Miksi suomalaiset eivät ilmaise mielipiteitään? Ehkä syy siihen johtuu syrjinnän pelosta. Meillä on sellainen ajattelutapa, että me olemme jotenkin kauhean tasa-arvoisia, ja vähemmistöjen asemaa suojellaan tai turvataan diskriminaatiolla eli positiivisella syrjinnällä. Diskriminaation ongelma on siinä, että se muuttuu ainakin joidenkin ihmisten puheissa suosimiseksi, mikä ei ole positiivisen syrjinnän tarkoitus. Kuitenkin positiivinen syrjintä saattaa aiheuttaa syrjintää yksityiselämässä, eli jos joku saa esimerkiksi luennoilla tulkkausapua, niin joku saattaa väittää tätä asiaa suosimiseksi. Tai sitten se johtaa alentuvaan käytökseen tai jopa vihaan.
Yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyminen saattaa aiheuttaa sen, että henkilöä aletaan syytellä takapuolen nuolemisesta. Tai sitten aletaan puhua siitä, mitä esimerkiksi tuollainen keskustelija, jonka mielipiteet eivät "kaikkia miellytä" itse on tehnyt tai kokenut. Se mitä esimerkiksi 40 vuotias akateeminen henkilö on ollut vaikkapa 16-vuotiaana on se asia, josta halutaan kertoa kaikelle kansalle. Ja tietenkään hän ei voi olla mitenkään muuttunut noiden teinivuosien jälkeen.
Hän ei voi katua mitään tekemisiään tai muuten muuttua. Kun hän on kerran astunut jonkun koulun ovesta sisään 16 vuotiaana, niin hänen koko loppu elämänsä on leimattu pysyvästi. Hän ei voi päivittää koulutustaan tai muuttaa alaansa. Se mitä hän on tehnyt 16 vuotiaana on kiveen kirjoitettu, eikä hän voi mitenkään muuta edes ajatella tekevänsä kuin sitä, minkä hän on kirjoittanut johonkin ammattikoulun hakukorttiin. Ja tuokin on sallittua vain jos joku muu antaa siihen luvan.
Eli ketä varten opiskelet? Varmaan omaa itseäsi varten. Siis sinä saat koulutuksesta tiettyjä etuja, mutta kuitenkin varmaan työnantajat haluaisivat että et edes peruskoulua viitsi käydä loppuun. Silloin ei tarvitse maksaa palkkoja, ja työnantaja saa sitten palkata ulkomailta ne projektityöntekijät joita se ehkä joskus tarvitsee. Kun projekti on ohi, niin ulkomaiset asiantuntijat saadaan heti pois maasta, eikä heitä tarvitse katsella missään.
Suomessa on ollut vallalla ilmiö, jonka mukaan ihmisten oikeus ilmaista esimerkiksi mielipiteitä rajoittuu siihen, että vain ne jotka ovat "suurten johtajien" kanssa samaa mieltä saavat sanoa mielipiteensä, ja vain sellaisia mielipiteitä sallitaan, jotka eivät erotu muista. "Vaatimattomuus on kuninkaiden hyve" on kuulemma tapana sanoa, ja sitten kaikkien pitää olla niin hirveän vaatimattomia, että heidän toivotaan vain nyökyttelevän päätään, ja toistelevan muiden sanomisia.
Tuolloin voidaan kysyä, että miksi kukaan edes vaivautuu kysymään kenenkään mielipidettä? Mistä asiantuntijat saavat palkkaa? Siitä että he kertovat lakipykälistä, jos heiltä kysytään että pitäisikö valuuttaa revalvoida tai devalvoida? Vai siitä että he kertovat ihmisille, että rahapolitiikasta päättävät eduskunta sekä presidentti? Vai oletetaanko heidän sitten antavan jotain neuvoja? Ja sitten pääsemme seuraavaan kohtaan, eli kuka tätä nyt on miltäkin kirjoittajalta kysynyt?
Mikäli johonkin asiaan tahdotaan vastausta, niin varmaan kaikilla on oikeus silloin sanoa oma mielipiteensä? Vastaus kysymykseen kannattaako devalvoida tai revalvoida ei ole se, kuka johtaa talouspolitiikkaa, jos sitä nyt enää kukaan voi väittää johtavansa.
