Me kaikki olemme kuulleet Platonin luolavertauksesta. Tuossa vertauksessa ihmiset jotka ovat koko ikänsä eläneet luolassa muodostivat kuvan maailmasta niihen vääristyneiden varjojen kautta, jotka lankesivat luolan seinälle. Platonin luolaa on pidetty sensuurin sekä rajoitetun tiedon tyyssijana, mutta samalla tavalla me toimimme edelleen. Me valitsemme mielellään tietoa, joka miellyttää meitä, ja samalla me sensuroimme itseltämme tiedon, joka ei meitä miellytä.
Jos me ajattelemme sosiaalista mediaa sekä sen kautta tulevaa tietoa, niin me näemme kaiken tiedon vääristyneenä. Yllä on havainnollistus tuosta luolavertauksesta, ja se joka päättää mitä kuvia eli infrormaatiota informaation kantajat kantavat päättää millaisia asioita hän maailmasta kertoo. Eli information välittäjä joka ovat nuo patsaita tai kuvia kantavat henkilöt voivat itse ehkä valita mitä kuvia he näyttävät. Mutta heidän on käytettävä niitä kuvia mitä heillä on varastossa.
Tai ehkä joku salaperäinen tuntematon mies ruuvaa nuo kuvat noiden kuvan kantajien telineisiin. Siis onko tuntematon mies vastuussa jakamastaan informaatiosta? Saattaa olla että hänelle on ohjeet eli nuotit siitä, mitä kuvia ja missä järjestyksessä noita kuvia pitää näyttää. Tuolloin ohjeen kirjoittaja sekä kuvien tilaaja sekä tekijä ovat vastuussa jaetusta informaatiosta. Tai sitten se joka on tilauslistan varsinaiselle tilaajalle antanut on vastuussa jaetusta informaatiosta. Mutta tietenkin toimittajan eli varastomiehen varastoissa pitää olla noita kuvia. Tai siis tätä vastuuketjua voimme jatkaa loputtomiin, eli kuka tilaa tuotteet varastoon jne.
Ihmiset haluavat nähdä vain positiivisia asioita, eli asioita jotka tukevat heidän ajattelutapaansa. Jos katsomme toisen tuottamaa tietoa, niin silloin meidän pitää muistaa, että kaikki tieto mitä ihminen tuottaa, oli se valhetta tai totta on suodatettu toisen ihmisen kautta. Siihen vaikuttaa aina tuon toisen ihmisen kokemuspohja sekä asenteet, joita hän on nuorena oppinut.
Jos olen oppinut jotain noin 30-vuotta sitten, niin silloin tuo asia saattoi olla kiveen hakattua. Ja saattaa olla että olen hokenut tuota asiaa toisille. Mutta jos tuo asia on sitten ollut väärä, niin tietenkin se saattaa tuntua meistä nololta. Mutta onko meillä syytä häpeään? Me olemme toimineet keskusteluissa tuolloin 30-vuotta sitten saadun aikoinaan hyvinkin tuoreen tiedon pohjalta. Mutta sitten ovat tutkimusvälineet kehittyneet.
Samoin saattaa olla, että oma kokemuspohjani on laajentunut. Myös maailma on muuttunut, ja moni asia mihin suhteuduttiin ennen olan kohautuksella on nykyään paheksuttavaa. Eli enää en ajattele tai tee samoja asioita, kuin joskus kauan sitten.
Sanotaan että Internet tappoi totuuden. Eli se poisti totuuden, ja korvasi sen sosiaalisella medialla, jossa jokainen meistä saa etsiä ja lukea mitä tahansa, oli se totta tai tarua. Toisaalta internet poisti valheen, tai oikeastaan internet poisti mustavalkoisen asetelman, missä vastakkain olivat totuus ja valhe. Internet toi ihmisten eteen uuden maailman, jossa mikään ei ollut enää mustavalkoista, vaan siihen mustavalkoiseen maailmaan tuli värejä. Eli enää ei ollut olemassa vain totta tai vain valhetta, vaan oli olemassa valhetta, joka sisälsi pienen hipun totuutta, ja totuutta joka sisälsi pienen hipun valhetta. Valhe ja totuus muutuivat sosiaalisessa mediassa asiaksi, jota voimme kutsua nimellä informaatio.
Mustavalkea totuus tai kyllä ja ei asetelma voidaan tietenkin nähdä siten, että jos puhutaan esimerkiksi alentuneesta työkyvystä, niin henkilö laitetaan heti pois työelämästä. Tuolloin ei edes voida ajatella, että hän tekisi lyhennettyä työviikkoa tai lyhennettyä työpäivää. Vaan hänet laitetaan heti sairaslomalle, jossa tuo henkilö voi sitten syrjäytyä rauhassa poissa silmistä ja poissa mielestä. Kun hänet sitten kannetaan katuojasta johonkin laitokseen, niin silloin hän tietenkään ei aiheuta kosmeettisia haittoja yhtiölle, mutta samalla hän kuitenkin aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle. Ja tietenkin kaikki jotka eivät kykene töihin putoavat valtion elätettäviksi. Tuolloin työkyvyn mitta on tietenkin 8 tunnin työpäivä, eikä mistään muusta voida edes puhua.
Kun ennen voimme syyttää valheen levittäjää valhetelusta, niin nykyään voimme kutsua valheen levittäjää "hyväntahtoiseksi hyväksikäytetyksi". Eli ihminen saattaa levittää valheita yksinkertaisesti painamalla väärässä kohdassa "tykkää"-painiketta. Ja sitten valheen sisältävä viesti leviää miljoonan ihmisen katsottavaksi sekunnissa, eikä syy ollut toki ihmisen joka painoi kohmeisin käsin Facebookissa tai YouTubessa jotain painiketta, kun hän etsi paikaillisen liikennelaitoksen sovellusta tarkastaakseen, että hänellä olisi tarvittava lippu. Siis valheen levittämiseen ei tarvita kuin yksi teko, jota ei täysin hallitse.
