Äänestäminen on maassamme ihmisten perusoikeus, ja jos tuota oikeutta ei käytä, niin silloin ei kukaan viitsi kuunnella henkilöä, jonka ääni ei tule merkityksi äänestyslippuun. Vain ne äänet jotka on merkitty äänestyslippuun ovat merkitseviä sen kannalta, että kuka sattuu pääsemään eduskuntaan. Ei siis ole aivan sama kenen numeron piirtää tuohon äänestyslippuun. Mutta sitten on ihmisiä, joiden mielestä ei kannata käydä äänestämässä, koska "he eivät löydä omaa ehdokasta" tai "heitä ottaa joku asia politiikassa päähän", ja ehkä tuokin asia kannattaa ottaa huomioon.
Aina on olemassa ehdokkaita jotka "avaavat sydämensä" ihmisille. Heidän kampanjansa saattavat olla hyvin dramaattisia tai tunteisiin vetoavia. Tällaisten ehdokkaiden kohdalla voidaan sanoa, että vilkaisu puolueen vaaliohjelmaan tai puolueen muiden jäsenten kommentteihin voi toki olla järkevää, koska tunteisiin vetoaminen on asia, joka saattaa peittää jonkun asian siitä agendasta mitä puolue virallisesti ajaa.
Poliitikkojen vapaat kädet äänestyksissä eivät ehkä ole aivan toteutuneet. Mutta periaatteessa Eduskunnassa jokainen edustaja äänestää oman järkensä ja omatuntonsa mukaan. Mutta se että maassamme on puoluekuri, jossa määritellään että edustajan pitää äänestää puolueen virallisen kannan mukaan takaa sen, että äänestäjä tietää ainakin pääpiirteissään sen, että mitä asioita puolue ajaa Eduskunnassa. Eli kansanedustajan tehtävä tasavallassa eli edustuksellisessa demokratiassa on ajaa äänestäjiensä etua. He eivät edusta itseään vaan niitä ihmisiä, jotka heitä äänestivät. Joten joitakin asioita mitä puolueena ajetaan pitää kertoa myös äänestäjille.
Mutta jos henkilö ei edes viitsi käydä äänestämässä, niin silloin hän ei voi periaatteessa laillisin keinoin vaatia tai saada aikaan muutosta. Ja sitten taas pääsemme seuraavalle tasolle päivän politiikassa. Kun puhutaan siitä että puolueiden kannat asioihin ovat lähentyneet toisiaan, niin eroja puolueissa on vain muutamissa kysymyksissä, ja sen takia tietenkin eroja haetaan huutamalla toisten päälle vaalitenteissä, jotta äänestäjät edes tietävät että kyseessä on eri puolueiden puheenjohtajat.
Pienpuolueiden ohjelmat ovat sikäli ongelmallisia, että niissä ei ole mietitty edes paria kohtaa kunnolla. Noiden puolueiden ongelma on se, että niiden ohjelmat eivät sovellu sellaisenaan hallitustyöskentelyyn, ja kun puolueet lähtevät hallitusneuvotteluihin, niin jokainen joutuu siellä miettimään omia arvojaan sekä asenteitaan. Mikäli puolueen johto antaa kovin jyrkkiä lausuntoja yhteistyöstä toisen puolueen kanssa, niin silloin saattaa seurauksena olla kausi oppositiossa. Mutta harvoin yksi puolue voi myöskään hallitusta muodostaa.
Jotta hallitus voi ajaa omaa ohjelmaansa vaatii se että hallituksella enemmistön tuki parlamentissa. Ja jos yksi puolue ei saa enemmistöä, niin silloin sen pitää ryhtyä yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa. Tuolloin noille hallituskumppaneille pitää luvata jotain, jotta ne suostuvat tukemaan tuota suurta puoluetta sekä sen esittämiä lakeja. Siis kun tukea halutaan, niin silloin pitää myös jotain antaa vastineeksi tuosta tuesta. Ja tuskin kukaan haluaa lähteä tukemaan vähemmistöhallitusta jos ei muuten pääse sen ohjelmaan tai hallituksessa ajamiin asioihin vaikuttamaan. Siis jos jotain halutaan saada, niin silloin on myös oltava valmius antaa jotain.
Säästöjen ongelma on se, että jos rahaa ei ole, niin silloin pitää voida palveluista tinkiä. Mutta jos palveluista tingitään, niin silloin tuo palvelu mitä supistetaan on joltain pois. Ja kukaan ei ole valmis leikkaamaan omien äänestäjien etuja. Jos esimerkiksi 16-vuotiaat nuoret saavat kovin kovakouraista kohtelua, niin he ovat parin vuoden päästä äänestysiässä. Silloin he varmaan muistavat sen, miten mikäkin parlamentti on heitä palvellut. Tuolla tarkoitan sitä, että myöskään nuoret eivät ole aivan niin hyvä kohde leikkauksille kuin mitä on ehkä joku kaavaillut.
Jos puolueen ainoa sanoma on se, että Suomi suomalaisille tai piraattikopiot laillisiksi, niin se ei varmaan ole aivan sellainen malli, että tuon ohjelman perusteella kyetään muodostamaan oikeasti toimiva hallitusohjelma. Siis hallituksessa päätetään monista muistakin asioista kuin vain siitä, että saako Suomeen tulla esimerkiksi pakolaisena tai että saako työperäinen maahanmuuttaja jatkaa maassamme töissä.
