Vallan ja erityisesti rahaan sekä taloudelliseen asemaan perustuva valta kasaantuu tiettyihin käsiin. Nuo kädet ovat niitä superrikkaita, jotka ostelevat yrityksiä omistukseensa. Ja nuo yritykset ovat niitä, joiden varaan esimerkiksi valtio laskee sekä omien asevoimiensa teknologian että myös suurimman osan verotuloista. Tässä puhutaan siitä, kuinka USA ja jotkut muut länsimaat suoraan ulkoistavat esimerkiksi asevoimien viestiliikennettä jollekin yksityisille yhtiöille. Mutta siis kaikki kasaantuminen ei koske avaruus- tai puolustusteollisuutta. Tuo pääoman kasaantuminen on nähtävissä monissa arkipäiväsemmissäkin asioissa. Ja kuten tiedämme niin suuri koko sekä tunnettavuus tekevät sen, että asiakkaita kasaantuu tunnettujen yhtiöiden kassoille.
Jos me puhumme siitä, että super- ja hypermakettien tuleminen saa ihmisten kauppamatkan muuttumaan helpommaksi, niin samalla tuo keskittyminen vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita voimme hankkia. Mutta oletteko koskaan ajatelleet että noiden super- ja hypermarkettien tarkoitus on tuottaa voittoa niiden omistajille? Samoin oletteko ajatelleet että tuollainen pääoma joka koskettaa jokaista ihmistä maailmassa kasaantuu jatkuvasti enemmän ja enemmän tiettyjen ihmisten käsiin.
Ja jos sanotaan että esimerkiksi Suomessa olisi vain yksi tai kaksi tavarataloketjua, sekä samojen ketjujen omistukseen päätyisivät myös muut pienemmät vähittäiskaupat sekä niiden tavarantoimittajat? Tuolloin noiden ketjujen ylimmät päättäjät voivat käytännössä sulkea jonkun tietyn henkilön pois ainakin suuresta osasta työpaikkoja. Eli on esimerkiksi sellaisia tavarantoimittajia, jotka ovat periaatteessa täysin riippuvaisia yhdestä asiakkaasta. Se tuo vallan myös näihin yhtiöihin. Rahalla voi ostaa suosiota. Ja tarjoamalla työpaikkoja voidaan ostaa suosiota myös paikallisten asukkaiden keskuudesta.
Työsuhde voi kuitenkin tuoda yhtiön johdolle vallan myös ihmiseen itseensä. Jos hän haukkuu työnantajaansa, niin silloin hänet voidaan jopa erottaa. Kun puhutaan keskeisestä liiketoimesta, jossa suuri joukko toimijoita on yhden suuren toimijan varassa, niin tuo asetelma tuo valtaa myös tuon keskeisen yhtiön ulkopuolelle. Mikäli kaikkien tunteman keskeisen toimijan kohdalla asiat menevät solmuun, niin se voi tarkoittaa sitä, että henkilö voi joutua muuttamaan toiseen kaupunkiin. Ja ongelma on siinä, että tieto siitä vanhasta työsuhteesta on myös toisessa kaupungissa toimivan saman ketjun yrityksen käytössä.
Samoin jos kilpailu puuttuu, niin se saattaa aiheuttaa tilanteen, missä kilpailun puutteen takia ei tuotteen vikoja huomata. Ja juuri kelvottoman tavaran pääsy markkinoille voidaan panna osittain kilpailun puutteen tilille. Jos on olemassa vain yksi toimija joka välittää tuotteita asiakkaalle, niin silloin se aiheuttaa tilanteen, jossa valmistusportaaseen pääsevät vain noiden välittäjien hyväksymät valmistajat, ja muille sitten käy huonosti. Eli markkinointikoneisto jyrää kaiken muun paitsi sen, mitä markkinointikoneisto sillä kerralla markkinoi. Mikäli asiakas ei saa tietoa jostain tuotteesta, niin se merkitsee sitä että asiakas ei osta tuotetta. Markkinointikoneistot ovat osa verkostoja, joissa liiketoimet kukoistavat. Noista verkostoista on kirjoitettu jopa useiden satojen sivujen mittaisia kirjoja. Joten niitä en tässä ryhdy käsittelemään.
Mutta kuten tiedämme niin rikkaat pyrkivät samoihin kouluihin. Siellä he muodostavat verkostoja, joista osa hyödyttää sen jäseniä koko elämän ajan.
Segregaation alku on teollistumisessa. Teollistumisen alkuaikoina tehtaiden omistajat vuokrasivat maita aatelisilta. Aateliset tunsivat pankkiireja joiden antamilla lainoilla voidaan tehtaita ja kaivostoimintaa rahoittaa. Ja juuri se että aatelisilla ja rikkailla sijoittajilla oli jo silloin omat verkostot, joiden kautta voitiin ostaa puuvillaa tehtaisiin sekä samalla tietenkin työllistää omia ja maanomistajien lapsia takasivat erittäin suuret tulot. Eli Marxin kasautumisteoria ei ole väärin. Se että rikkaat tehtaanomistajat sekä raaka-ainelähteiden omistajat tuntevat toisensa takaa sen, että rahaa tulee ovista sekä ikkunoista.