Vastaus varmaan lukee jossain kirjoissa, joten miksi kukaan edes kehtaa antaa mitään vastauksia tai ehdotella mitään, asiassa jonka vaikutuksia ei kukaan tiedä. Siis devalvoimmeko vai revalvoimmeko? Tuo asia varmaan vaikuttaa helpolta, mutta sen seurauksia ei kukaan voi mitenkään ennakoida, eikä kelluvan rahayksikön aikaan revalvaatio tai devalvaatio edes välttämättä onnistu.
Kun keskustellaan erilaisista tutkimus- yms. laitoksista sekä ajatushautomoista, niin tietenkin me tiedämme, että niiden esitykset ovat vain neuvoa-antavia. Eduskunta tai yhtiön johto tekee noiden suositusten perusteella päätökset. Eli se joko noudattaa noiden laitosten neuvoja tai jättää niitä noudattamatta. Se että mitä tapahtuisi jos toimitaan toisin, eli esimerkiksi neuvojen noudattamisen sijasta toimitaan oman pään mukaan ei voida tietää. Eli suoritettuun toimintaan nähden käänteisen toiminnan vaikutusta ei voida todentaa. Ja jos valitsemme jonkun tien, niin tuo tie vie sinne mihin se vie. Sitä mitä olisi tapahtunut, jos olisimme toimineet toisin ei ole tiedossa eikä se myöskään koskaan tule kenenkään tietoon.
Siis jos pyydetään mielipiteitä asioista, niin varmaan jokainen on huomannut, että kun joku nyt ei ole samaa mieltä asioista kuin joku suurmies, niin hän saa sitten kansan vihat päälleen. Kun ihminen on eri mieltä jostain asioista, niin tietenkin hänen voidaan olettaa ilmaisevan tuon mielipiteen, tai sitten hänen esimiehensä pitäisi ainakin ilmoittaa se paljon puhuttu virallinen mielipide, jotta toinen voi sen lukea.
Sitten tuo ainoa oikea mielipide on se "virallinen mielipide", niin silloin alaisella on tietenkin oikeus olettaa, että hänelle kerrotaan tuo mielipide ennen kuin asiasta kysytään mitään. Ja silloin alainen tietenkin ilmoittaa sen, että hänen on käsketty puhua jotain jostain asiasta. Eli mahdollisesti väärään tietoon perustuva mielipide ei ole ehkä hänen omansa, mutta jos toinen käskyttää alaisiaan tekemään asioita, jotka ovat vastoin alaisten tietoa, niin silloin alaisella on oikeus vedota esimiehen käskyihin. Mutta tuo asia sitten tietenkin kohottaa sellaisia ajatuksia, että mitä varten esimies ei sitten ole itse paikalla antamassa sitä tietoa, jota hän on käskenyt alaisiaan jakaa.
Ihmisillä on jostain syystä taipumus olla maassamme jotenkin passiivisia. Ja se mikä tietenkin paistaa kaikesta läpi, on Tsaarin ajalta peräisin oleva herran pelko. Tuon ajattelutavan mukaan esimerkiksi kaksi poliisia partioautossa ovat korkeimman oikeuden presidentin veroisia virkamiehiä, joiden päätöksistä ei voi- tai saa edes ajatella tehtävän valituksia.
Kun ihminen jakaa tietoa tai omia päätelmiään, niin tietenkin omat päätelmät pitäisi erottaa siitä lähdetekstistä. Ja joskus lähdeteksti on hiukan vaikeasti luettavissa. Mutta kuitenkin jos meidän kaikkien pitää kirjoittaa asioita seuraten tarkasti jonkun toisen ihmisen kirjoituksia, niin silloin voidaan yliopistossakin siirtyä suoraan sille tasolle, että opiskelijat eivät muuta tarvitse kuin esimerkiksi kirjastokortin ja kasan kirjoja, jotka he voivat itseopiskelun kautta suoraan vaikka opetella ulkoa. Ja ketä kiinnostaa, kuka on sen Wittgensteinin tekstejä lainannut?