Koska puolueiden ohjelmat ovat lähestymässä toisiaan, niin me emme enää voi suoraan sanoa että joku korkea-koulutettu äänestää jotain tiettyä puoluetta tai joku muu äänestää jotain muuta puoluetta. Se tekee vaalilupausten tekemisestä hyvin vaikeita. Jos joku puolue lupaa niin sanottuja "vappusatasia", niin pahimmillaan tuo vaje verorahoissa siirretään ALV:hen, eli matkustaminen tai ruoka voivat kallistua hyvin nopeasti.
Eli kosmeettiset veronalennukset saattavat siirtyä kokonaisuudessaan suoraan johonkin tuotteeseen, jota kaikki tarvitsevat. Ja tietenkin tällainen asia saa aikaan sen, että esimerkiksi eläkeläiset sekä ne jotka eivät saa palkkaa eivätkä näinollen nauti palkansaajien eduista joutuvat yhä ahtaammalle, koska ALV:n nosto varsinkin jos se koskee ruokaa aiheuttaa heille erittäin suuren takaiskun, jolloin yhä suurempi osa erityisesti (työkyvyttömyys) eläkeläisten tuloista menee ruokaan.
Mutta nuo muutaman kohdan erot vaaliohjelmissa saavat aikaan sen, että yhteiskunta alkaa jostain syystä polarisoitua, mikä tarkoittaa että sellaisista asioista, mitä ennen on pidetty yksinkertaisina tehdään poikkeuksetta hyvin vaikeita. Ja jos esimerkiksi syntyperäisiltä suomalaisilta aletaan viedä jotain mitä he ovat saavuttaneet, niin se varmasti toimii sitten vaikuttaa poliitikkojen äänisaaliseen. Joten tietenkin ulkomaalaiset saavat aina osansa noissa vaalitenteissä. Samoin kulttuuri koetaan erittäin elitistiseksi, mutta silloin varmaan unohtuu se, että miten kulttuuri määritellään?
Kulttuuriin kuuluvat kaiken maailman teatterit, konsertit, elokuvat yms. Mutta siihen kuuluu myös esimerkiksi urheilu kuten hiihto sekä jääkiekko, ainakin jos henkilö sattuu olemaan noiden tapahtumien katsojana. Kun me ajattelemme sitä, miten maamme on muuttunut, niin silloin kauan sitten esimerkiksi elinkeinorakenne oli toisenlainen.
Tuolloin katsottiin että miehen paikka on rakennuksilla tai jossain miehisessä ammatissa, mutta nykyään työpaikat siirtyvät yhä enemmän ja enemmän palveluammatteihin liittyviin tehtäviin, joissa vaaditaan niin sanottuja "feminiinisiä taitoja", kuten Hesarin jutussa mainitaan. Samoin entisajan miehiset tehtävät, kuten talonmiehen sekä järjestyksenvalvojien työhön on alkanut kuulua myös muuta asiakaspalvelua kuin vain henkilön poistamista paikalta tai nuorisolle rähisemistä. Kun ihmiset jotka asuvat esimerkiksi taloyhtiöissä ottavat talonmiehen töihin, niin he maksavat talonmiehelle palkkaa. Se tekee noista ihmisistä talonmiehen esimiehiä. Ja kukaan ei varmaan halua maksaa palkkaa ihmisille, jotka kohtelevat heitä huonosti.
Ihmiset odottavat saavansa myös sitä muuta palvelua kuten tiedon siitä, että milloin talonmies tulee vaihtamaan hanoja tai mistä löytyy bussipysäkki. Eli myös noilta ennen niin miehisiltä miehiltä odotetaan jotain käytöstapoja. Eikä portsarikaan saa enää runnoa ravintolasta poistettavaa henkilöä aivan mielensä mukaan, vaikka asiakas sattuisi olemaan vähän humalassa. Nykyään ihmisten odotetaan kommunikoivan kaikissa työpaikoissa muilla tavoin kuin nyrkein sekä pesäpallomailoja käyttäen.
Mutta kuten olemme nähneet, niin me kaikki olemme keskellä murrosta. Tuo murros on siinä että yhteiskunta sekä sen arvot ovat erilaiset kuin ennen. Vaikka esimerkiksi ennen töitä oli tarjolla vaikkapa kadunlakaisijana, niin nykyään tilanne on se, että työpaikat ovat muuttumassa sellaisiksi, että niissä vaaditaan myös palveluhenkisyyttä. Ennen riitti että jollekin ihmiselle luvattiin jotain, ja esimerkiksi poliittiset puolueet edustivat tiettyjä ammattiryhmiä. Mutta se että puolueet ovat menossa aina vain lähemmäs toisiaan aiheuttaa sen, että nykyään ei enää koulutus sekä ammatti määrittele sitä, mistä puolueesta äänestäjä sattuu pitämään.
https://yle.fi/a/74-20022882
https://yle.fi/a/74-20023337
Kuva: https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/5763695
Kommentit
Lähetä kommentti