lauantai 14. lokakuuta 2023

Se mitä tapahtui Israelissa voi periaatteessa tapahtua myös meillä Suomessa.

Mikä on populismin hinta? 


Se mitä tapahtui Israelissa voi periaatteessa tapahtua myös meillä Suomessa. Tuo mahdollinen isku voisi olla ääri-islamistien isku esimerkiksi Helsingin juutalaisyhteisöä vastaan. Jos olisimme jääneet NATOn ulkopuolelle, niin millaista propagandaa Venäjä silloin syytäisi? Kun puhumme esimerkiksi NATOn hinnasta, niin toki uskottava puolustus on kallista. Ja jos sitten yksin hankkisimme noita tuotteita, niin mitä ne sitten maksaisivat? Tietenkin NATOon liittyminen vaatii sopeutumista, mutta samalla tavalla sopeutumista vaatii kaikki uusi, mitä puolustusvoimiin hankitaan. Valtion vihollisten etu on se, että valtio on yksin ja sisäisen hajaannuksen kourissa. 

Siksi valtion viholliset tukevat mielellään populisteja, jotka suosivat vain osaa väestöstä. Samoin esimerkiksi Neuvostoliitto jakoi rahaa rauhaliikkeelle, joka vaati länsimailta aseistariisuntaa. Tarkoitus oli se, että rauhanliike riisuu Euroopan aseista, jotta estradi olisi auki Venäjän asevoimille. Samaan aikaan kuitenkin Neuvostoliitto esitteli mielellään sotilaallista voimaansa Punaisen Torin paraateissa. Eli mikään rauhankyyhky ei Neuvostoliittokaan ollut. Ja tuolloin herää kysymys siitä, että olivatko rauhanliikkeen jäsenet sokeita, kun eivät huomanneet noita paraateja sekä Neuvostoliiton asennetta niitä kohtaan, jotka eivät kelvanneet puna-armeijaan? 

Hamasin isku on osoittanut, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Pitkäkin rauha voi katketa tulitukseen sekä shokkiin. Historia on todistanut, että ennen tulistusta on epätavallisen hiljaista. Ja tuo tarkoittaa sitä, että vihollinen siirtää aseitaan asemiin sekä täydentää varastojaan. 

Tulituksen jälkeen hiljaisuus. Hiljaisuuden alettua on tietenkin edessä syyllisten etsintä. Ja syyllinen on tietenkin mies tai nainen, joka on luvannut liikoja. Ja historia opettaa sen, että myös ennen tulitusta on yleensä hiljaista. Hiljaisuudella on tapana kuitenkin rikkoutua yllättävällä, nopealla sekä väkivaltaisella tavalla, ja sitten seuraa uusi hiljaisuus ja syyllisten etsintä. 

Israelin hallitus on ollut hyvin populistinen, ja koska Netanjahu on valinnut lähinnä henkilöitä, jotka häntä miellyttävät korkeisiin virkoihin, niin hänet sitten varmaan tämän Hamasin terroriteon takia, jota myös kutsutaan väkivaltaiseksi eskalaatioksi. Ja israelilainen historioitsija Yuval Noah Harari sanoo tätä Hamasin iskua populismin oppitunniksi. Hänen esseensä on liitteenä tekstin lopussa. 

Siis populismi tarkoittaa sitä, että toimitaan näyttävällä mutta epärationaalisella tavalla. Jos puhutaan esimerkiksi Gazan muurista, niin tietenkin tuo muuri on näkyvä osa puolustusta, mutta samalla se tekee Israelin operaatioista Gazassa ennalta-arvattavia. Ja tuon muurin takana voi myös Hamas rakennella aseita kuten raketteja. 

Gazan muuria voidaan verrata Hadrianuksen- sekä Kiinan muureihin. Molemmat muurit rakennettiin turvaamaan omaa aluetta vihamieliseltä toiminnalta. Hadrianuksen muuri rakennettiin nykyisen Skotlannin rajalle roomalaisten toimesta. Ja Kiinan muuri taas ympäröi Kiinaa eli Keskustan valtakuntaa. Nuo muurit estivät kuitenkin valtioiden oman toiminnan niiden takana olevilla alueilla. Koska viranomaiset eivät kyenneet ajamaan pahantekijöitä niiden toiselle puolelle, olivat valtion viholliset turvassa päästessään niiden yli.  Ja sen takia Kiinan ja Hadrinuksen muurit suojelivat myös Kiinan ja Rooman vihollisia. Nykyaikaisten aseiden kuten tykkien rakettien sekä ohjusten aikakaudella muurien yli on helppo ampua. 

Muuri myös estää tiedustelijoiden toimintaa Gazassa. Eli se toimii myös toiseen suuntaan turvaten terroristeja. Hamas on myös onnistunut vakuuttamaan lännen siitä, että se on muuttunut maltillisemmaksi, ja sitten kun yllättäen hyökkäys tapahtuu, niin silloin ei ole aikaa reagoida. 

Netanjahu on yksi joka on kampanjoinut "deep state" valtiota vastaan. Tuon deep state valtion periaate on se, että kaikkia joita voidaan pitää vihollisina tarkkaillaan. Ja jos esimerkiksi elektronista tiedustelua olisi hyödynnetty täysimittaisesti eli esimerkiksi tunnettujen Hamasin jäsenten puhelimia tai koteja salakuunneltu, niin ehkä tämä noin puolentoista tuhannen israelilaisen kuolema olisi voitu estää. Kysymys siitä, että onko valtiolla oikeus ja velvollisuus valvoa ja vakoilla vihollisenaan pitämiä tahoja nousi esiin vuoden 2001 World Trade Centerin iskujen jälkeen. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yklta-kova-viesti-israelille-rikkoo-sodan-saantoja-ja-perusinhimillisyytta-benjamin-netanjahu-vastasi-uudella-varoituksella/c6924a6d-ea97-418c-80eb-d2271f4ba9e3

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009920453.html

Eli ihmisiä tietenkin järkytti se, että NSA oli valvonut esimerkiksi arabien puhelimia. Kuitenkin varsinkin kohdennetulla televalvonnalla eli esimerkiksi EUn tai USAn alueelta Afganistaniin soitetun puhelun aktivoimalla televalvonnalla ja äänityksellä voitaisiin ehkä estää joku terrori-isku. Vai onko ehkä jollain sellaisia asioita Afganistanissa, että niitä voidaan pitää suoraan esimerkiksi laillisena liiketoimena, vai olisiko noiden puhelinsoittojen yhteydessä, jotka soitetaan esimerkiksi New Yorkista Kabuliin kuitenkin mahdollisuus siihen, että keskustelun aikana puhutaan esimerkiksi huumekaupasta tai terrorismista?

