Voisiko meidän kaikkien uudenvuoden lupaus olla sellainen, että me sanomme yhden positiivisen asian tai kehitämme yhden positiivisen tai rakentavan asian jokaista kymmentä negatiivista asiaa kohden, joita teemme jatkuvasti. Siis me emme voi miellyttää jokaista ihmistä maailmassa, minkä varmaan jokainen meistä myöntää. Eli aivan niin positiivinen en sentään ole, että lopettaisin nettikirjoittelun, vaikka se niin kauhean ikävältä jonkun ihmisen mielestä saattaa tuntua.
Nyt vuoden viimeisenä päivänä, kun sataa vettä on hyvä miettiä sitä, miksi me olemme niin kauhean masentuneita. Tai miksi negatiiviset asiat dominoivat meidän elämäämme? Jos katsomme esimerkiksi uutisia, niin niissä kuvaillaan katastrofeja, sotia sekä kaikkea muuta hyvin ikävää. Samoin tekniikan kehityksessä kuten sosiaalisessa mediassa, internetissä, tekoälyssä sekä robotiikassa ei ole ilmeisesti muuta kuin huonoja ominaisuuksia, eli niitä käytetään aina johonkin negatiiviseen asiaan, eikä tekoäly edes voi tehdä mitään hyvää.
Kun ajatellaan esimerkiksi ihmisyyttä, niin tietenkin luova tekoäly on ihmisten haastaja, mutta jos puhumme ihmisyyden ytimestä, niin itse kysyisin sellaisen kysymyksen, että onko suhteutumisemme tekoälyyn kielteistä siksi, että se on uutta? Vai siksi että se vie ihmisiltä työpaikat, ja jos sitten tekoäly vie nuo työpaikat, niin mitä töitä ihmiset ovat siirtämässä roboteille?
Siis olisiko joku meistä tai teistä ehkä halukas tekemään noita töitä, jotka siirretään ehkä joskus tekoälylle? Vai onko tekoälyn vastustamisessa kyse siitä, että tekoäly vie työpaikoilta ja kaduilta sen työn, jota me pidämme jotenkin alentavana? Eli onko tekoäly viemässä meiltä mahdollisuuden katsoa toista ihmistä alaspäin?
Jos siivoojan sijasta rappukäytävässä häärisi robotti, niin me emme voi silloin kohdata ihmistä ihmisenä, vaan meidän pitää kohdata kone koneena. Ihmisen kohtaaminen on asia, mistä aina puhutaan positiiviseen sävyyn, mutta jos ajatellaan esimerkiksi juuri rappusiivoojaa, niin kuinka kauan tämä kohtaaminen kestää? Kestääkö se ehkä pari sekuntia, ja sanommeko ehkä silloin edes sanaa "moi"?
Tai ehkä meistä muista on mukavaa, kun saamme kävellä ihmisen ohi, jota voimme käyttää esimerkkinä keskustelussa, jolla motivoimme nuorisoa käymään kouluja. Siis oletteko muuten ajatelleet että siivoja ei ehkä jaksa töissä, koska häntä katsotaan vähän alaspäin, vaikka hän ehkä onkin jossain koronarintamassa. Joillekin ihmisille siivoojat ovat ikään kuin ukkosenjohdattimia, joille avaudutaan silloin kun itsellä menee vähän huonosti.
Siis siivoojalle voi esimerkiksi antaa läksytyksen, jos hän ei ole tehnyt asiakkaan mielestä työtään kunnolla. Ja tuon rakentavan palautteen takia ei siivooja ehkä jaksa töissä. Jos rapussa olisi robotti, niin voisimme purkaa siihen sitten pahaa mieltämme, kun oma esimies on ollut meille vähän ikävä, ja jättänyt meidät vaille ylennystä. Mutta siis tämä asia sitten kielii siitä eräiden ihmisten keskustelutaidoista tai sosiaalisista taidoista ylipäätään.
Nykyaikaisessa työelämässä painotetaan kaiken aikaa esimerkiksi sitä, että sosiaalisten taitojen pitää olla hyvät. Mutta samalla joidenkin ihmisten asenne keskusteluun on se, että hänen pitää jotenkin päästä tämän toisen henkilön yläpuolelle. Eli keskustelu on tuolloin vallan sekä auktoriteetin näyttämistä varten. Jos toinen ei saa näyttää toiselle olevansa pomo, niin silloin tietenkään tuo alainen on kyvytön keskustelemaan asioista, mikä tarkoittaa että toinen osapuoli ei kykene tuolloin käskyttämään toista koko ajan, kun muut katselevat pilkallisesti vierestä.
