Maailmaa pitäisi kehittää ihmisten ehdoilla.

Maailmaa pitäisi kehittää ihmisten ehdoilla. Siitä kaikki ovat vähintään samaa mieltä. Mutta esimerkiksi siitä, millaisten ihmisten ehdoilla maailmaa kehitetään. Kun me keskustelemme siitä mitä ihminen tarvitsee, niin me sitten kohtaamme sellaisen asian, missä se mitä ihminen tarvitsee poikkeaa huomattavasti siitä, mitä ihminen todella tarvitsee. Ja sitten se kenen tarpeita erityisesti otetaan huomioon on aina vähintään hiukan eriäviä käsityksiä. Mikäli ajattelemme tarpeita ammatillisesta näkökulmasta, niin sotilas tarvitsee erilaisia asioita kuin esimerkiksi kirjanpitäjä. Samalla tavalla voimme ajatella, että esimerkiksi yhtiöt erikoistuvat. Ne pyrkivät vastaamaan oman asiakasryhmänsä tarpeisiin. Ja sen takia meillä on erilaisia yhtiöitä, jotka keskittyvät tiettyiin kohderyhmiin. 

Mutta sitten kohtaamme sen asian, että yhtiön johdon, yhtiön työntekijöiden sekä osakkeenomistajien edut saattavat olla eriäviä. Samalla tietenkin meidän pitäisi erottaa toisistaan lyhyt- ja pitkäkestoiseen sijoitustoimintaan tähtäävien sijoittajien edut. Lyhytkestoinen sijoittaminen on tapa, jossa kurssinousussa olevien yhtiöiden osakkeita ostetaan, ja sitten ne saatetaan myydä heti eteenpäin. Ja tuolla tavoin pyritään saamaan sitten voittoa osakkeista. Ja juuri tuo lyhytkauppa on se, missä tehdään niitä miljoonia. Mutta samalla sen kautta voidaan hävitä miljoonia euroja tai dollareita muutamassa minuutissa. 

Voiko nykyään enää kukaan oikeasti vastata työelämän tarpeisiin? Välillä vaaditaan lisää digilaitteita, välillä taas digilaitteita halutaan kieltää, koska ne vievät yhtiön työntekijöiltä aikaa olla sosiaalisia. Samoin yhtenä päivänä etätöitä ylistetään, ja kaikilla pitäisi olla etätyötä. Ja välillä taas etätyön tuottavuus on todella alhainen, joten sen takia kaikkien pitäisi tulla toimistolle. Eikä kukaan voi sijoittaa 150 euroa esimerkiksi kirjoituspöytään, ja jokaisen työntekijän tulee istua 8h tuijottamassa läppärin kameraa. Eli he eivät saa edes kahvikuppia täyttää ilman työnjohdon lupaa. 

Samoin työnjohto mielellään antaa kuitenkin esimerkiksi kännykän kotiin, ja sitten esimerkiksi sähköpostien lukeminen on asia, josta keskustellaan. Pitääkö työpaikan maksaa tuostakin ajasta? Samalla kuitenkaan ei muisteta, että on mahdollista estää esimerkiksi työpaikan kännyköiden ja datalaitteiden käyttö työajan ulkopuolella. Ja sen työpaikan kännykän voi jättää myös työpöydälle. Eli jos sattuu olemaan sellainen tapaus, että työpaikalla ei ole etätyötä, niin silloin voidaan työpaikan kännykät sekä läppärit jättää vaikka kotiin. Ja pelit pelataan tietenkin omilla läppäreillä tms. Joten onko niin että noita täpötäyteen kaupunkiasuntoon ahdettuja työpöytiä ei voi käyttää mihinkään muuhun kuin omaan etätyöpäivään? 

Siis kenen tai minkä ehdoilla työelämää kehitetään? Kehitetäänkö sitä osakekauppiaiden, yhtiön johtokunnan vai yhtiön työntekijöiden ehdoilla? Vai kehitetäänkö sitä mahdollisesti tekoälyn, algoritmien sekä muun teknologian ehdoilla? Toisaalta jos ajatellaan että työelämää kehitetään siten, että pääasiallinen fokus on rahan tekemisessä, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että työelämää kehitetään rahan ehdoilla, jolloin kaikesta mistä vain voidaan säästää säästetään. Ja juuri tekniikkakeskeisyys on asia, mikä ei ehkä ole aina täysin ymmärretty. 

Me emme voi kehittää työelämää ilman tekniikkaa. Jos emme hyödynnä tekniikkaa, niin silloin joku muu sitä hyödyntää. Samalla meidän on otettava huomioon se teknologia, jota jo on käytössä. Eli emme voi oikeasti vain sivuuttaa esimerkiksi älypuhelimia, eli se että älypuhelin on jossain laatikossa ei tee siitä olematonta. 