Demokratia on arvokas asia. Eikä ihmisiä saisi valvoa ilman syytä. Ja kuitenkin pitää kysyä, että eikö esimerkiksi jatkuvat puhelinsoitot . Mutta valtion tehtävä on puolustaa kansalaisiaan. Valtio on auktoriteetti, jonka on toimittava armotta, jos sen pitää itseään puolustaa. Terrorismin ongelma on se, että terroristit ovat osa katukuvaa. He ovat päällisin puolin normaaleja ihmisiä, jotka saattavat aivan yllättäen ryhtyä ampumaan kadulla. Terroristien etsintä on operaation vaikein osa. Kun terroristi on paikannettu, niin hänet on melko helppo pysäyttää. Kun ihmisiä etsitään asuinalueelta, niin silloin voidaan käyttää joko ratsioita tai muita valvontamenetelmiä. Ratsioiden ongelma on siinä, että jos terroristi ei ennen iskua kanna aseita, niin silloin häntä ei voida löytää papereita tarkastamalla. 

Kun valtio puuttuu ihmisen toimintaan, jos häntä epäillään terrorismista, niin valtio voi valita kaksi tapaa lähestyä tuota ongelmaa. Ensimmäinen tapa ovat mielivaltaiset pidätykset sekä ratsiat. Tuo aiheuttaa vihaa sekä myös auttaa terroristeja pääsemään pälkähästä. Jos heillä ei ole aseita tai muuta laitonta tavaraa kotonaan, niin silloin ei pidätykselle Toinen tapa on esimerkiksi televalvonta, jolla voidaan ainakin jossain määrin paikantaa henkilöitä, jotka ovat mukana valtion vastaisessa toiminnassa. 

Netanjahun aikaan Israelin hallinto on lipsunut jatkuvan valmiuden periaatteesta. Ja Gazan aita on antanut ihmisille väärän turvallisuuden tunteen. Ja kun eskalaatio tuli, niin sen shokkivaikutus on valtava. Netanjahua on syytetty siitä, että hän jakaa Israelia saadakseen henkilökohtaista valtaa sekä suosiota. Nyt voidaan julmasti todeta että Netanjahu ei ole kyennyt suojelemaan israelilaisia, joten hänen päätään vaaditaan varmasti vadille. Mutta sitten tietenkin herää kysymys siitä, mikä on tavallisen äänestäjän vastuu? Onko tavallisen äänestäjän ajateltava muutakin kuin omaa etuaan, kun hän kirjoittaa äänestyslippuun valitsemansa ehdokkaan numeroa? Ja voisiko Suomessa tapahtua samaa? 


Olisiko Brexitistä voitu ottaa oppia? Eli onko hetken populismi ja suosio sen arvoista, mitä se maksaa tavalliselle ihmiselle? 


Eli poliitikko ajaisi puolustusvoimat alas lupaamalla veroalea? Iso-Britanniassa Brexit pantiin toimeen, koska kansa päätti niin. Eikä silloin tavallinen äänestäjä ehkä tajunnut, että hän joutuisi maksamaan tuon laskun toisten verojen muodossa. Tuolloin lehdistö myi ihmisille tuon "make Britannia great again" sloganin. Kuitenkin ihmisten olisi pitänyt tietää että Brexit nostaa hintoja uudelle tasolle. Ja silti he halusivat erota EUsta. Ja tuo ero vaikuttaa erityisesti ulkomailta tuotavien tuotteiden kuten talvella myytävien hedelmien sekä vihannesten hintaan, koska noita tuotteita tuodaan sitten pääosin EUn ulkopuolelta. 

Jos ihmisille luvataan veronalennusta, niin silloin heidän pitäisi ymmärtää että tuloveron alennus saattaa tarkoittaa lisäverotusta joissakin muissa tavaroissa. Siis valtion pitäisi jostain saada myös korvaavaa tuloa tuon alennetun tuloveron korvikkeeksi. Ja yksi varma verotulo on tietenkin ruoka. Eli kun valtio etsii uutta verotulon lähdettä, niin silloin tietenkin valtion on lähdettävä siitä, että ihmiset myös maksavat tuon veron. Se taas tarkoittaa sitä, että veron kohdentaminen kohdistuu johonkin kaikkien melkein pakon edessä käyttämään hyödykkeeseen. 

Netanjahu on tietenkin uhonnut kostolla, ja määrännyt Gazan alueen pohjoisosat tyhjennettäväksi siviileistä. Ja YK on tietenkin tuominnut nuo toimet sotalain vastaisina. Toisaalta Hamas katsotaan terrorijärjestöksi, ja hyökkäykset sitä vastaan ovat poliisi- eivät sotatoimia. 

Mutta silloin unohtuu se, että myös siviilien ampuminen on rikos, ja Hamas ei ole minkään maan virallinen armeija. Eikä sitäkään olla taas muistettu, että Egypti on myös estänyt siviilien evakuoinnin sen alueelle. Eli nuo Gazan ihmiset ovat taas kerran pelinappuloina pelissä, jossa on kuollut miljoonia ihmisiä. Samoin vaikka Israelin asevoimat ovat valmiina iskuun, niin kuitenkaan nuo iskut eivät voi tuoda kuolleita takaisin. 