Varallisuuden kasaantuminen niiden käsiin joilla sitä jo on ei ole aivan uusi asia. Rahaa on aina kasaantunut rikkaiden käsiin, jotka ovat lainanneet rahaa esimerkiksi yrittäjille. Tuolloin yrittäjä on ehkä tarjonnut vastineeksi osuutta yrityksessä, jos rahoittaja ei muuten olisi saanut lainaamaansa rahaa takaisin määrä-aikaan mennessä.
Ja se että nuo ihmiset sitten tunsivat toisensa toimi suunnannäyttäjänä suureen teolliseen vallankumoukseen sekä samalla se että tärkeät ihmiset tunsivat toisensa aiheuttivat tuon verkoston ulkopuolella olevia kohtaan epäreilun asetelman. Aateliset saattoivat taata toistensa lainoja, ja he saattoivat ryhtyä tehtaiden osakkaiksi. He sijoittivat pääomaansa tehtaisiin, joiden pääomasta tuo sijoitus olisi ehkä noin 25%. Tuolloin aatelinen sai 35% tehtaan tuotosta, ja sitten samalla tehdas maksoi vuokraa maan omistavalle aateliselle. Koska tuossa verkostossa tunnettavuus oli tärkeää, niin tietenkin aateliset ja varakkaat porvarit saattoivat solmia erilaisia herrasmies-sopimuksia. Tuolloin oman isän antamia tukia siirrettiin ystävien tilien kautta. Näin luotiin kuva itsenäisestä jälkikasvusta.
Ja samoin tietenkään esimerkiksi lainojen takaisin maksulla ei ollut kovin suurta kiirettä. Tuollaiset lainat voitiin myös merkitä siten, että niitä oli tarkoitus käyttää liiketoiminnan kehittymiseen. Rahat tietenkin maksettiin tuon näennäisen lainoittajan tilille, joka sitten siirsi ne isälle, joka antoi jälkeläiselleen luvan käyttää tuota tiliä.
Kun lainasi rahaa kaverilta ei tarvinnut jokaista asiaa käydä läpi, eikä meno noilla epävirallisilla rahoitusmarkkinoilla ollut niin jäykkää kuin pankeissa. Kun tavallinen yrittäjä joutui anomaan lainaa joka kerran, niin tuo hiukan joustavampi verkosto saattoi tarjota lainoja monella eri tavalla. Yksi oli se että perustettiin yritys joka sitten antoi kehityslainaa kaverille, joka sen kautta otettiin vaikkapa yrityksen osakkaaksi. Ja sitten ryhmänä käytiin hankkimassa rahat, joilla laina maksettiin takaisin.
Mutta miten segregaatio eli taloudellinen eristys sekä eriarvoisuus ovat mahdollisia nykyaikaisessa yhteiskunnassa? Se johtuu siitä että rikkaat ihmiset tuntevat toisensa jo lapsuudesta. Jos ihminen haluaa varman asiakkaan, niin hänen kannattaa ryhtyä kauppaamaan tuotteitaan valtiolle. Mutta päästäkseen tekemään päätöksiä jossain yhtiössä, niin henkilöllä pitää olla hyvät suositukset. Eli hänen pitää olla tunnettu toimija, jotta hän voi sitten ottaa yhtiön johdon käsiinsä, varsinkin jos kyseessä on suuri globaaleilla markkinoilla toimiva yritys. Koska johtajien tytöt ja pojat tuntevat toisensa, niin he saavat noita korkean profiilin johtajien paikkoja helpommin kuin ihminen, jolla ei ole vastaavia suhteita.
Tuolloin paikka annetaan sen perusteella, että henkilö on ennestään tunnettu. Ja miksi sitten vanhemmat haluavat saada lapsensa Harvardin yliopistoon lukemaan lakia? Harvard on paljon muutakin kuin vain joku tavallinen yliopisto, jossa lukukausi maksaa hiukan enemmän kuin tavallisessa yliopistossa. Se on paikka jossa ihmiset verkostoituvat. He voivat ikään kuin näyttää kavereilleen kyntensä sekä tavata oman uransa kannalta tärkeitä henkilöitä. Kun ihminen hakee ensimmäistä suuren luokan johtajan tehtävää, niin hänellä pitää olla meriittiä vastaavista tehtävistä.
Ja juuri nuo ensimmäiset tehtävät jaetaan opiskeluaikana. Opiskeluaikana saatu työpaikka voi tietyissä tapauksissa olla se, mikä vetää ihmisiä ylöspäin koko heidän elämänsä ajan. Siis kun ihminen on tunnettu jossain tietyissä piireissä, niin se avaa valtavasti ovia myös myöhemmin. Se että esimerkiksi johtajat suosivat oman korkeakoulunsa entisiä opiskelijoita työhakemuksia katsottaessa johtuu siitä, että vaähintään koulu on asia minkä työhönottaja tuntee ennestään. Juuri ennestään tunteminen on tärkeää kun ensimmäistä johtajan paikkaa haetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.