Pitäisikö maalittaminen kriminalisoida? Varmaan kaikki me olemme sitä mieltä että maalittaminen pitäisi kieltää lailla. Viimeksi maalittaminen on noussut julkisuuteen, kun journalistiliitto on syyttänyt eräitä Perussuomalaisten sekä Kokoomuksen edustajia siitä, että nämä ovat maalittaneet erästä iltapäivälehden toimittajaa. Mutta samalla kun puhumme maalittamisen kriminalisoinnista, niin unohdamme yhden ikävän asian.
Meidän pitää nimittäin määritellä se, mitä tarkoitetaan maalittamisella? Siis onko se että joku sanoo ettei hän satu pitämään jonkun poliitikon ajamista asioista tai että joku toimittaja kirjoittaa lehteen asioista tavalla joka on itsestä vieras ja sitten joku kirjoittaa olevansa vain eri mieltä asioista tuon toimittajan kanssa, sitä paljon puhuttua maalittamista? Siinä vasta ongelma. Ihmisten perusoikeuksiin kuuluu länsimaissa sanan sekä julkaisemisen vapaus.
Mutta mitä jos nuo vapaudet oikeuttavat jonkun mielestä esimerkiksi levittelemään vaikkapa poliisien sekä syyttäjien tai tutkivien journalistien sekä ihmisoikeusaktivistien osoitteita? Siis miten meidän pitäisi lähestyä tilannetta, jossa joku esimerkiksi levittelee toisten lääkäritietoja tai muita henkilökohtaisia asioita? Sanan ja julkaisemisen vapaus on asia, jota käytetään melko paljon väärin. Eli niiden turvin levitetään kaiken maailman propagandaa sekä vihapuhetta. Kuitenkin mitalin toinen puoli on se, että onko esimerkiksi naapureilla oikeus tietää jos joku sotarikollinen joita Ukrainan sota voi meille tuoda tai vaikkapa joku kovan luokan huume- ja väkivaltarikoksista tuomittu, joka on päässyt asumaan kotonaan kun on suostunut käyttämään nilkkapantaa sattuu asumaan naapurissa.
Maalittamiseen kuuluu tietenkin sellainen ajatus, että maalitettu on jotenkin heikko ihminen, joka ei oikein osaa sitä, mitä hänen pitäisi osata. Samoin maalittamiseen liittyy hyvin ikävällä tavalla sellaisia asioita kuten uhkailu ja henkilön terveydenhuollon papereiden levittely. Se mihin meidän pitää jatkossakin varautua on se, että joku suuri nero aina välillä päättää että toisen mielipiteet eivät ole hänen mielestään hyväksyttäviä. Se että toisen mielipiteet ovat itselle vieraita ei pitäisi kuitenkaan oikeuttaa uhkaamiseen tai pelotteluun.
Uhkailu sekä kaikkinainen maalittaminen ovat tekoja, joilla voidaan ehkä hakea valtioon lakia, joka oikeuttaa nettisensuuriin. Nettisensuuri on asia joka varmasti mairittelee esimerkiksi Vladimir Putinia sekä kaikkia muitakin joilla on suuria salaisuuksia. Sensuurin avulla voidaan netistä tehdä turvallisempi paikka, mutta tuolloin pitää muistaa se, että netissä on ihmisiä jotka käyttävät esimerkiksi lasten oikeuksia kilpenään, kun he haluavat suoraan estää omalle itselle ikävien tietojen levittäminen. Tietenkään kukaan ei halua suoraan sanoa, että he haluavat estää esimerkiksi liikelounaista otettujen paparazzikuvien levittely. Mutta lasten oikeudet sekä esimerkiksi pedofiilit ovat loistava sotaratsu, kun nettisensuuria halutaan ulottaa kaikkeen, mikä on itselle kiusallista.
Tämä kohu esimerkiksi siitä, mitä entinen ministeri Vilhelm Junnila on kirjoitellut internetiin on saanut aikaan sellaisia ajatuksia, että ehkä tulevaisuudessa pääministeri voi saada oikeuden erottaa ministereitään entistä helpommin. Tuollainen asia voisi pelastaa ehkä Orpon hallituksen, mutta sitten seuraavaksi meidän pitää huomioida se, että Orpo ei ole loputtomiin pääministeri. Ja ehkä sitten tuollaiset oikeuden erottaa ministeri siirtyvät seuraavaksi Riikka Purran tai hänen seuraajansa käsiin. Me kaikki nimittäin tiedämme, että kukaan ei ole loputtomiin puolueen puheenjohtaja. Eikä myöskään mitään puoluetta ainakaan pitäisi sulkea pois hallituksesta etukäteen. Joten ehkä Purran seuraaja on se henkilö, joka saa käsiinsä päämisterin valtuudet.
Kommentit
Lähetä kommentti