Netanjahu on tietenkin maalitauluna, koska hän on kieltäytynyt neuvottelemasta Palestiinalaisten kanssa, mutta samoin voidaan sanoa, että myöskään Hamasin johto ei rauhaa toivo. Heidän asemansa perustuu ikuiseen konfliktiin, ja mitä he olisivat ilman tuota sotaa, joka alkoi joskus 1940-luvulla tai pitkään sitä ennen? He olisivat tavallisia ihmisiä, jotka kävisivät töissä kuten me suomalaiset. 


https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009920453.html


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yklta-kova-viesti-israelille-rikkoo-sodan-saantoja-ja-perusinhimillisyytta-benjamin-netanjahu-vastasi-uudella-varoituksella/c6924a6d-ea97-418c-80eb-d2271f4ba9e3

maanantai 2. lokakuuta 2023

Mikä takaa että uransa alussa liberaalina esiintyvä johtaja pysyy liberaalina myös jatkossa?

Hirviöiden ongelma on siinä, että he paljastuvat hirviöiksi vasta kun he ovat vallan kahvassa tai saavat muuten tilaisuuden näyttää keitä he ovat.


Uuden Suomen artikkeli on otsikoitu kiinnostavasti "Kuka on se tuleva hirviö, joka ottaisi ohjat Vladimir Putinilta-tutkija tyrmää yleiset väitteet Venäjästä". Hirviöiden ongelma on siinä, että he paljastuvat hirviöiksi vasta kun he ovat vallan kahvassa tai saavat muuten tilaisuuden näyttää keitä he ovat. Ja Putin on itse näyttänyt mitä väärät välineet väärän miehen kädessä saavat aikaan. Venäjän suuri ongelma on ovat presidentin laajat valtaoikeudet. 

Nuo valtaoikeudet tekevät mahdolliseksi sen, että Putin toimii kuten hän toimii. Ja jos nuo samat valtaoikeudet, jotka ovat presidentin työkaluja päätyvät sellaisenaan uuden johtajan käsiin, niin ne antavat hänelle mahdollisuuden toimia kuin Putin. Eli Venäjän pitäisi purkaa nuo lait, ennen kuin uusi johtaja astuu virkaansa tai sitten seurauksena voi olla se, että Putinin kuvan tilalle virastojen seinille tulee uusi kuva, mutta meno jatkuu entisenä. 

Edes vallankumous ei takaa sitä, että Venäjällä meno muuttuisi. Stalinin kuoltua puhuttiin olojen paranemisesta ja vapauden lisääntymisestä, mutta kuitenkaan tavallisen neuvostoliittolaisen elämään vallan vaihtumisella Kremlissä ei ollut mitään vaikutusta. Poliittiset vangitsemiset sekä pidätykset jatkuivat kunnes Neuvostoliitto hajosi, ja sitten ne on käynnistetty Putinin toimesta uudelleen. 

Vaikka Putinia seuraisi liberaalimpi johtaja, niin kysymys on siitä, että pysyykö tuo uusi johtaja liberaalina? Me kaikki muistamme kun Putin aikoinaan astui Venäjän presidentiksi Jeltsinin kauden päätteeksi. Johdettavakseen Putin sai valtion joka oli jäänne luhistuneesta imperiumista. Tuolloin ajat olivat huonot, ja Venäjän presidentti Jeltsin kärsi vakavista alkoholiongelmista. 

Putin oli FSBn eli turvallisuuspoliisin päällikkö, joka astui virkaansa Jeltsinin saatua sydänkohtauksen. Jotkut ovat epäilleet Novichokea myös tämän sydänkohtauksen aiheuttajaksi. Mutta Jeltsin käytti ilmeisesti alkoholia ankarasti, mutta tuo kuolema sitten sai aikaan sen, että Putin pääsi Venäjän presidentiksi. Alkuun Putin oli liberaali ja varsin uudistushenkinen poliitikko, joka lupasi kansalle paljon uutta ja mukavaa.  Kun Putin astui virkaan, niin silloin hän lupasi että hän istuu vain yhden kauden. 



Niin kuka on se tuleva hirviö, joka ottaa vallan Putinilta? Ja mikä takaa ettei hän muutu uudeksi Putiniksi? Venäjän presidentin laajat virkaoikeudet tekevät rajattoman vallankäytön mahdolliseksi, ja jos noita valtaoikeuksia ei kavenneta tai pureta, niin silloin saattaa uusi johtaja muuttua uudeksi Putiniksi. 


Venäjä tutkija Andrei Koleshnikov uskoo että Putinia seuraa liberaali johtaja, mutta mikä takaa että hän myös pysyy liberaalina? Siis Putin itse on hyvä esimerkki siitä, että liberaalina aloittanut johtaja ei välttämättä jatkossa enää olekaan niin liberaali kuin uran alussa. 


Mutta jostain syystä tuo mies sitten perui lupauksensa. Aikoinaan ajateltiin että Venäjän presidentin kausien rajoittaminen kahteen olisi hiljentänyt Putinin kaltaisten miesten tahtia. Mutta kuten tiedämme, niin lakeja on helppoa muuttaa. Eli hiljalleen Putin on perunut lupauksiaan, ja lopulta on ollut jäljellä autoritaria, poliisivaltio, jota johtaa mies, joka ei välitä muista kuin itsestään. 