Propagandan tekijä on huijari, joka haluaa ihmisten häpeävän sitä, että he ovat uskoneet häntä. Me länsimaiset ihmiset olemme tottuneet siihen, että valtiovalta ja media kertovat totuude asioista. Mutta samalla unohdamme, että esimerkiksi Venäjällä median tehtävä on tukea valtiota. Eikä esimerkiksi taistolaisuuden kiihkeimpinä vuosina ollut mahdollista, että kukaan voisi olla valtamediaa sekä Kekkosta vastaan. Jos ihminen uskalsi vastustaa valtamediaa sekä ulkopoliittista johtoa, niin silloin hän kohtasi henkilökohtaista painostusta.
Tuolloin ei esimerkiksi Neuvostoliiton vankileireistä ollut sopivaa puhua. Eli olemmeko me suomalaiset oikeastaan sellaisia, että me haluamme uskoa että media on riippumaton. Kaikkien lehitjuttujen takana on ollut ihminen, joka tietenkin kirjoittaa ne oman kokemuspohjansa sekä tietonsa mukaan. Ja jos ajatellaan esimerkiksi taistolaista mediaa, niin oliko se oikeastaan yhtään sen epäpoliittisempi tai vähemmän kommunismia ihannoiva kuin joku itäblokin media. Siis onko meillä oikeastaan varaa tuomita muita, jos katsomme historiaan?
Mutta sitten kun sanotaan että Internetissä kulkevaa tietoa ei kukaan kontrolloi, niin silloin meidän pitää käsittää se, että internnetissä on vain informaatiota, ja valtavan informaatiotulvan seulominen sekä sen järjestäminen on valtava tehtävä, ja samalla jos haluamme tarkastaa esimerkiksi lähteitä, joita joihinkin teksteihin on käytetty, niin varmaan huomaamme, että kuinka vaikeaa tuo asia on. Informaatiotulva jonka ihminen kohtaa internetissä on niin valtava, että kukaan ei edes leikillään sano, että hän kykenee tarkastamaan kaikkien näkemiensä kotisivujen sekä kirjoitusten oikeellisuuden. Internet on informaatiokanava, jota voidaan käyttää moniin asioihin, joita ei ennen ollut edes mahdollista realistisesti ajatella.
Internetin käyttö vaatii harjaantumista, ja samalla meidän pitää muistaa, että edes valtiollinen tiedottaja ei takaa aina sitä, että jaettu tieto olisi totuudenmukaista. Eli meidän pitää aina olla hiukan kriittisiä sen suhteen, mitä näemme tai kuulemme, oli kyseessä yksityinen elämä tai internet. Siis kun puhutaan esimerkiksi valheesta, niin ihminen ei ehkä valehtele kertoessaan subjektiivista totuutta. Hän vain saattaa jättää muutamia asioita pois totuuksien listasta.
Me kaikki koemme asiat subjektiivisesti. Ja jos joku haukkuu meitä tai on meille ilkeä, niin silloin varmaan me kaikki otamme asiat itseemme. Siis emme ole eri ihmisiä töissä, vapaa-ajalla tai kotona. Ja internet on hämärtänyt myös esimerkiksi julkisuuden sekä yksityisyyden välistä tilaa. Meillä kaikkilla on oikeus lukea mitä haluamme, ja tuota asiaa kutsutaan nimellä "woke". Tuolloin henkilö poimii vain sen tiedon, mikä sattuu palvelemaan hänen omia mieltymyksiään. Tuolloin argumenttina on se, että koska en ole kanssasi samaa mieltä, niin minun ei tarvitse lukea mielipidettäsi, on asia mikä varmaan on kaikille meistä tuttu. Siis kun en voi jotain asiaa hyväksyä, niin voin sulkea sen pois mielestäni sekä Facebookista. Tuolloin syyllistyn toki asiaan, jota kutsutaan nimellä itsesensuuri.
Me sensuroimme itseltämme sen, mistä emme satu pitämään. Ne asiat, jotka eivät ole meille mieleisiä suljetaan kylmästi pois omalta itseltä. Ja sitten syytämme tietenkin jotain Kekkosta tai häntä myötäilleitä toimittajia siitä, että he sensuroivat lehdistöä jossain menneisyydessä. Mutta samalla unohdame että me itse olemme pahimmat sensuroijat. Me haluamme nähdä kauniita asioita, mutta samalla kuitenkin suljemme osan asioista suoraan pois silmiltämme.
Jos kysyisimme esimerkiksi taistolaiselta toimittajalta, joka aikoinaan heilutti Neuvostoliiton lippua, että kuka on syyllinen siihen, että lehdissä luki väärää tietoa, niin tuo toimittaja vastaisi, että hän ei jakanut väärää tietoa. Hän vain jätti osan asioista pois. Eli hänen tietolähteensä olivat ehkä KGB-miehiä, jotka olivat sanoneet, että poliittiset pidätykset olivat vain muodollisuus, ja että kukaan ei saa toisinajattelusta 10 vuotta vankeutta. Koska KGB miehet samaistettiin maassame poliisiin, niin silloin toimittajalla oli oikeus uskoa tuota noiden miesten kertomaa valhetta. Tai olisiko meidän pitänyt tietää, mikä KGB oli? Kas siinä vasta kysymys.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luolavertaus
Kommentit
Lähetä kommentti