Wittgensteinin kirjoituksia saa lainata kirjastoista, ja niiden kautta voidaan paneutua tuon ajattelijan sielunelämään. Mutta se että olisi varmaan ihan mukavaa, jos yliopistoissa tuotettaisiin suorien Wittgenstein-lainausten lisäksi myös ihan omia kirjoituksia, joissa ilmenee myös opiskelijan oma kanta asioihin. Eli jos haluat ettei sinua kohdella esimerkiksi kopiokoneena, niin ala kirjoittaa ihan omia tekstejä, tai muuten kopiokoneet korvaavat sinut.
Maassamme on sellainen näkemys, että kaikissa asioissa meillä pitää olla esimies mukana. Ilman esimiestä ei ole työyhteisöä. Mutta toki jos haluamme ihan itse tehdä jotain kirjoituksia, niin silloin me emme ehkä saa käyttää työaikaamme tuohon luovaan työhön. Silloin pitää tuohon julkaisu tai muuhun vastaavaan kirjoitustyöhön varata ihan oma kone. Äläkä kysy esimiesten lupaa siihen, että saat kirjoitella kotona omalla ajallasi ajatuksiasi jonnekin joutavaan sosiaaliseen mediaan, jonka joutavuuden jokainen huomaa silloin, kun omaa tekstiäsi kommentoidaan iltapäivälehden lööpeissä.
Kun keskustelemme siitä, miten paljon sulkapalloa pelaamme vapaa-ajallamme tai miten meidän johtajamme suhtautuu siihen, että teemme työtä kotonamme, jossa emme edes saa sitten ilman lupaa edes vessassa käydä, vaikka koko työpäivä toimistolla kuluu kahviautomaattiin nojaillen, niin tietenkin meillä kaikilla on varmaan oma mielipide kaikista asioista. Yksi mielipide on tietenkin se, että mitä se minulle tai sinulle kuuluu, jos esimies käskee meidät kaikki toimistolle. Siis eipä se minulle mitään kuulu, jos aamulla kahlaan lumessa kaivamaan jääkylmää autoa lumihangesta.
Koska pomoni on sitä mieltä, että toimistoille pitää löytää käyttöä, niin tietenkin me työväen robottityöläiset marssimme suoraan toimistolle, ja sitten pomo taas saa kertoa miten me kulutamme työpäivämme. Vapaa-aikaamme saa kulua alkoholin liikakäyttö sekä esimerkiksi jääkiekon seuranta televisiosta. Mutta kuitenkaan siihen ei saa kuulua sellaisia asioita kuin sosiaalisen median käyttö tai jonkun romaanin kirjoittaminen. Meidän tavallisten ihmisten tulee olla hiiren hiljaa, kun joku itsensä auktoriteetiksi nimennyt henkilö ajattelee meidän puolestamme. Sitten jos emme osaa olla hiljaa, niin kuulemme sitten tuosta asiasta melko paljon.
Samoin asia muuttuu oudoksi jos emme vastaa kyselyyn. Silloin meitä pidetään epäsosiaalisina tai muuten vain vähän outoina. Mutta miten kukaan edes uskaltaa sanoa mitään, jos hän ei koskaan sano mitään oikein, ja jos toisten mielestä väärässä oleminen vaatii sitten eroa tai henkilö kokee lopun elämänsä ajan vihaa tai irvailua?
Mielipiteisiin olivatpa ne tieteellisiä tai epätieteellisiä kuuluu se, että jos mielipidettä kysytään, niin toisella on oikeus tuo oma mielipide esittää. Se että joku nyt ei vain voi toisen mielipidettä hyväksyä ei tarkoita sitä, että se oikeuttaa esimerkiksi toisen pahoinpitelyyn. Siis se että toinen nyt vain sattuu olemaan asioista eri mieltä pitää hyväksyä. Kuitenkaan tuo hyväksyminen ei tarkoita sitä, että kaikessa pitää toisen tahtoa seurata. On olemassa sellaisia asioita kuin makuasiat, kuten kumpi on parempi pizza, jauhelija vai vege? Noista asioista on varmaan olemassa myös kolmas mielipide, jonka mukaan kumpikaan pizza ei ole hyvä. Tai molemmat pizzat ovat yhtä hyviä. Kuitenkaan tuota kysymystä ei ole esitetty, joten ihmiset joutuvat vastaamaan että kumpi pizzoista on parempi.
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010146768.html
Kommentit
Lähetä kommentti