Samoin hänen lupauksensa uudistuksista ovat koskeneet lähinnä sitä, että korruptiosta saatavat rahat valuvat nyt Putinin ja hänen lähipiirinsä käsiin, ja että viranomaisten mielivallasta on tehty virallinen maan tapa. Eli jos ajattelemme Putinin muutosta liberaalista johtajasta julmaksi tyranniksi, niin meidän pitää silloin muistaa että Putin sai tilaisuuden joka avasi hänelle tien vallan huipulle. Ja valta turmelee ihmisiä. Loputon valta turmelee loputtomasti, kuten on aikoinaan sanottu monesta muustakin johtajasta. Siis Putin ei ole maailmanhistoriassa ainoa johtaja, joka on lupaillut avoimuutta ja parempia aikoja, mutta sitten kun on päästy vallan huipulle, niin seurauksena on sitten ollut muutos politiikkaan. 


https://www.uusisuomi.fi/uutiset/kuka-on-se-tuleva-hirvio-joka-ottaisi-ohjat-vladimir-putinilta-tutkija-tyrmaa-yleiset-vaitteet-venajasta/a37df1e3-2320-4184-8ffd-0734b19b19af


lauantai 30. syyskuuta 2023

KRP epäilee, että Airistolle on päätynyt useampiakin vainajia.

 KRP epäilee, että Airistolle on päätynyt useampiakin vainajia. 

Turun Airisto on eräänlainen laguuni, jossa on hiukan vähemmän tuulista kuin varsinaisella avoimella meren selällä, joten siellä purjehtiminen tai siellä liikkuminen eivät vaadi samanlaista venettä tai veneen käsittelyn osaamista kuin varsinaisella avoselällä liikkuminen. Koska Airisto on laguuni, niin sinne ei kovin helposti pääse eksymään, ja riittää että veneellä seuraa saarten kehää pysytellen laguunin sisäpuolella. Siksi siellä ei tarvita niin hyvää navigointitaitoa kuin aavalla merellä.

Airistoon on aina liitetty Seilin saari, sekä sen pahamaineinen mielisairaala, johon naiset lähetettiin lopun iäkseen, ja sen takia tähän palikkaan liittyy kummitustarinoita sekä monia muita legendoja, joiden mukaan "paha asuu tuossa laguunissa". Sanotaan että syyttömänä saareen viedyn piikatytön haamu kummittelee siellä, ja eräissä huonoissa vitseissä sanotaan että siellä on kyllä silloin aika monen piikatytön haamua. 

https://yle.fi/a/74-20052615



Yksi syy esimerkiksi Seilin pahamaineisen mielisairaalasaaren perustamiseen Airistolle oli ilmeisesti juuri se, että sieltä on helppo päästä pois ilman merikorttia tai navigointitaitoja. Eli koska laguunia kiertävää saariryhmää seuraamalla löytää varmasti mantereelle voidaan esimerkiksi mielisairaalapotilaiden kuljetukset uskoa miehille, jotka eivät ole esimerkiksi kovin päteviä merimiehiä. Vaikka Seilin naisille varattu sairaala on lakkautettu jo kauan sitten, niin sen maine paikkana josta ei ole paluuta on edelleen ihmisten mielissä. 

Samoin Seilin sairaalan takia Airistoon on aina liitetty jonkinlaisia tarinoita rituaalisurmista sekä noituudesta tai satanismista. Mutta nuo tarinat saattavat olla peräisin Seililtä. Sanotaan että Airistolla asuu jotain, joka ei halua tulla esiin. Aikoinaan Seili oli varattu naisille, jotka olivat surmanneet lapsensa tai tehneet muuta pahaa. Ja tuollaiseen paikkaan liittyy paljon tarinoita. 

Vielä nykyäänkin Airistolla on melko paha maine, ja erityisesti 1993 kadonneen ja sittemmin murhatun lakimies Ilpo Härmäläisen ruumiin löytyminen Airistolta ruokkivat noita outoja tarinoita. Härmäläisen murhaaja tuomittiin vankeuteen juuri tämän löydön perusteella. Samoin tietenkin se että samojen etsintöjen yhteydessä on löytynyt toinen, vuonna 1979 kadonnut mies, jonka kuolemaan ei liity rikosta ruokkivat ajatusta siitä, että Airistolle olisi kadonnut myös muita henkilöitä, tai että jotkut muutkin rikollisten kanssa riitoihin joutuneet olisivat saaneet viimeisen leposijan Airiston pohjassa. 

Tällä hetkellä KRP tarkastaa noin 30 kohdetta, joissa he uskovat olevan ruumiita. Siis saattaa olla niin, että Airistolta paljastuu tarinoita, joita kukaan ei edes uskalla kuvitella. Joten tämän takia Airiston pohja pitäisi tutkia perusteellisesti. Juuri tällaiset paikat ovat sellaisia, että ne kiihottavat joidenkin ihmisten mielikuvitusta. Eikä ole sanottu, että esimerkiksi jotkut liivijengit eivät olisi  kadottaneet "vasikoita" noihin Seilin vesiin, jotka ovat varmaan nähneet enemmän kuin tarpeeksi. Mutta vasta kun tutkimukset on saatu päätökseen voidaan asiasta olla varmoja. 


https://kerranelamassa.fi/kotimaan-matkailu/saaristomeri/seili/


https://yle.fi/a/74-20052615

https://yle.fi/a/3-12333789

https://fi.wikipedia.org/wiki/Airisto%E2%80%93Seili

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seili

maanantai 11. syyskuuta 2023

Pari asiaa Vladimir Putinista sekä Ukrainan sodasta.

Länsi tukee Ukrainaa erittäin suurilla asetoimituksilla, joiden kustannukset tietenkin lankeavat meille veronmaksajille. Mutta vaikka tämä asia ehkä tuntuu hyvin ikävältä, niin meidän pitää jatkaa tukeamme Ukrainalle sekä sen kautta osoitettava Putinille, että malli jonka hän on valinnut on väärä. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, miksi Putin ei saa saada haltuunsa alueita, joita hän on vallannut johtuu siitä, että Luhanskin sekä Donetskin alueiden liittäminen Venäjään kansainvälisen sopimuksen nojalla antaisi Venäjälle sekä muutamille muille maille sellaisen signaalin, että hyökkäämällä saatu maa-alue voidaan huoleti pitää, jos vain uskalletaan uhkailla tarpeeksi. 