Toki kännykkäparkit ovat hienoja ajatuksia. Mutta niiden pitää olla sellaisia, että niihin voi turvallisin mielin jättää kännykän koko päiväksi. Ja sitten me kohtaamme sellaisen ajatuksen, että mitä jos vaikka meidän työpaikassamme kielletään tekoälyn käyttö? Tekoäly kun ei ole sellainen asia, mikä kuuluu työelämän ajatukseen siitä, että ihmisen pitää tehdä tuottavaa työtä 8 tuntia päivässä, eikä edes kahvilla tai vessassa saisi käydä. Tekoäly voisi olla loistava väline, jonka avulla voidaan lisätä työyhteisön sosiaalisuutta ja aikaa myös esimerkiksi asioiden syvällisempään opetteluun. 

Näin käytettynä tekoäly varmasti auttaa työyhteisöä menestymään. Se antaisi tilaa myös innovoida uusia tuotteita.  Mutta jostain syystä tekoäly nähdään uhkana, josta ei seuraa mitään hyvää. Tekoäly tekee monia asioita nopeammin kuin ihminen tekee siitä välineen, jolla voidaan tehdä paljon hyvää.  Se että esimerkiksi koodaaja voisi hyödyntää tekoälyä ja sen kautta hän saisi myös aikaa sosiaalisten taitojen ylläpitoon koetaan kuitenkin uhkana tai laiskotteluna. Ja se että joku alkaa tehdä töitä nopeammin tietenkin aiheuttaa painetta vähentää työvoimaa, kun mikään työpaikka ei turhasta maksa. 

Nykyisessä työelämässä työntekijä on ikään kuin robotin asemassa. Hänen tehtävänsä on tehdä työtä, mikä tietenkin on varmaan yhtiön edun mukaista. Mutta kun työelämää kehitetään, niin se joka aina ensin kärsii muutoksista on juuri työläinen. Jos yhtiön tulos ei vastaa tavoitetta, niin hän saa lähteä kävelemään. Jos yhtiön tuotantomenetelmät muuttuvat, niin työläisen oletetaan muuttuvan noiden menetelmien mukaan. Kaikki onnittelut onnistuneesta työstä menevät työnjohdolle, mutta työn tekijöitä ei juurikaan käydä onnittelemassa. Eli työntekijän tehtävä on tehdä työt kunnolla, ja jos hän ei sitä osaa, niin silloin hän saa lähteä etsimään uutta työpaikkaa. 

Kertakäyttökulttuuri on nykyään iskenyt myös työelämään. Työläisistä joiden ura on alkanut jossain määrä-aikaisissa työsuhteissa ovat jostain syystä jumittuneet noihin työvoimapalveluiden kautta hankittuihin työpaikkoihin. Eli kun he tulevat sisään yhtiöön, niin noilla pätkätyöläisillä on taskussaan tieto siitä, milloin viimeinen työpäivä on. Nämä pätkätyöläiset ovat ikään kuin kertakäyttötuotteita, jotka kerran kävelevät yhtiöön sisään, ja sitten kun he lähtevät ulos luovutettuaan avaimensa, niin heitä ei enää tuossa samassa yhtiössä kaivata. 

Kuitenkin me voimme varmaan arvottaa asioita siten, että työntekijä on puhelintaan arvokkaampi. Ja sitten kun puhutaan tekoälystä ja sen käytöstä asiakaspalvelussa, niin tekoäly ei suutu eikä tekoälyllä ole huonoja päiviä. Ihmisillä sen sijaan on huonoja päiviä, ja joskus ei asiakaspalvelija enää jaksa hymyillä ja olla asiallinen, mikä sitten vaikuttaa esimerkiksi myyntiin sekä asiakkuuksiin. 

Eli kun pätkätyöläistä ei enää tarvita, niin hänet heitetään roskiin. Noita pätkätöitä tekeviä eivät usein koske esimerkiksi työpaikan muut edut kuin palkka. He saattavat tehdä työtä aivan yksin. Tai sellaiseen aikaan, että kukaan muu ei silloin ole työssä. Ja se mikä usein myös unohtuu on se, että juuri pätkätyöt ovat niitä opiskelijoiden perinteisiä työsuhteita. Mikäli opiskelija ei saa töitä, niin hän joutuu istumaan hyvin tylsillä luennoilla. 

Ihminen kohtelee muita samalla tavoin, kuin häntä itseään on kohdeltu. Ja sen takia meidän pitää muistella sitä, että mistä ne kamalat pomot tulevat? Onko ehkä kenelläkään käynyt mielessä, että esimerkiksi ekonomit joutuvat lukemaan todella paljon, jos mielivät saada tutkinnon valmiiksi? Ja mikä sitten motivoi noita ihmisiä opiskelemaan? 

Pomon paikka työyhteisössä on olla yhteisön ulkopuolella. Työyhteisön sisäisten ristiriitojen ratkaisu on asia, mikä on johtajan työssä kaikkein vaativinta. Jos esimerkiksi vastaan tulee tapaus, jossa toinen työntekijä syyttää toista ahdistelusta, niin silloin pitää tapausta katsella viileästi. Jos väärää ihmistä uskotaan väärässä paikassa, niin seuraukset ovat kamalat. Ja me tiedämme että kaikki ihmiset voivat tai osaavat valehdella.