Miksi Helsingin yliopiston alamäki Shanghain listalla jatkuu?
Helsingin Yliopiston alamäki ranking-listoilla eli varsinkin Shanghain listalla on ikävä totuus. Eli sijoitus on pudonnut 99stä 101-150:aan, eli vuosia jatkunut alamäki vertailussa on pudottanut maamme ykkösyliopiston kauas siitä, mitä se joskus on ollut. Tuo asia vaatii korjaamista, eli sitä että aletaan panostaa taas siihen mitä yliopiston pitäisi osata parhaiten koko maassa, eli tutkitun ja todistetun tiedon tuottamiseen. Alamäki on jatkunut muutamien vuosien ajan, ja tietenkin se saa aikaan ajatuksen siitä, että ulkomaiset opiskelijat eivät ehkä halua tulla enää Helsinkiin, mutta onko se hyvä vai paha asia? Siis opiskeleeko opiskelija yliopistonsa ranking-listaa varten vai opiskeleeko hän saadakseen tiettyjä perusvalmiuksia kuten kriittisen ajattelun opetusta sekä kyvyn arvioida lähdettä.
Tietenkin meidän pitää muistaa se, että suomalaisten maksama yliopisto on suomalaisille itselleen tekemä opinahjo, mutta samalla yliopisto tarvitsee kansainvälisyytä, koska meidän pitää huolehtia siitä että tiedon vaihto sujuu hyvin, ja yliopisto tuottaa jatkossakin kansainvälisiä huippututkimuksia. Kuitenkin tuon tutkimuksen pitäisi olla laadukasta eli määrä ei korvaa laatua.
Tähän tekstiin olen valinnut kuvaksi Kansallismuseon freskon "Ilmarinen kyntää kyisen pellon". Se kuvaa aika mukavalla tavalla tutkijan uraa. Varsinkin uran alkuaikoina moni tutkija on saanut päälleen muutakin kuin vain ihailua. Ja elämä on voinut olla välillä hyvinkin rankkaa. Siis tutkijan ura on vähän kuin kyntäisi kyykäärmeitä täynnä olevaa peltoa. Yksikin harha-askel, niin joku voi soittaa aivan valtakunnalliseen mediaan kertoakseen siitä, kuinka tutkija kerran alaikäisenä kokeili mopoa julkisella tiellä. Siinä vasta suuri rikos on kyseessä.
Mutta samalla meidän pitäisi muistaa myös opiskelijoita, eli niitä joista myöhemmin tulee niitä huippuasiantuntijoita. En käytä sanaa "ehkä" koska se masentaa sekä pelottaa. Kun opiskelija opiskelee, niin opiskelu on interaktio. Jokainen yhteisön jäsen on se, joka tuo jotain tuohon yhteisöön. Jokainen tässä yhteisössä tuo tänne jotain ja samalla hän myös saa yhteisöltä jotain. Samoin jokainen myös menettää jotain ennen kun hän yliopistosta valmistuu.
Opiskelija ei saa pelätä sitä, että hän tulee yliopistoon. Hänen pitää ajatella että yliopistolla on jotain annettavaa hänelle, mutta muistakaa että yliopisto myös saa tuolta opiskelijalta, joka parin viikon päästä saapuu luennoille jotain. Se saa ehkä myöhemmin hänen taitonsa sekä tietonsa ja ehkä tuo opiskelija sitten tuottaa tässä Helsingin yliopistossa sen väitöskirjansa.
Samalla kukaan ei varmasti lähde yliopistosta samana ihmisenä kuin hän sinne tuli. Opiskelijalle opetetaan myös muuta kuin vain esimerkiksi tapoja tehdä asioita. Opiskelija tietenkin oppii myös etsimään tietoa, mutta samalla hän oppii myös sellaisia asioita kuin moraali sekä etiikka. Hän oppii sen, että on myös muita arvoja kuin vain raha sekä johtaminen. Se asia mikä erotti Talvisodassa suomalaisen vihollisesta oli se, että maamme oli vapaa maa, ja täällä noudatettiin arvoja, joita kannatti puolustaa. Vai onko joku ehkä ajatellut puolustavansa Stalinin arvoja.
Stalinin Neuvostoliitto oli valtava vankila, ja venäläisillä ei ollut ehkä samaa tahtoa puolustaa maataan sekä sen arvoja kuin suomalaisilla. Eli jos teemme jotain, niin meidän pitää tietää että tuota välinettä tai asiaa voidaan käyttää hyvään ja pahaan. En väitä että mikään maa maailmassa on ollut koskaan täydellinen, vaan aina löytyy jotain pientä korjattavaa. Yhteiskunta muuttuu ja samalla meidän pitää muistaa että se mikä oli 1970-luvulla maan tapa ei ole ehkä enää samalla tavoin hyväksyttävää. Samoin sosiaalinen media pitää huolen siitä, että myös saunassa lausutut mielipiteet voivat lipsahtaa koko kansan tietoon.
