Tie konfliktiin on usein pitkä ja kivinen. Jos haluamme ratkaista konfliktin, niin meidän on tutkittava konfliktin syitä. Siis kaikkien konfliktien takana on joku teko tai asia, mikä on aiheuttanut jonkinlaista kateutta tai muuten synnyttänyt railoa sekä lisännyt vastakkainasettelua kahden kansakunnan tai kansanosien välillä. Tuo kyseinen seikka on tarjonnut ravintoa esimerkiksi äärinationalisteille, jotka ovat uskoneet sodan olevan varteenotettava keino, jos halutaan saavuttaa kunnioitusta kansainvälisellä kentällä.
Varadekaani Elina Vuola on kirjoittanut Yliopistolehteen, että "Tarvitsemme rauhantutkimusta ja keskustelua rauhasta, varadekaani Elina Vuola sanoo: tutkijoiden ei pidä keskittyä vain sotaan". Siis jos ajattelemme rauhan ja konfliktin tutkimusta, niin silloin meidän tulee muistaa se, että konfliktien alku on rahan ajassa, ja konflikteja seuraa uusi rauhan kausi. Rauhan kaudet ovat aikaa, jonka valtio joskus kerää voimia uuteen konfliktiin.
Tai se on aikaa jolloin se kehittää itseään. Tutkijoiden pitää tehdessään konfliktin tutkimusta muistaa, että syy konfliktien juuret ovat asioissa, jotka tapahtuvat ennen kuin konfliktit muuttuvat täysimittaiseksi sodaksi. Sanotaan että jos syy konfliktiin tiedetään, niin silloin voidaan sodat ehkä estää. Eli jossain on tapaus, josta on tullut toiselle niin tärkeä, että se kelpaa lyömä-aseeksi politiikassa, ja sitten tapahtuu että joku tarttuu aseeseen.
Konfliktit päättyvät kun molemmat puolet katsovat väkivallan olevan vähemmän miellyttävä vaihtoehto kuin sota, ja tuo tapahtuu sitten kun molempien osapuolten käytössä olevia voimia on kulutettu liikaa. Miten rankaisemme Venäjää ilman että nostamme sen kautta valtaan Venäjän äärioikeistoa. Meidän pitää saada Venäjä ymmärtämään, että se on toiminut väärin hyökätessään Ukrainaa.
Mutta meidän on rauhaa tehdessämme varottava Versaillesin virhettä. Jos teemme saman virheen mikä tehtiin Versaillesissa vuonna 1918, kun Saksa antautui ympärysvalloille, niin silloin me kylvämme siemenet uudelle äärinationalistiselle Venäjälle, koska nimenomaan panslavistit sekä äärinationalistit saavat tuollaisista aseistariisunnoista vettä myllyynsä. Eli me emme saa nöyryyttää toista osapuolta ainakaan liikaa, koska silloin kylvetään uuden sodan siemenet. Eli osittain Venäjän nöyryyttäminen saattoi johtaa Putinin valtaan nousuun. Mutta siis hyökkääjän on saatava rangaistus. Mutta miten estää samalla äärinationalistien pääsy valtaan Venäjällä?
Mutta jos konfliktien syitä ei etsitä sekä poisteta, niin silloin edellisessä rauhassa saattaa piillä uuden konfliktin alku. Meidän tulisi aina pyrkiä rauhaan, mutta samalla me emme aina muista sitä, että me emme saa esimerkiksi nöyryyttävän pakkorauhan sekä pakotetun anteeksiannon avulla kylvää uusia sodan siemeniä, jotka sitten 10- 20 vuoden kuluttua muuttuvat uudeksi sodaksi. Siis meillä pitää olla pyrkimys rauhaan, mutta me emme saa vaatia ihmisiltä liikaa.
Sodan arvet eivät aivan heti katoa, ja syy miksi olen käyttänyt aikajanaa 10-20 vuotta, johtuu siitä että nykyään 20-vuotiaat varusmiehet sekä 30-vuotiaat johtajat ovat 40-50 vuotiaita, ja he ovat nousemassa valtion uusiksi päättäjiksi. Eikä esimerkiksi kuollut perheenjäsen unohdu kovin helposti. Siis valtioiden suhteiden normalisoitumiseen kuluu sodan jälkeen vähintään sukupolven verran aikaa.
Kun haluamme rauhaa, niin meidän pitää muistaa että jos annamme esimerkiksi Venäjän pitää miehittämänsä alueet, niin se herättää vihaa Ukrainassa, mutta sitten Putinin tapa ylistää ja hyväksyä kaikki mitä Venäjän joukot sen nimissä tekevät saattavat aiheuttaa vihaa myös Venäjän sisällä. Mutta riittääkö siten tuo viha kaatamaan Putinin, ja muuttaako se mitään? Siis se että hallinto muuttuu ei takaa että politiikka muuttuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.