Itse olen kyllä oppinut joskus että termi keskustelu tarkoittaa sitä, että mielipiteitä voidaan vaihtaa tasa-arvoisesti, ilman että toinen jyrätään koko auktoriteetin voimalla. Siis mielipiteiden ja neuvojen kuunteleminen ei tarkoita että niitä tarvitsee kenenkään noudattaa. Kuitenkin jos mielipiteitä kysytään, niin silloin pitää ymmärtää että joku saattaa olla eri mieltä jostain asiasta. Jos alaisen mielipide ei kiinnosta, niin neuvo on se, että älä kysy niitä.
Siis jos halutaan kysyä ihmisten mielipiteitä, niin silloin ihmisten mielipiteitä pitää myös voida kuunnella. Tietenkin johtaja tekee päätökset yksin, koska hän niistä vastaa. Ja vaikka hän tai hänen esimiehensä ovat tehneet päätöksen jo valmiiksi, mutta kokoukselle on varattu tunti, niin tietenkin myös alaisten mielipidettä voidaan kysyä, mutta siis neuvoja ei tarvitse noudattaa. Mutta jos sijoituskohteena olevan mökkikylän vieressä on lipeälampi, niin sitä kannattaa käydä katsomassa ennen kauppakirjan kirjoittamista. Eli älä osta sikaa säkissä.
Miksi muuten vain toisen haukkumiseen sekä tehtyjen virheiden läpikäymiseen nähdään kaikkialla vaivaa? Miksi positiiviseen palautteeseen ei käytetä saman verran energiaa kuin negatiiviseen palautteeseen? Tai miksi ylipäätään jaetaan vain sitä negatiivista palautetta? Onko esimerkiksi satunnainen kehujen jakaminen joidenkin ihmisten mielestä jotenkin alentavaa? Jos alainen ei koskaan saa mitään muuta kuin haukkuja sekä kommentteja siitä että miten surkeaa työtä hän tekee, niin hän varmaan aivan itse sitten vaihtaa työpaikkaa tai alaa, koska kokee olevansa väärässä paikassa tai tekevänsä väärää työtä.
Mutta sitten palataan taas ihmisluoteen pyhimpään osaan eli ihmisten keskinäiseen kateuteen. Kateus on asia, mikä varmasti edesauttaa konflikteja. Kateus on myös asia, mikä saa aikaan erilaisia reaktioita, joita emme aina voi ymmärtää. Kun esimerkiksi taiteilija tekee maalauksen tai kirjailija kirjoittaa kirjan tai esseen, niin silloin noista asioista löytyy aivan käsittämätön määrä erilaisia epäkelpoja yksityiskohtia, ja kukaan ei niistä mitään hyvää edes voi ajatella löytävänsä. Kuinka moni taitelija tai kirjailija on muuten lopettanut uransa siksi, että heidän työnsä on ollut "säälittävä kyhäelmä"? Tuollaista palautetta kutsutaan ilmeisesti jossain rakentavaksi. Eli jos ihminen antaa toiselle palautetta, niin olisi varmaan oletettavaa, että hän antaisi myös sen positiivisen osan.
Kun kehitysehdotuksia tehdään, niin tietenkin silloin pitää tehdä lista niistä asioista, jotka ovat hyvin, ja joita ei tarvitse muuttaa. Sitten tehdään esitys asioista, joita pitää tarkastella tarkemmin, eli tämä osa koskee esimerkiksi päällekkäisiä toimintoja. Ja lopuksi listataan ne asiat joissa on tehtävä välittömästi parannus. Tietenkin noiden listojen perusteleminen on asia, mikä tietenkin tekee niistä uskottavia.
Eli jos rakentava palaute tarkoittaa kehitysehdotusta, niin silloin tietenkin pitää muistella sitä, että vaikka kaikissa ihmisissä löytyy aina jotain parannettavaa, niin kuitenkaan myöskään sellaista ihmistä ei ole olemassa, jossa on vain vikoja. Eli myös hyvien puolien ja hyvin tehdyn työn kehumiseen pitäisi löytyä yhtä paljon aikaa kuin toisen vikojen kaiveluun sekä toisen haukkumiseen.
Sitten tietenkin muut muistuttavat kyvystä kestää kritiikkiä. Kritiikin kestämistä tietenkin vaaditaan monissa paikoissa, mutta kuitenkin mitä jos kriitikko ei näe työssä mitään hyvää? Jos ajatellaan että työelämässä joku saa vain negatiivista palautetta, eikä isä ole mitään opettanut, niin silloin saattaa käydä niin, että tuon rakentavan palautteen saaja ei enää uskalla edes tulla töihin.
Kommentit
Lähetä kommentti