Siis voiko nuoriso pahoin?

   Siis voiko nuoriso pahoin?

Onko nuorten pahoinvointi oikea asia, vai johtuuko se vain siitä että ihmiset ylidiagnosoivat itseään sekä tuttaviaan. Kun lehdistö täyttyy kuvista jostain mielenterveyden häiriöstä tai psyykenlääkkeillä mässäillään julkisuudessa, niin silloin vanhemmat muuttuvat ylikriittisiksi, ja normaalit murrosikäisen kehityskauteen kuuluvat kohtaukset saatetaan vahingossa diagnosoida mielenterveyden häiriöiksi. Ja samalla sitten lapsi tai nuori lähetetään helpommin  psykiatrille kuin koskaan ennen. Eli onko kyse kokonaisvaltaisesta nuorten sopeutumattomuudesta, vai onko nykyään ehkä helpompi hakea apua kuin ennen. Ja sitten tietenkin voidaan kysyä, että onko kaikki apu sitten kuitenkaan tarpeellista. 

Tai onko kaikki apu sellaista, että se edesauttaa nuorta itsenäistymään sekä ottamaan elämänsä hallintaansa. Siis onko nuorten pahoinvoinnissa kyse vain siitä, että sosiaalinen media on tuonut tuon pahoinvoinnin ihmisten tietoisuuteen? Ja onko esimerkiksi negatiivisten uutisten määrä aiheuttanut sellaisen vinouman, että nuorten pahoinvointi nähdään todella rajuna ilmiönä. Nimittäin monet uutiset käsittelevät negatiivisia asioita, ja syy tähän on se, että negatiiviset asiat myyvät. Uutisia valittaessa pääpaino on tietenkin niissä uutisissa, jotka myyvät, ja tietenkin rikos on asia, mikä myy.   

Mikäli uutisiin on uskominen, niin lähiöt ovat täynnä jengejä. Ja kaduille MC-jengit taistelevat verisesti alueen hallinnasta. Samoin noiden uutisten antama kuva on se, että suurin osa aikuisista kuuluu johonkin jengiin. Kyseessä on usein skandaalinkäryinen uutinen, jossa tavoitellaan lähinnä isoja katselulukuja. Ja negatiiviset uutiset myyvät. Samoin ihmisen muisti on rakennettu suojelemaan lajiamme sekä yksilöä. Sen takia aivomme muistavat paremmin negatiiviset asiat, koska niistä pitää ottaa opiksi. Positiiviset asiat eivät ole niin tärkeitä, koska niihin ei sisälly vaaraa. Eli positiivisesta asiasta ei tarvitse ottaa opiksi, joten se unohtuu helpommin kuin negatiivinen asia. 

                               

Kun puhutaan uutisista sekä esimerkiksi hiljaiseen enemmistöön kuuluvasta nuoresta, joka käy koulunsa loppuun ja tekee työnsä kuten pitäisi, niin hänestä ei juurikaan uutisaineistoa tai mielenkiintoista tarinaa saa mitenkään tehtyä. Normaali ihminen ei tee kovin paljon kiinnostavia asioita, mutta jostain syystä tavallinen ihminen ei myöskään kovin usein päädy parin tunnin dokumentin päähenkilöksi. Siis suurin osa nuorista ja nuorista aikuisista elää niin sanottua normaalia elämää, johon ei suurta draamaa mahdu. He käyvät koulunsa loppuun määräajassa ja sitten jos heitä sattuu kiinnostamaan, niin he ehkä hakeutuvat johonkin jatko-opintoihin. 

Eli jos 700 oppilaan koulusta tulee 20 rikollista, niin silloin prosenttiluku ei ole ehkä kovin korkea. Mutta jostain syystä nuo 20 rikollista pääsee televisioon kertomaan tarinoita rautaisesta nuoruudesta sekä siitä, miten kovaa elämä jossain lähiössä voi olla. Se mikä sitten unohtuu kertoa on merkillinen asia, eli samassa lähiössä on pari tuhatta ihmistä, joiden mielestä he eivät ole henkilökohtaisesti joutuneet pahoinpitelyn uhriksi, mutta joku tuttava tai tuttavan tuttava on saattanut kohdata pelätyn nuorisojengin. Siis miksi nuo 20 rikollista pääsevät televisioon? 

He tarjoavat ihmisille viihdettä tai jonkinlaista draamaa. Uutisten ongelma on siinä, että ne valitaan sillä perusteella, että ne herättävät ihmisten kiinnostusta jotain asiaa kohtaan. Siis uutisille on tärkeää se, että tuota uutista katsotaan, eikä se että miten suurta osaa ihmisistä se koskee. Eli millainen on hyvä uutinen? Se mitä ihmiset katsovat. Ja se mitä ihmiset katsovat on asia, mikä tukee heidän omaa näkemystään asiasta, jota ohjelmassa käsitellään. Usein uutiset käsittelevät esimerkiksi lähiönuorten elämää siten, että kadut ovat kuin taistelutanner, jossa luodit ja polttopullot lentävät. 

Ihmiset eivät halua kuulla että he ovat olleet väärässä. He haluavat tietoa, joka saattaa olla varmennettua. Mutta ennen kaikkea ihmiset haluavat kuulla olevansa oikeassa. He haluavat kuulla asioita, jotka tukevat heidän ajattelutapaansa sekä näkemyksiään asioista. Kukaan ei valitse sellaista kanavaa, jossa hänet haukutaan niin maanperusteellisesti. Ihmiset haluavat kuulla kuinka hyviä he oikeastaan ovat.