Syy miksi länsi niin auliisti antaa aseita sekä muuta avustusta Ukrainalle johtuu siitä, että Ukrainan miehityksen salliminen olisi signaali Putinille, että hän saa ottaa mitä haluaa. Siis sodan alussa Venäjän tavoite ilmeisesti on ollut Ukrainan itsenäisyyden lopettaminen sekä Neuvostoliiton palauttaminen. Venäjä on osoittanut kaikin tavoin olevansa valtio, jonka kanssa ei edes kannata lähteä neuvottelemaan, jos omat tavoitteet poikkeavat Venäjän tavoitteista. Oman näkemyksensä mukaan Venäjä ei käy hyökkäyssotaa, vaan se puolustaa omaa aluettaan. 



Jos Venäjä saa Ukrainan sekä Moldovan, niin se voi estää kilpailevan öljyn sekä maakaasun toimittamisen Eurooppaan. Tuolloin Kaukasuksen maakaasua sekä öljyä ei voida Eurooppaan toimittaa ilman Kremlin lupaa. 

Eli Venäjän oman kannan mukaan se voi polkaista pari tasavaltaa pystyyn missä vain, ja sen jälkeen nuo tasavallat vain kutsuvat Venäjän apuun. Tuon jälkeen sitten kyseinen tasavalta päätyy siihen, että se liittyy Venäjään kansanäänestyksen jälkeen. Ja taas on sitten Putin saanut uuden alueen hallintaansa, koska Venäjällä on niin vähän tuota omaa lääniä, että sen pitää aina vähän laajentua. Venäjän johto taas tarvitsee ulkoisia vihollisia, joiden avulla se voi perustella omaa ankkuroitumistaan valtaan. 

Venäjän hyökkäyssota tietenkin johtuu siitä, että Ukraina oli aikoinaan Neuvostoliiton vilja-aitta. Ja tietenkin Putin himoitsee tuota viljaa itselleen. Samoin Ukrainan sekä Moldovan miehitys takaisivat sen, että Mustameren kautta ei toimiteta öljyä tai maakaasua Eurooppaan ilman Putinin henkilökohtaista lupaa. Ja tuon asian olisi pitänyt taata venäjän valtiolliselle öljy-ja kaasu-yhtiölle, Gazpromille sekä niille oligarkeille, jotka ovat oikeutettuja tekemään voittoa Gazpromin rahoilla. Jos joku muu myy kilpailevaa kaasua tai öljyä, niin se tietenkin alentaa Venäjän johdon voittoja. 

Samoin jos joku muu alkaa myydä kaasua Eurooppaan, niin silloin nuo rahat mitä Venäjän johto saa näistä kaupoista vähemmän voittoja. Mikäli kaasu-ja öljymarkkinoille tulee kilpailijoita, ei Venäjä myöskään saa käyttää energia-asettaan omien tavoitteidensa pönkittämiseen. Eli jos kaasuputken venttiili käännetään kiinni, niin silloin Euroopan pitäisi löytää korvaava energianlähde Venäjältä tulevan öljyn sekä kaasun tilalle. Ja jos joku muu voi korvata tuon öljyn sekä kaasun, niin Venäjä ei ehkä sitten saakaan ulkomaisia sijoituksia, joiden avulla se ostaa ulkomaista teknologiaa. 


perjantai 25. elokuuta 2023

Prigozhinin koneen putoamisen syy saattaa olla ohjus tai pommi.

Tutkija Ilmari Käihkön mielestä Prigozinin koneen saattoi pudottaa pommi, joka oli asennettu hänen yksityiskoneeseensa. Tietenkin jos ajatellaan esimerkiksi pommeja, niin on olemassa monia erilaisia pommiksi luokiteltavia laitteita. Yksi niistä on eräänlainen toisiotutkavastaaja, joka ohjaa lentokonetta vastaan ammuttavat ohjukset konetta kohti. Tai sitten ohjus voidaan ohjelmoida hakeutumaan tietyn koneen transponderiin. Vaikka lännessä ei tällaisia ohjuksia ilmeisesti ole, niin kuitenkin voidaan sanoa että Venäjällä saattaa olla sellaisia IT- tai ilmasta-ilmaan ohjuksia, jotka on suunniteltu poistamaan Vladimir Putinin vihamiesten koneita taivaalta. Toisaalta esimerkiksi tilanne missä esimerkiksi lentokoneen hydraulijärjestelmissä sekä moottoreiden polttoainesyötössä olisi ollut räjähteitä, niin silloin noita panoksia ei ehkä olisi huomattu ollenkaan. 




"Jevgeni Prigozinin yksityiskone oli tulessa Tverin alueella Moskovan lähellä keskiviikkona. Kuva: @grey_zone / AOP" (https://yle.fi/a/74-20046956)


Koska kyseessä oli Prigozinin yksityiskone, niin sen takia tuon koneen huollossa sekä tarkastuksissa ei ehkä noudatettu samoja kaavoja kuin reittikoneiden kohdalla. Eli en tiedä onko tuota konetta edes tarkastettu pommi-ilmaisimilla. Jos käsky pommien asentamiseen on todella tullut Putinilta, niin mekaanikkona esiintyvät turvallisuuspalvelun miehet voivat helposti tuon asennuksen suorittaa. Tietenkin on olemassa miljoonia tapoja päättää lentokoneen lento ennenaikaisesti. Ja jos pommien asentaja on kyennyt toimimaan ilman että kukaan tulee häntä häiritsemään, niin hän on voinut periaatteessa tehdä mitä hyvänsä. Tietenkin on mahdollista että jos pommin asentajalla on FSBn virkamerkki, niin kukaan ei ole edes kysynyt mitä hän mahtaa puuhailla. 

