Ohessa kaksi valokuvaa Median museosta Ludviginkadulta, näyttelystä joka käsittelee pilapiirtäjä Oki Räisäsen töitä 1930-luvulta. Tuolloin kyseinen pilapiirtäjä kritisoi oikeistoradikaaleja, ja samalla hän tallensi jälkipolville oikeisto- tai oikeastaan ääriliikkeiden keskeisen sanoman. Ylempänä on kuva siitä, kuinka ääriliikkeiden edustajat omivat jonkun asian itselleen. Suomessa isänmaa kuului vain Lapuan Liikkeelle sekä IKL:n jäsenille. Kukaan muu kuin sellainen jolla oli Suojeluskuntapuku ei voinut olla isänmaallinen.
Kun maamme itsenäistyi, niin itsenäisuuden tae oli valkoinen armeija. Suojeluskunta oli erittäin fennomaanista, eli tuolloin itsenäisyyden alkutaipaleella Suojeluskunnista tuli maassamme isänmaallisuuden sekä kommunismin vastaisuuden airuita, ja kuten varmaan kaikki tietävät, niin suomalaisuuden airuina toimivat suojeluskuntapäälliköt von Essen, von Gerich sekä Mannerheim. Suojeluskutien politisoituminen oli havaittavissa 1920-luvulla, kun eräs Tandefelt-niminen mies ampui sisäministeri Heikki Ritavuoren.
Tandefelt väitti toimineensa Suojeluskuntien pyynnöstä tai määräyksestä on yleisesti tunnettua. Se puhuiko Tandefelt totta esimerkiksi siitä, että hänet olisi määrännyt tekoonsa von Gerich tai Mannerheim ei ole todisteita. Saattoi olla että Tandefelt yritti pelotella tuomareita suhteillaan. Ja kuten tiedämme, niin todisteita siitä, että Tandefeltilla olisi ollut tukijoita, tai että hän olisi palkkamurhaaja ei ole.
Kun puhutaan ääriliikkeistä, niin ääriliikkeet, olivat ne oikealla tai vasemmalla luottavat aseisiin sekä sotilasparaateihin. Eli kun puhumme ääriliikkeistä, niin ne mielellään turvaavat aseisiin sekä sulkevat joukon oman maan kansalaisia pois päätöksenteosta. Eli sotilasparaatien ja aseiden voimalla muille kerrotaan, että miten asioita pitää hoitaa.
Ja ääriliikkeet saattavat omia monia asioita itselleen. Vain he ovat mielestään ainoita oikeita ihmisiä edustamaan omiaan. Tuon asenteen voimme nähdä sekä 1930--luvun oikeistolaisessa, 1970 luvun vasemmistolaisessa ja 2000 luvun Putinissa. Kaikki he ovat omasta mielestään ainoita oikeita auktoriteetteja.
Lapuan Liikkeen sekä IKL:n (Isänmaallinen kansanliike) nokkamiehet, kuten Vihtori Kosola sekä muut vastaavat henkilöt ottivat kaikkiin asioihin sellaisen kannan, että vain heidän tapansa sekä näkemyksensä jostain asiasta on ainoa oikea. Ja jos sitten joku muu on toista mieltä, niin silloin tulee ikävyyksiä, eli toisin sanoen ne, jotka eivät yhdy noiden henkilöiden näkemyksiin asioista pelotellaan hiljaiseksi. Samoin ääriliikkeet markkinoivat itseään mielellään kurilla sekä sotilaallisuudella, ja tietenkin meillä Suomessa ainakin 1930-luvulla armeija oli asemassa korkeassa. Eikä puolustusvoimien asema ollut mikään mitätön myöskään sodan jälkeen. Voidaan sanoa että kun puhutaan suomettumisesta, niin meidän pitäisi puhua oikeastaan kaksivaiheisesta prosessista.
Ensin voidaan puhua oikeistolaisesta suomettumisesta, jossa oikeisto määräsi tahdin. Tuolloin 1930-luvulla oikeisto nojasi Mussoliniin sekä Hitleriin. Ja sitten seuraavassa vaiheessa Moskova korvasi tuon ensimmäisen suomettumisen. Itse olen joskus ollut sitä mieltä, että ainakin joissain tapauksissa esimerkiksi kertausharjoituksia on suomettumisen aikaan käytetty siihen, että ihmisten suut voidaan tukkia.
Kun henkilö määrättiin kertausharjoituksiin, niin siellä hänelle voitiin opettaa kaapin paikkaa. Kun maamme vuonna 1917 itsenäistyi, ja Valkoinen armeija voitti sisällis- tai vapaussodan, niin silloin meidän maahamme astui hyvin voimakas oikeistolainen suuntaus, joka haki tukea tehtaan johtajista sekä maanomistajista. Jos noiden tahojen kanssa tuli ongelmia, niin silloin oli työväkeen kuuluvan vain lähdettävä pois työpaikasta tai torpastaan, jos hän oli vuokraviljelijä.
Tuolloin vasemmisto tukahdutettiin joko omankädenoikeuteen perustuvin voimakeinoin sekä sitten myöhemmin lain voimalla. Suojeluskuntien sekä Lapuan liikkeen toimesta tuhansia ihmisiä nimettiin kommunisteiksi, ja heidät suljettiin käytännössä yhteiskunnan ulkopuolelle. Eli jos työnantaja ei suostunut erottamaan kommunistia tai "punikkia", niin silloin muut työnantajat asettivat saarron, joka merkitsi käytännössä konkurssia. Myöhemmin sitten kun heiluri sodan jälkeen heilahti vasemmalle, alkoivat vasemmistolaiset piirit suosia samoja menetelmiä kuin oikeisto aikoinaan suosi.
Ennen Toista Maailmansotaa ei ollut mikään häpeä olla fasisti. Euroopassa moni ihaili fasisteja, ja sosialismi oli ainakin Suomessa täysin tuomittavaa. Sitten kun fasistit hävisivät sodan, niin fasistit perivät kommunistien paikan. Eli fasismi muuttui täysin tuomittavaksi, ja kommunistisuudesta tuli ylpeilyn aihe. Eli kukaan ei julkisesti myöntänyt kävelleensä paraateissa musta paita päällään, ja käsi ojossa. Noita Kosolan ja kumppanien tukijoita ei enää sitten välirauhan aikaan enää ollutkaan, eikä kukaan tunnustanut edes omistaneensa IKLn jäsenkirjaa.
Samoin Suojeluskuntiin kuului ainoastaan sotamiehiä, eikä kukaan koskaan ollut edes kuullut Lapuan liikkeestä. Siis muiluttamiset sekä kyyditykset itärajalle olivat jonkun rintamalle jääneen kaatuneen tekemiä. Eikä kukaan edes ollut kuullut mistään pakottamisesta tai vapaaehtoisesta liittymisestä Suojeluskuntiin.
Presidentin eli Kekkosen asema puolustusvoimien ylipäällikkönä takasi sen, että jos joku ryhtyi "politikoimaan", mikä tarkoitti Kekkosen vastustamista, niin pieni kertaus oli paikallaan. Tuon tavan Kekkoselle oli opettanut joko von Essen, von Gerich tai Mannerheim. Sitä kuka ensin käytti tuota menetelmää poliittisten vastustajien ojentamiseen ei tiedetä. Mutta Kekkosen suhde valtaan oli tuttu Tsaarin ajoista lähtien. Koska Kekkonen oli valtiopäämies, niin hänen ei tarvinnut kuunnella ketään muuta. Ja varmaan hänen alaisensa upseeri opettivat muita politikoimaan.
Kommentit
Lähetä kommentti