Se mikä välillä on ihmisiä häirinnyt on se, että laadukkaita väitöksiä tehdään välillä liian vähän suomeksi, joka sentään on maamme ja kansamme virallinen kieli. Eli tietenkin meidän pitää huomioida se, että tutkija tai tohtori varmaan haluaa tehdä kansainvälisen uran. Siksi on tullut tavaksi käyttää englantia väitöstyössä. Englannin kielen käyttö tietenkin tekee tuosta väitöksestä helppolukuisen. Mutta samalla meidän olisi varjeltava sitä kansallistunteemme perusosaa, eli meidän pitäisi taata se, että myös suomeksi voidaan väitellä myös tieteen korkeimmilla portailla. Se että ainakin osa väitöskirjoista tehdään suomeksi tai että osa suusannallisesta väitöksestä esitettäisiin suomeksi takaisi sen, että kielemme säilyy myös jatkossa huippuluokan tieteen kielenä.
Meidän pitäisi uskaltaa astua ulos laatikosta, ja uskaltaa tuottaa myös materiaalia, joka voisi olla filosofista. Eli kaikkia asioita mitä sanotaan tai kirjoitetaan ei tarvitse todistaa muuten kuin retoriikan avulla.
Nykytutkimuksen ongelma on siinä, että tutkijat ovat ikään kuin liikaa omassa kopissaan. Heitä tai meitä syyllistetään aina siitä, että me olemme niitä, jotka ovat uppoutuneet vain omaan maailmaansa, ja se on vähän ikävä asia. Nimittäin yliopisto tarjoaisi loistavan foorumin monitieteelliselle keskustelulle, jossa kaikkien kukkien annetaan kukkia. Tutkijoita pitäisi rohkaista enemmän osallistumaan eri alojen yhteisseminaareihin, kirjoittamaan sekä julkaisemaan tekstejä myös niiltä aloilta, joissa he eivät ole maailman täydellisimpiä asiantuntijoita.
Se että esimerkiksi tekoälytutkija uskaltaa vaihtaa mielipiteitä esimerkiksi pappien, arkeologien, kielitietelijöiden, valtiotieteilijöiden sekä muiden tieteen tekijöiden kanssa varmaan antaisi kaikille vielä enemmän kuin se, että istutaan kopissa ja tuijotetaan vain sitä ihan omaa juttua. Eli meillä kaikilla on varmaan oma kuva siitä, mitä esimerkiksi äly tarkoittaa, ja tietenkin me kaikki voimme asennoitua samaan ilmiöön eri tavalla sekä käyttäen erilaista retoriikkaa ja näkökulmaa. Muistakaa myös se, että me emme saa ajatella, että "olemme vain jotain". Vaan meidän pitää oppia ajattelemaan että olemme jotain.
Eli jätämme sanan "vain" pois ja olemme jotain. Me olemme ihmisiä sekä opiskelleet joitakin asioita, ja kaikilla meistä on oikeus myös tuoda oma näkökulmamme sekä mielipiteemme muiden ihmisten tietoon, ilman että meidän tarvitsee pelätä muiden pilkkaavan itseämme. Samoin muilla on oikeus tuoda oma näkemyksensä meidän tietoomme, ilman että heidän tarvitsee pelätä julkista pilkkaa. Eli kohdelkaamme muita kuten me toivomme itseämme kohdeltavan ei ole mikään kovin huono elämänohje.
Tässä välissä sitten on unohdettu sellainen asia, että nykyteknologia kuten automaattiset tekoälyyn perustuvat käännöskoneet ovat poistamassa sitä perustelua, että joku väitös olisi ulkomaisten lukijoiden mielestä helppolukuinen, jos se on kirjoitettu englanniksi. Nykyisin tekoäly kääntää tekstin kuin tekstin muutamassa sekunnissa tai minuutissa. Joten se että joku on käyttänyt suomea väitöstä tehdessään ei varmaan tuolta väitökseltä arvoa vie.
Jos haluamme säilyttää kielemme sellaisena että sitä käytetään myös korkeatasoisen tieteen maailmassa, niin meidän pitää tehdä siitä tunnettu. Meidän pitää vain uskaltaa puhua suomea myös tilanteissa, joissa sitä ei olla totuttu kuulemaan. Meidän ei varmaan tarvitse hävetä omaa kieltämme. Mutta kielestämme voidaan tehdä sellainen että sitä voidaan käyttää kaikkialla vain sillä tavalla, että käytämme tuota kieltämme ainakin toisten suomalaisten kanssa. Kieli pysyy elävänä vain sillä tavalla että sitä käytetään ja sitä kehitetään.
Eli me voimme rakentaa muureja tai me voimme kieltää ulkomaalaisilta pääsyn maahamme, mutta samalla meidän pitää huomioida se, että se miten me suhtaudumme kansalliseen pääomaamme eli maamme kieleen sekä kulttuuriin määrää sen, miten meihin suhtaudutaan. Mikäli itse alennamme omaa kieltämme sekä kulttuuriamme, niin miten ajattelisitte itse muiden suhtautuvan tähän asiaan. Joten meidän pitää myös tietenkin kehittää omaa kansallistunnettamme sekä samalla myös ymmärtää se, että myös me voimme antaa ihmisille jotain muutakin kuin vain maallista mammonaa.
Kommentit
Lähetä kommentti