Miksi meillä sellaiset asiat kuin katujengit täyttävät median, vaikka suurempiakin kysymyksiä on edessä?

Tänään Saska Saarikosken kolumnissa kysyttiin että miksi meidän mediamme täyttyy nimenomaan uutisista katujengeistä, vaikka maailmassa on paljon suurempia ja tärkeämpiä kysymyksiä kuin tämä katujengien väkivalta? Ehkä katujengit tarjoavat joillekin ihmisille tilaisuuden katsoa pois maailman suurista asioista, ja ehkä nuo katujengit tarjoavat sellaisen ongelman, mihin on helpolta näyttävä ratkaisu, joka ei vahingoita esimerkiksi jonkun kansanedustajan suosiota. 

Tietenkin maassamme voidaan ajatella olevan paljon suurempia ongelmia kuin katujengit, kuten esimerkiksi päivystysten riittävyys jouluna. Tai ehkä edelleen jatkuvat epidemiat ovat sellaisia, joista voisi tulla suuri keskustelun aihe. Ehkä myös sellaiset arat aiheet kuten yksinäisyys sekä joidenkin ihmisten päihteiden käyttö sekä yleinen paha mieli voisivat olla aiheita, joista voidaan tehdä juttuja lehtiin. 

Mutta noiden ongelmien hoito ei ole sellaista, että siinä voidaan sanoa olevan mitään muuta dramatiikkaa, kuin että henkilö istuu ikkunan edessä ja kertoo että hän ei ole ehkä pariin kymmeneen vuoteen saanut yhtään vierasta, tai ehkä hän makaa sängyssä sekä kertoo kaatuneensa otettuaan muutaman oluen liikaa. Nuo asiat tietenkin ovat vakavia, mutta niihin liittyvä dramatiikka on kaukana siitä, mikä voisi myydä. 

Se että joku on tullut umpihumalassa pikkujouluista kadulle, ja kaatunut murtaen ehkä muutamia luitaan ei ole asia, mikä tuo suuria uutisia. Eikä esimerkiksi se että joku yksinäinen istuu yksin joka ilta, ja sitten jouluksi etsiytyy jonnekin poliklinikalle, että saisi edes jutella jonkun kanssa, eivät ole uutisia. Se että joku nainen murhataan jossain Ullanlinnassa on suuri uutinen. 

Kun viisi ihmistä kaatuu portaissa Helsingin Kalliossa otettuaan muutaman oluen liikaa ei ole uutinen, vaikka jokainen noista kaatuneista murtaisi kallonsa. Se on dramatiikkaa että joku katujengi on potkinut jonkun ihmisen, joka kertoo normaaleille ihmisille kuinka hänet hakattiin. Ja sitten normaali ihminen taas päivittelee, että miksi kukaan ei tee asialle mitään. Kuitenkin esimerkiksi katujen hiekoittamatta jättäminen auraamisen jälkeen voi olla samalla tavalla vaarallista, ja jos ihminen kaatuu maahan, niin hän voi jopa kuolla saamiinsa vammoihin. Mutta tällaisista asioista ei kukaan viitsi lukea, kun ihmiset vaativat dramatiikkaa. 

Mutta seuraavaksi sitten kerron yhden asian. Jos jotain tapahtuu ihmisen elämän päähenkilölle, eli hänelle itselleen, niin se ei ole pikkujuttu. Ei ole mukavaa ottaa bootsin korkoa naamaan tai maata putkassa, kun joku on kehitellyt ajatuksen, että oman elämän päähenkilö on esimerkiksi gangsteri tai jotain vastaavaa. Vaikka tuollaiset asiat näyttävät ulkopuolisesta pieniltä, ne ovat varmaan isoja juttuja niiden mielestä, joille tuollaista tapahtuu. Eli jos jonkun suusta sattuu katkeamaan pari kolme hammasta, niin se ei ole mikään mukava tai pieni juttu ainakaan uhrin omasta mielestä, kun tuo uhri makaa muutaman kerran hammaslääkärissä. 

Vaikka tuosta asiasta ehkä työpaikalla puhutaan siihen tyyliin että "tuossa vastapäisen kapakan edessä oli pari iltaa sitten tappelu, ja voi kuinka en saanut sitten yöllä unta kun satuin huutoon heräämään". Ja sitten keskustelu kääntyy muihin aiheisiin. Mutta en oikein usko että ainakaan tappelussa alakynteen jäänyt tuosta asiasta puhuu samaan sävyyn tai suhtautuu tulevaan hammaslääkärikierteeseen kovin vähättelevästi. 

Tässä seuraavaksi käsittelen syytteestä vapautetun kansanedustaja Wille Rydmanin tapausta. Eli kuten jossain vaiheessa olen joskus kirjoittanut, niin mediassa julkaistuissa poliisiraporteissa oli yliviivattuja kohtia, mitkä olisivat sisältäneet juuri sen ratkaisevan tiedon, siitä mitä Rydman teki alaikäisen kanssa eräässä asunnossa. Eli nuo yliviivatut kohdat olisivat kertoneet, että onko Rydman tehnyt rikosta vai ei. 

Dramatiikkaa on tietenkin monissa medioissa tarjolla yllin kyllin. Eli esimerkiksi kansanedustaja Rydman sai syytteen lapseen tai alaikäiseen kohdistuneesta seksuaalisesta haureudesta, mutta hänet vapautettiin juuri. Lehdistö innostui tapauksesta, ja sitten tietenkin Rydman oli mestattu julkisesti, mutta kuitenkin tilanne muuttui siten, että Rydman vapautettiin. No asia on niin, että kansanedustajan kohdalla julkisuus oli todella musertava, mutta samalla kun lueskelen Rydmanin tapauksesta, niin mieleen on tullut asia, minkä olen jossain aikaisemmin kirjoittanut. 

Nimittäin kuinka monta kertaa tavallinen ihminen siis "Matti Meikäläinen", joka ei ole julkisuuden kanssa paljon tekemisissä on saanut tuollaisen syytteen, missä häntä epäillään jostain rikoksesta. Ja sitten vaikka tuomio on ollut vapauttava, niin henkilö on suljettu pois yhteisöstä? Kun ihminen saa syytteen, niin jostain syystä joidenkin muiden mielestä hän on syyllinen. Siis pelkkä syyte riittää leimaamaan ihmistä. Se mitä tuomari sanoo mistäkin tapauksesta on jostain syystä aivan yksi ja sama. Ihmisen leimaamiseen riittää pidätys sekä joissain tapauksissa että poliisi käy ovella. 

Ja itseäni joskus mietityttää että mitä jos vaikka joku tavallinen ihminen olisi pidätetty samalla tavalla kuin Rydman pidätettiin? Rydman menetti välittömästi puolueensa jäsenyyden, eikä silloin kovin paljon todisteita tarvittu. Mutta toisaalta taas meidän pitää muistaa se mitä nuo rikoksen väitetyt uhrit olivat sanoneet. Eli kun media käsitteli tapausta, niin juuri niissä kohdissa missä oli mustaa viivaa olisi ollut se tieto, että mitä Rydman oli lausuntojen mukaan tehnyt alaikäisen henkilön kanssa. 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/syyttaja-wille-rydmania-ei-syyteta-raiskauksesta/8593252