ostovoima ja hintataso voi olla alempi, kuin siinä maassa, missä ihminen sattuu asumaan.

Mikäli ajattelemme esimerkiksi valtionpäämiehiä sekä heidän tulojaan, niin kohtaamme tilanteen, missä valtionpäämies saattaa oikeasti vaikuttaa hyvinkin köyhältä. Mutta tuolloin unohdamme, että valtionpäämies saattaa olla siinä asemassa, että valtion kassa on sama asia kuin hänen lompakkonsa. Tuolloin hänellä saattaa olla rajaton oikeus käyttää valtion kassaa oman toimintansa rahoittamiseen. Ja noissa maissa missä näin on tapana tehdä asuvat usein maailman köyhimmät ihmiset. 

Siis tietenkin me voimme ihmetellä tilannetta, missä maailman rikkaimpien ihmisten naapureina sattuu asumaan maailman köyhin ihminen. Tuollainen tilanne on usein valtioissa, joissa talous perustuu luonnonvaroihin eli kivennäisiin. Tällaisissa maissa saattaa koulutustaso olla hyvin matala, eivätkä ihmiset ehkä edes osaa valittaa oloistaan, mutta miten tällainen tilanne pääsee muodostumaan. Jos katsomme esimerkiksi Saudi-Arabiaa, niin siellä kansalaiset saavat kaiken koulutuksesta opiskeluun ilmaiseksi. Tuo asia näyttää todella hyvältä, mutta sitten tulevat esimerkiksi uskonnollinen lainsäädäntö, jonka mukaan naiset saavat ehkä käyttää näitä oikeuksiaan koulutukseen sekä muuhun vastaavaan toimintaan ainoastaan miehensä luvalla. 

Saudi-Arabian hallinnon linjana on se, että tavalliset Saudi-Arabian kansalaiset saavat kyllä harjoittaa liiketoimintaa, mutta heillä ei ole mitään asiaa päivän politiikkaan. Samoin Saudi-Arabian öljy on täysin kuningasperheen hallinnassa. Eli muut saavat tietenkin omistaa hotelleja tai vastaavaa, mutta pääasiallinen tulonlähde on tiukasti valtion johtajan käsissä. Se takaa tietenkin loistavat tulot tuolle henkilölle. Ja tuota maata hallitaan rautaisella otteella palkka-armeijan turvin.   

Mutta sitten tietenkin meidän pitää huomioida myös se, että valtaosa ihmisistä jotka asuvat tuon valtion alueella eivät ole Saudi-Arabian kansalaisia. He ovat siirtotyöläisiä joiden oikeusturva on melko huono. Mikäli siirtotyöläinen valittaa, niin silloin hänet poistetaan maasta, tai hän katoaa. Mutta Saudi-Arabian tiedustelu sekä turvallisuuspoliisi eli “uskonnollinen poliisi” ovat erittäin tarkkoja siitä, että mitä tuossa maassa saa arvostella ja mitä ei. Ja yksi joka on täysin arvostelun ulkopuolella on tietenkin tuon maan kuningas.