Samoin kaikki mahdolliset sabotaasimenetelmät eivät vaadi räjähteitä. Sellaiset menetelmät kuten lentäjien saattaminen toimintakyvyttömäksi esimerkiksi novichoken avulla ovat tehokkaita. Sitten vain autopilotti täytyy ohjelmoida siten, että kone syöksyy maahan. Meidän pitää muistaa että nuo menetelmät voivat olla erittäin mutkikkaita eikä niitä ehkä tavallinen terroristi kykene käyttämään. Toisaalta jos henkilöllä on valtio käytössään sekä rajaton mahdollisuus modifioida esimerkiksi lentokoneiden turvajärjestelmiä, niin silloin esimerkiksi autopilotin uudelleen ohjelmointi ei ole mikään ongelma. Mutta jos esimerkiksi Prigozin ja hänen toverinsa olisivat menneet koneeseen aseistettuina, ja jos koneeseen olisi lastattu räjähteitä kuten ampumatarvikkeita ja aseita, niin pomminilmaisimet eivät olisi erottaneet niitä pommeista.  


https://yle.fi/a/74-20046956

torstai 24. elokuuta 2023

Wagner-pomo Jevgeni Prigožin on ilmeisesti kuollut

Jevgeni Prigožinin kuolema ei varmaan tullut kenellekään muulle yllätyksenä kuin  Jevgeni Prigožinille itselleen. Tuon miehen kuolema ei ole aivan varma. Mutta kuitenkin se kuinka luotettava Putin on varmaan valkeni liian myöhään tuolle palkkasotilaiden päällikölle. Hän ilmeisesti kuvitteli että Putin on hänelle antanut anteeksi tuon yhden päivän kapinan, mutta sitten Vladimir Putin ilmeisesti päätti, että hänen liittolaisensa oli mennyt liian pitkälle. Ja sen jälkeen  Jevgeni Prigožinin koneeseen oli asennettu ilmeisesti pommi, joka surmasi Wagner-johtajan. 

Tai ainakin itse olen sitä mieltä, että Putin voi oletetusti olla tuon iskun takana. Tai sitten sen takana on joku, joka ei halua ainakaan Jevgeni Prigožinin jatkavan uraansa missään muodossa. Mikäli joku on uskonut Putinin tarjoamaan turvapaikkaan tai uskonut Putinin jotenkin antavan itseensä sekä lähipiiriinsä kohdennetut ikävät lausunnot anteeksi, niin en oikein usko että kyseinen henkilö olisi mitenkään tuntenut Putinia tai hänen kaltaistensa ihmisten ajattelutapaa. Putin on mies, jota on helppoa aliarvioida. 

Wagner-joukot alkoivat kapinoida eteläisellä Venäjällä, ja sitten seurasi lyhyt kapina, jonka aikana nuo palkkasoturit tuhosivat mm. erittäin tärkeän komentokoneen. Miksi Wagner PMC alkoi kapinoida? Alettiinko tuossa leirissä puhua siitä, että noita miehiä saattoi odottaa äkkirikastumisen sijaan yllättävä sydäninfarkti tai lentokoneen putoaminen kun sotatoimet Ukrainassa päättyisivät. 

Mutta onko sitten  Prigožinin kuoleman takana Putin vai joku jonka päälle tuo hiukan Nosferatua muistuttava entinen Putinin ystävä oli syytänyt kirouksia. Uskoisin kuitenkin itse, että tuo henkilö joka ilmeisesti on asettanut koneeseen pommin ainakin yrittää esittää toimineensa Putinin luvalla tai hänen määräyksestään. Uransa ajan  Jevgeni Prigožin on hankkinut paljon ystäviä, mutta samalla hän on myös ainakin Wagner-yhtiönsä kautta hankkinut suuren joukon vihollisia. Ja osa noista vihollisista saattaa olla valmis mihin hyvänsä. Tiedetään että  Jevgeni Prigožin oli eläessään melko vaatimaton mies, ennen kuin hänet esiteltiin Vladimir Putinille. 




Se kenen idea Wagner PMC on ollut on asia, jota ei ehkä koskaan voida täysin selvittää. Se että tuon palkkasoturijoukon toimintaa on johtanut Prigožin ei tarkoita sitä, että hän on keksinyt Wagner PMC:tä tai osallistunut sen toiminnan suunnitteluun. Wagner PMC on siis ollut palkkasoturiyhtiö, jonka avulla Putin on kyennyt ohittamaan FSB, kun hän on halunnut eliminoida poliittisia vastustajiaan. Voi olla että myös Ukrainan sodan alussa tapahtunut VDV-joukkojen tuhoutuminen sekä tuon maahanlaskuoperaation epäonnistuminen johtuu siitä, että joku oli asettanut pommeja VDV sotilaita kuljettaviin koneisiin. 

VDV on ollut eliittijoukko, joka on tarkoitettu myös kapinoiden kukistamiseen. Ja jos sitten suuri osa VDV sotilaista saadaan pois pelistä, olisi aloite sisäpolitiikassa siirtynyt ehkä Wagner PMC:lle, joka olisi saattanut saada raivattua Putinin pois pelistä. Toisaalta tämä ei ole ehkä asia, mikä olisi muuttanut Venäjää mitenkään. Siis jos Wagner PMC on asettanut jotain pommeja, niin silti ei ole varmaa kuka tuon käskyn on antanut. 

Onko  Jevgeni Prigožinin kuolema osa laajempaa puhdistusta Putinin lähipiirissä? Putinin lähipiiriin kuulunut kenraali Gennadi Lopyrev tunsi Putinin  palatsin salaisuudet, ja hän kuoli yllättäen leukemiaan. Lopyrev ilmeisesti tunsi Putinin salaisen bunkkerin, sekä mahdollisesti jonkun pakoreitin, joita on asennettu Putinin miljardiluokan palatsiin. 

