Sormenjälkitutkimuksen suuri hypoteesi ja siitä johdettu konjektuuri on se, että maailmassa ei ole kahta eri henkilöä joilla on samanlaiset sormenjäljet. Ja toistaiseksi vastaan ei ole tullut kahta henkilöä, joilla on ollut samanlaiset sormenjäljet.
Rikoksen yhteydessä tapahtuvan tunnistamisen pitäisi perustua useisiin eri kohtiin. Tuolloin DNA-testi sekä sormenjälkimenetelmä yhdessä kuitu ja muiden näytteiden kanssa ovat asioita, joilla henkilö sidotaan juttuun. Sormenjälkimenetelmää eli sormen kapilaarikuvioiden vertailua on pidetty luotettavana tunnistusmenetelmänä jo 1900-luvun alusta lähtien. Ja kuten tiedämme, niin vielä ei ole tullut vastaan kahta ihmistä, joilla on täysin toisiaan vastaavat sormenjäljet. Samalla henkilöllä voi olla eri sormissaan hyvin paljon toisiaan muistuttavia sormenjälkiä.
Joskus rikolliset ovat joko vahingossa tai tahallaan yrittäneet muuttaa sormenjälkiään. Eli sormiin on yritetty viiltää arpia, joilla sormenjäljet tuhotaan. Tai sitten esimerkiksi joitakin sormenpäitä on saatettu amputoida. Kuuluisin tapaus, jossa sormenjälkien kapilaarikuvioita on yritetty muuttaa on John Dillingerin tapaus. Tuolloin joku lääkäri oli siirtänyt ihoa ilmeisesti Dillingerin jalasta käsiin, jotta hänen sormenjälkensä olisivat muuttuneet.
Samoin aina joskus on joku yrittänyt painaa vihamiestensä sormenjälkiä rikospaikoille leimasimella, johon on jäljennetty toisen henkilön kapilaarikuvioita tai sitten irti leikattua sormenpään ihoa on kiinnitetty leimasimeen. Tai kaikkein brutaaleimmissa tapauksissa on tunnoton rikollinen käyttänyt irti leikattuja sormia lavastaakseen toisen henkilön syylliseksi. Ja nykyään huolta ovat herättäneet esimerkiksi laseriin perustuva mikrokaiverrustekniikka, jolla skannattuja sormenjälkiä voidaan siirtää toisille pinnoille. Tuollaisen mikrokaiverruksen voi tehdä vaikka kumihanskaan. Ja noilla välineillä voidaan yrittää saada viaton ihminen näyttämään rikolliselta.
Samoin myös vihamiesten kodeista varastettuja esineitä on jätetty rikospaikoille. Noiden esineiden tarkoitus on ohjata viranomaisten toimintaa vääriin kohteisiin.
Tekoälyyn perustuva järjestelmä havaitsi, että saman henkilön eri sormista peräisin olevilla sormenjäljillä oli vahvoja yhtäläisyyksiä. Kuvituskuva. [AOP] (Iltalehti/). Yleensä sormenjälkitutkimus perustuu ajatukseen, että kaikilla henkilöillä koko maailmassa ei ole samanlaisia sormenjälkiä, eli samanlaisia sormenjälkiä voi olla saman henkilön eri sormissa.
(Iltalehti:Mullistava tutkimustulos – Yleinen luulo sormenjäljistä ei olekaan totta)
Siis sormenjälkiä käytetään kahden ihmisen erottamiseen toisistaan. Eikä niitä käytetä saman henkilön sormien erottamiseen toisistaan, Mutta Columbian yliopiston tutkimus saattaa merkitä paljon, jos kyseessä olisi identtisten kaksosten erottaminen toisistaan esimerkiksi tapauksissa, joissa rikospaikalta on löytynyt vain yhden henkilön sormenjäljet.
John Dillingerin sormenjälkikortti.
Rikostutkimuksen yhteydessä käytettävä sormenjälkimetodi on asia, mitä on aina pidetty rikostutkinnan kulmakivenä. Menetelmän perusajatus on siinä, että ei ole olemassa kahta ihmistä, joilla on täysin samanlaisia sormenjälkiä. Sen perusteella kysymyksessä on oikeastaan yksi konjektuureista, eli koska vielä ei olla tavattu kahta ihmistä, joilla in identtiset sormenjäljet, niin olettamus on siis se, että somenjäljet ovat hyvä tai melko varma biometrinen tunniste. Tietenkin aina keskustellaan siitä, että saavatko viranomaiset hyödyntää esimerkiksi mobiililaitteiden biometrisiä tunnisteita tilanteessa, jossa henkilöä epäillään esimerkiksi törkeästä rikoksesta tai valtion turvallisuuden vaarantamisesta.
Jos joku ottaa kännykän pöydältä, niin kännykän biometrinen tunnistus voi samalla ottaa tuon luvattoman käyttäjän sormenjäljet. Mutta aina välillä eteen tulee erilaisia juridisia kysymyksiä, kuten että saako tällaisia sormenjälkiä verrata kansalliseen tunnistusrekisterissä oleviin sormenjälkiin? Tai saako esimerkiksi Suomessa murhasta pidätetyn henkilön sormenjälkiä verrata muiden maiden rekistereihin, jotta saadaan tietää että onko häntä aihetta epäillä muista vastaavista rikoksista.
Mutta sitten kun puhutaan siitä, että tekoäly osaa verrata sormenjälkiä 70-90% tarkkuudella, niin tietenkään tekoälyn tarkkuus ei välttämättä ole sama kuin ihmisen suorittaman vertailun. Mutta tekoäly voi seuloa sormenjälkiä sekä lajitella niitä erittäin tehokkaasti. Syy tähän 10-30% marginaaliin voi johtua siitä, että tekoäly aloittaa vertailun jäljen keskeltä, ja sitten laajentaa tuota vertailuun käytettävää aluetta, jos se löytää yhtymäkohtia. Ja sitten jos tietty prosenttimäärä ylittyy, niin jälki siirtyy ihmisten ohjaamaan vertailuun, jota kutsutaan nimellä tarkkuus- tai suurtarkkuusvertailu.
Sormenjälkien käyttö rikostutkinnassa on sikäli hiukan ongelmallista, että jälki joka jää rikospaikalle ei ole ehkä täysin vertailukelpoinen. Sormi saattaa kiertyä paikallaan, jolloin kapilaarikuviot eivät jäljenny täysin. Tai sitten sormenjälki saattaa olla osittain jäljentynyt. Sekä kuten tekstin alussa kerroin, niin myös on olemassa tilanteita, että sormenjälki on muuttunut, koska henkilön sormenpää on vahingoittunut. Eli arpikudos on muuttanut kuviota. Tai sitten sormenpää, josta on kuvio jäänyt rikospaikalle on leikkaantunut irti. Noissa tapauksissa sormenjälki ei ole niin sanottu varma menetelmä.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/729d92b9-fe57-4905-af9c-4d070296c683
https://www.crimemuseum.org/2009/05/18/john-dillinger-fingerprint-obliteration/
https://themobmuseum.org/blog/leave-no-trace/
https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Dillinger
Kommentit
Lähetä kommentti