Yhteiskunnallisen keskustelun polarisoituminen on aikamme samalla karvas pala, mutta myös elämän suola.

 Värikäs keskustelu on mielenkiintoista. Samoin värikäs kielenkäyttö tuo yleisöä, ja parilla värikkäällä vitsillä voidaan keskustelu kääntää pois asiasta, joka on itselle kiusallinen. Sosiaalinen media sekä muu "ei varmistamaton" tiedonhankintakanava kuten huhut ovat asioita, joita meidänkin yhteiskunnassamme on opittava sietämään. Ennen vanhaan hyvään aikaan lehdet eivät vain julkaisseet kaikkia likaisia legendoja, mutta sitten kun sosiaalinen media yleistyi, niin silloin huomattiin että yhteiskunnassa saattoi olla myös sellaisia ihmisiä, jotka olivat eri mieltä sen kanssa, mikä oli valtavan enemmistön mielipide. 

Myös noita mielipiteitä pitäisi kuunnella. Siis kaikkia mielipiteitä jotka eivät ole sitä, mitä haluamme kuulla ei saisi lakaista maton alle siksi, että ne asiat eivät vain miellytä meitä. Siis meillä kaikilla on varmaan mielipiteitä lähes jokaisesta asiasta, minkä näemme tai kuulemme. Se että tuomme oman mielipiteemme esiin ei ole mitenkään kiellettyä, mutta sitten me voimme myös huomioida muutamia asioita. 

Ja yksi noista asioista on se, että oman mielipiteen esittäminen sananvapauden nimissä on tietenkin sallittua, mutta maalittaminen sekä vihapuheen levittäminen taas on rikollista. Samoin yksi asia tietenkin on toivottavaa. Nimittäin se että oma mielipide erotetaan tutkitusta tiedosta. Mielipiteen pitäminen erillään siitä mitä tutkittu tieto on ei ole aina niin kauhean helppoa. Siis jokaisella ihmisellä oli hän sitten toimittaja, maallikko, tutkija tai esimerkiksi poliitikko on oikeus ilmaista mielipiteensä, eikä sitä saa mitenkään kieltää. Mutta se että mielipide esitetään tieteellisenä faktana on taas asia erikseen. 

Kaikilla ihmisillä on oma mielipide jokaisesta asiasta, joka esitetään mediassa. Ja jokaisella ihmisellä on oikeus tuoda tuo mielipide myös toisten tietoon, vaikka hän olisi jonkun mielestä jotenkin yhdentekevä. Yhdentekevän ihmisen yhdentekevät mielipiteet eivät kuitenkaan aiheuta mitään myrskyjä missään mediassa. Eli jos joku nyt ei satu pitämään toisen ihmisen mielipiteistä, niin kuitenkaan siitä ei pitäisi aivan raivoon joutua. Eikä yhdentekevistä mielipiteistä pitäisi nousta parin tunnin keskustelua jossain kapakassa. 

Kun sanotaan ettei politiikassa tarvita enää yhtään paljastusta, koska se sitten vaikuttaa kielteisesti Suomi-kuvaan, niin kuitenkin voidaan kysyä aivan perustellusti, että eikö kansalaisten tarvitse tietää, jos esimerkiksi ministeri sattuu ihailemaan natseja tai on jonkun äärioikeistolaisen liikkeen mannekiinina? Tällä viittaan tapaus Vilhelm Junnilaan eli ministeriin josta sitten eron jälkeen löytyi yhtä ja toista huomautettavaa. Mutta eikö toimittajia yhtään kiinnostanut se, että Junnila oli julkaissut natsismia myötäileviä kannanottoja sosiaalisessa mediassa. Tai eikö Junnilan toiminta SS-perinneyhdistyksessä tullut tietoon ennen kuin hän erosi? 

Se että poliitikko itse maalittaa toimittajaa on tietenkin täysin uutta. Ennen maalittajina olivat yleensä media-alan toimijat, joilla oli vankat yhteydet esimerkiksi poliittisiin liikkeisiin. Suomettumisen aikaan ihmisiä, jotka olivat jostain syystä ärsyttäneet Kekkosta ja hänen lähipiiriään maalitettiin armotta. Henkilöt joiden toiminta ei miellyttänyt Kekkosta leimattiin valtion pettureiksi sekä sodan lietsojiksi ilman mitään armoa. Ja se saattoi vaikuttaa myös esimerkiksi työpaikan saantiin. Samoin ihmiset joiden mielipide ei toisia miellytä ovat saattaneet löytää nimensä kirjoitettuna seinään. 

Olisi varmaan myös hyvä jos poliitikot sekä toimittajat hiukan esittelisivät sidosryhmiään myös silloin kun heitä valitaan tehtäviinsä sekä olisivat tyrkyllä eduskuntaan tai kunnan päättäviin elimiin. Vai eikö ihmisten tarvitse tietää jos poliitikko tai toimittaja viettää päivittäin aikaansa esimerkiksi MC-kerhon tiloissa. Samoin esimerkiksi kaiken maailman piilopirtit Saimaan rannalla varmaan kiinnostavat kansalaisia. Salailu on asia, mikä tietenkin vetää puoleensa kaiken maailman paljastajia. 

Tietenkään tuollaiset asiat vaikuttavat kielteisesti Suomi-kuvaan. Mutta joka tapauksessa tuollaiset asiat tulevat ilmi. Siis jos sanotaan että asioiden paljastaminen on jotenkin loputtava, niin on kaksi tapaa tehdä paljastuksia. On olemassa paljastuksia jotka perustuvat tutkittuun tietoon. Ja sitten on perättömiä väitteitä. Perättömien väitteiden esittäminen esimerkiksi rikoksista joita henkilö ei ole tehnyt on solvaamista. Mutta jos väitteet voidaan todistaa, niin silloin asiat muuttuvat radikaalisti.