Eli onko Lopyrev vain jättänyt lääkärissä käynnit väliin, vai olisiko hänet sitten myrkytetty ehkä poloniumilla, jota on saatettu siirtää esimerkiksi FSB agenttien käyttöön jostain laboratoriosta. Eli Ukrainan sota on asia, jonka varjolla voidaan tehdä melkein mitä hyvänsä. Sanotaan että nyt Putin on vahvempi kuin koskaan ennen. Toisaalta Venäjän konventionaalinen asevoima on heikompi kuin koskaan ennen. Ja sen takia Venäjän asevoimat joutuu turvautumaan ydinpelotteeseen entistä helpommin. 

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009795214.html

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ylivoimainen-koston-apostoli-vladimir-putin-iski-ja-on-nyt-vahvempi-kuin-koskaan-arvioi-tutkija-washington-postissa/09324506-3dce-431e-8084-fa0fa8d65ff7

lauantai 19. elokuuta 2023

Venäjä sotii eri syistä kuin muut valtiot

Ukrainassa käytetään vanhentunutta taktiikkaa. 


Kyvyttömyys ennakoida vastustajan toiminta sekä vastata vastustajan muuttuneeseen taktiikkaan ovat asioita, jotka aiheuttivat aikoinaan Venäjän murskaavan tappion Tsushiman meritaistelussa. Ja sama asia aiheuttaa nyt tappioita sekä Ukrainalle että Venäjälle.  

Aluksi voidaan sanoa että vaikka Venäjän reservit ovat huvenneet, niin sama asia koskee myös Ukrainaa. Syy miksi ukrainan vastahyökkäys ei etene saattaa johtua ammuspulasta. Ukrainan on tuotava suuri osa ampumatarvikkeista sekä aseista ulkomailta. Eli Venäjän hyökkäys on tietenkin vaikuttanut Ukrainan kykyyn tuottaa aseita sekä ampumatarvikkeita. Mutta samalla tietenkin on huomioitava se, että molemmat osapuolet ovat kohdanneet tappioita. Kun puhutaan sitten esimerkiksi reservistä, niin silloin meidän pitää huomioida se, että Venäjällä tuolla sanalla on toinen merkitys kuin Suomessa. 

Eli venäläisten reserviläisten koulutus on paljon kapeampaa kuin suomalaisten. Eikä myöskään esimerkiksi reserviläisten käyttämien aseiden kunto ole Venäjällä samaa luokkaa kuin Suomessa. Mutta sitten tietenkin voidaan sanoa että myös Ukrainaa vaivaa hiukan samanlainen tauti kuin Venäjää. Sen asevoimien komentajat luottavat periaatteessa samanlaisiin juoksuhautoihin kuin Venäläiset kollegansa tai vastapelurinsa. Eli kumpikaan osapuoli ei ole lähtenyt rakentamaan uutta koulutuspohjaa, jossa huomioidaan uusien sotilasvarusteiden teho. 

Vaikka ukrainalaisia taistelijoita koulutetaan lännessä, niin kuitenkaan Ukrainan ylin esikunta ei osaa hyödyntää tuota uutta tietotaitoa. Vaan siellä ilmeisesti luotetaan edelleen suuriin juoksuhautarakennelmiin, jotka ovat olleet vanhentuneita jo Toisen Maailmansodan aikana. 

Venäjällä eikä ilmeisesti myöskään Ukrainassa sotilaita kannusteta omatoimiseen kouluttautumiseen. Ja tilanne on oikeastaan hiukan samanlainen kuin se, mikä aiheutti Venäjän laivaston tappion Tsushiman salmessa Venäjä-Japanin sodassa vuonna 1905. Tuolloin venäläiset upseerit eivät osanneet varautua Japanin käyttämiin torpedoihin, ja seurauksena koko Venäjän Itämeren laivasto joka oli lähetetty toiselle puolen maailmaa vajosi pohjaan. Tuota tappiota voidaan pitää kouluesimerkkinä tilanteesta, jossa vihollisen uusiin varusteisiin ei olla osattu tai haluttu varautua. 

Venäjän laivasto oli tykkiensä puolesta ylivoimainen. Venäjä luotti taistelulaivoihinsa, joilla se kykeni tulittamaan myös kaupunkeja. Mutta Japani käytti Venäjän laivastoa vastaan torpedoveneitä, joista se menetti yhden. Samalla koko Venäjän laivasto upposi. Sama tilanne toistuu tällä hetkellä Ukrainassa, jossa kumpikaan osapuoli ei osaa täysin hyödyntää uusinta teknologiaa. 

Eli Ukrainan onneksi Venäjä ei käytä droneja kilpenä ja suojaa niillä miehitettyjä koneita, joilla voidaan hyökätä tarkasti haluttuun kohteeseen. Eikä Venäjä ole hankkinut esimerkiksi suuria määriä täsmä-aseita varastoonsa. Eikä sen helikoptereissa ole "ammu ja unohda" tyyppisiä ohjuksia, vaan lentäjä joutuu pitämään helikopterin vakaana kunnes lasersäteen mukaan lentävä ohjus osuu kohteeseen. Ja tuolloin Ka-52 on melko haavoittuva, jos siihen ehditään suunnata IT aseita. 

Tuosta helikopterista piti tulla yksi Venäjän aseteollisuuden vientiartikkeleista, ja sitä on mainostettu lähes Apachen veroisena. Kyseinen helikopteri on kokenut suuria tappioita Ukrainassa, mikä saattaa johtua miehistön koulutuksessa olevista puutteista, sekä tietenkin siitä että Ka-52ta käytetään siellä paljon. Mutta myös tekniikan pettäminen saattaa olla yksi syy noihin tappioihin. 

Syyriassa Ka-52 saattoi leijua vastustajan aseiden kantaman ulkopuolella ja käyttää rakettejaan. Syyriassa jihadisteilla eli Isiksellä ei ollut käytössään Stinger- tai Javelin ohjuksia, joista jälkimmäistä voidaan käyttää paitsi tankkeja niin myös helikoptereita vastaan. Samoin Syyriassa Isiksellä ei ollut ilmavoimia eli Ka-52:t saattoivat rauhassa tähdätä aseitaan sekä valita kohteitaan. Mutta Ukrainassa tuo tähtäämiseen kuluva aika on melko pitkä, jos ajatellaan että maasta ammutaan kohti ohjuksia sekä tykin ammuksia. Ja Ka-52 ei voi käyttäessään 9K121 Vikhr-ohjuksiaan tehdä mitään väistöliikkeitä tai laser-säde kääntyy pois kohteesta. 


Ka-52 noin viisi vuotta sitten otetussa kuvassa. (Pinterest)



9K121 Vikhr-ohjuksia kuljetus-ja laukaisuputkissaaan. (Wikipedia)

Miksi Venäjä ei voi tyytyä voimassa oleviin rajoihinsa? 


Amerikkalaisen arvion mukaan Venäjä ei kykene tyytymään nykyisiin rajoihinsa. No, eihän Stalinillekaan aikoinaan riittänyt silloinen Venäjän alue, vaan hän halusi liittää myös ainakin suuren osan Suomea Neuvostoliittoon. Mutta jos ajatellaan sitä, miksi Venäjä jolla on valtavia asumattomia alueita haluaa valloittaa naapurimaitaan, niin tietenkin voidaan ajatella että tuo halu sotia johtuisi jostain Venäjällä olevasta rakenteesta. Yksi syy esimerkiksi hyökkäykseen Ukrainaa vastaan voisi olla se, että Venäjän johto haluaa kääntää katseet muualle sen itsevaltaisista otteista. 

Samoin Venäjän asevoimien menestys Syyriassa tietenkin sai Putinin kääntämään huomion Ukrainaa vastaan. Hän halusi ilmeisesti osoittaa maailmalle miten voimakas Venäjä on. Samalla tietenkin onnistunut sotaretki olisi varmasti avannut uusia markkinoita Venäjän sotilasteknologialle sekä tuonut uusia asiakkaita Wagner PMC:lle, jolla olisi varmaan rahoitettu ainakin oligarkkien mukavaa elämää sekä mikropiirien hankintaa Venäjälle. 

Eli komentamalla miehet rintamalle Venäjän johto on toivonut saavansa aikaan tilanteen, joka vähentää painetta Putinia kohtaan. Tuo paine voisi johtua siitä, että ihmiset toivovat sitä, että Putin alkaisi jakaa valtaansa sekä selitellä tekojaan. Se että Venäjällä oli mielenosoituksia joissa vaadittiin Putinia eroamaan ei ole ainakaan Kremlin kannalta hyvä asia. Näet Venäjällä tietenkin on hiukan korkeampi kynnys lähteä osoittamaan mieltä kuin esimerkiksi Suomessa, ja erityisesti kova poliisiväkivalta ja asevoimissa rehottava korruptio sekä simputus ovat asioita, jotka ovat ilmeisesti saaneet aikaan sen, että Putin ei ole kokenut voivansa luottaa edes noihin erikoisjoukkoihinsa, joiden tehtävä on ollut kapinoiden sekä mielenosoitusten tukahduttaminen. 

Samoin suuri osa Venäjän erikoisjoukoista on kaatunut Ukrainassa. Se että Venäjän johto ei kykene luottamaan omiin poliiseihinsa sekä erikoisosastoihinsa näkyy erityisesti Wagner-kapinan yhteydessä. Eli Putin joutui päästämään kapinoivat palkkasoturinsa pois maasta, vaikka nämä olivat surmanneet erittäin tärkeitä komentajia. Sanotaan että esimerkiksi kapinan yhteydessä tuhottu komentokone itsessään oli tärkeä väline, mutta saattaa olla niin, että tuon tuhoutuneen koneen mukana kaatuneet sotilaat olivat niitä, joiden tehtävänä on ollut komentaa sisäministeriön erikoisjoukkoja kapinatilanteessa. Eli noita sotilaita ei kovin helposti korvata. 

Venäjän asevoimat ovat kuluttaneet reservejään melko paljon. Eli jos puhutaan esimerkiksi ilmateitse kuljetettavien VDV joukkojen tappioista, niin noiden joukkojen uudelleenrakentaminen kestää melko kauan. Ja juuri noita joukkoja Venäjällä on ajateltu käyttää kapinoiden kukistamisessa. Yhdessä Spetsnaz-joukkojen kanssa noiden joukkojen pitäisi myös estää esimerkiksi sotilastukikohtien kapinoita. Kuitenkin juuri noissa joukoissa myös simputus on ollut erittäin kovaa, ja sen takia joukkojen jäljellä olevissa osissa saattaa esiintyä jännitteitä, jotka estävät niiden toiminnan. 

Tietenkin Venäjällä on voimakkaita ydinaseita, mutta jos niitä käytetään niin se merkitsee tietenkin kohteen täydellistä tuhoa. Venäjällä saattaa olla myös ajatus siitä, että ydinaseita käytetään myös kapinoiden kukistamisessa. Mutta kapinan kukistamisessa ydinaseet aiheuttavat myös omia tappioita. Ja kapinan kukistamisen yhteydessä valtava määrä infrastruktuuria tuhoutuu ydinaseen käytön mukana. Samoin Kremlin johtajien mielessä saattaa käydä se, että osa noista ydinaseista saattaa olla käyttökelvottomia. Jos niitä ei olla pidetty kunnossa tai niistä on myyty osia, niin silloin seuraa ongelmia. Eli mitä jos ydinaseet eivät laukea kun käsky annetaan?  

https://www.verkkouutiset.fi/a/amerikkalaisarvio-venaja-ei-kykene-tyytymaan-nykyisiin-rajoihinsa/#f2c9b752

https://en.wikipedia.org/wiki/9K121_Vikhr

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tsushiman_meritaistelu


Trump teki diilin Tanskan kanssa Grönlannista

  Grönlanti kuuluu ilmeisesti ainakin osittain jatkossakin Tanskalle. Mutta kuten varmaan olemme kaikki huomanneet, niin Trump sai todella p...