perjantai 30. syyskuuta 2022

Ministeri Honkonen haluaa lopettaa YO-kokeet

 


Ministeri Honkosen mielestä on kohtuutonta, että 16-17 vuotiaat joutuvat päättämään tulevaisuudestaan. Samalla hän pitää YO-koetta liian stressaavana, joten siitä pitäisi hänen mielestään luopua. No tämä varmaan vaikuttaa hyvin modernilta ajatukselta, jolla nuoria kannustetaan siirtämään lopullista päätöstä urasta vähän pidemmälle, mutta sitten mieleen vain tuli se, että itsekin olen nuo kirjoitukset käynyt läpi, ja niistä ei niin kamalaa stressiä ollut. Mutta sitten kuitenkin meidän pitää muistaa se, että YO-kirjoitukset on tehty sellaiseksi, että niissä mitataan kaikkien lukion päättävien kykyä omaksua tietoa sekä käsitellä sitä, kuten yliopistossa vaaditaan. 

Joten me voimme sitten kysyä, että kuinka nuo ylioppilaskirjoitusten poistamiset nyt aivan yllättäen ovat tulleet mieleen? YO-tutkinto on ollut koko itsenäisyytemme ajan yksi korkeakoulujen pääsyn kulmakivistä, ja nyt sitten tätä mallia, jossa lukiolainen ilmoittautuu kirjoituksiin suoritettuaan lukion päättötodistuksen hyväksytysti halutaan muuttaa. YO-koe on kuitenkin vapaaehtoinen, ja jos ei vielä tiedä mitä aikoo tehdä, niin silloin tuota koetta voi lykätä muutamalla vuodella. Eli sinne ei mikään pakko ole mennä. 

Siis miten Honkonen aikoo sitten tuon korkeakouluopiskelun pääsyvaatimusten täyttymisen varmistaa? Aikooko hän siirtää YO-kokeen samalla yliopiston tiloihin, vai miten tuo perusvaatimustaso määritellään tuossa Honkosen mallissa? Ja eivätkö nuo kirjoitukset ennen ole ketään stressanneet?

Tietenkin YO-koe on ollut stressaava. Mutta sitten voidaan kysyä, että eikö mikään muu asia, mitä nuori tulee kohtaamaan ole mitenkään stressaava? Ihminen kokee stressiä läpi koko elämänsä. Tai ehkä pääsykokeista tehdään muutaman viikon kestävä tapaus, jossa ensin kokelas tekee niin YO-kokeen jossain urheiluhallissa sekä sen jälkeen siirtyy kohti pääsykokeita? Tuolloin vastuu YO-kokeesta sekä sen valvonnasta siirtyy suoraan yliopistoille. Tai ehkä tästä ennen niin helposta mahdollisuudesta on tarkoitus tehdä monimutkaisempi sekä myös kalliimpi ja vaikeampi prosessi. 


https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/lukiolaisten-liitto-jyr%C3%A4ht%C3%A4%C3%A4-ministeri-honkonen-poistaisi-ylioppilaskokeet-liitto-ei-n%C3%A4in-osapuolet-perustelevat-n%C3%A4kemyksi%C3%A4%C3%A4n/ar-AA12nGPF?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=9ad8a2e9ffb546e0a2746b92e9603677


Syvän apatian valtakunta

 

Kuva: Lapin Kansa

Toimittajan analyysi Venäjän tilanteesta on se, että suurin osa nuorista miehistä on lähdössä kohti Ukrainan rintamaa. Houkuttimena tähän on se paljon puhuttu keppi ja porkkana. Jos ihminen on kiltisti, niin silloin hän saa tuntuvia bonuksia siitä, että hän lähtee Ukrainaan sotimaan, ja palvelemaan Vladimir Putinin hallintoa. Mutta miksi näin on? 

Kun poliisi pamputtaa, ja korruptio rehottaa, niin me länsimaiset ihmiset mielellämme kyselemme, että miksi kukaan ei tee mitään? Syy tähän on syvälle mieleen iskostunut ajattelutapa, että on parempi olla puuttumatta asioihin, jotka eivät tavallisille ihmisille mitään kuulu, kuin hankkia vihamiehiä vääristä paikoista. Eli on helpompi kääntää katse pois, kun naapuria hakataan tai keskellä yötä pidättäjät vievät serkun, koska hän on lähettänyt pari viestiä nettiin, jotka poliisi on tulkinnut olevan valtion tai sen johdon edun vastaisia. 

Se on totuus mihin Venäjän valtio haluaa ihmisten uskovan. Tavallisten ihmisten ei ole sopivaa puhua politiikkaa eikä heidän ole sopivaa myöskään arvostella poliisia tai ketään, joka kuuluu Venäjän eliittiin. Ja jos joku eliittiin eli Nomenklatuuraan kuuluva uskaltaa sanoa jotain Kremlin herroja vastaan, niin siitä rangaistus on erittäin kova. Venäjän eliitti ei siedä vastaansanomista. Mikäli tuo eliittiliikemiesten eli oligarkkien sekä salaisen poliisin johtajien klubi on jotain antanut, niin silloin tuo organisaatio odottaa myös uskollisuutta kaikissa asioissa. Jos tuota uskollisuutta ei osoita, niin silloin henkilö voi liukastua rapuissa ja lyödä päänsä. Pelko on asia, mikä pitää rivit suorina. 

Venäläisiin on useiden sukupolvien ajan iskostettu herranpelkoa. Heille on kerrottu tarinoita suuresta salaisesta poliisista, joka saattaa viedä henkilön suoraan vankileirille, jos herranpelkoa ei ole tarpeeksi sisäistetty. Joten herranpelko pitää rivit ojennuksessa. Mutta kysymys on siitä, että miksi kukaan ei toimi ja vastusta liikekannallepanoa? Siis kyseessä on tilanne, missä jonkun pitäisi pystyä tai uskaltaa toimia ensin. Vasta jos joku uskaltaa ryhtyä "prime moveriksi", niin se saisi aikaan rivien repeämisen. Mutta jos joku sellaiseksi ryhtyy, niin silloin tietenkin on vaara että tulee syyte. 

Venäjän ero Suomeen on se, että Venäjän media on valtion osa. Sen tehtävä on toimia valtion äänitorvena, eikä suinkaan valvoa valtion toimintaa. Ja Venäjällä ei ole vapaata tiedonvälitystä. Ihmisille on ehkä kerrottu, että ulkomailla Putinin toimet ovat täysin hyväksyttyjä. Jos joku ryhtyy esimerkiksi "Prime moveriksi" eli vastustamaan ja näyttämään esimerkkia Kremlin hallinnon vastustajana, niin silloin häntä voidaan melko ikävällä tavalla uhkailla sekä muutenkin eristää. Eli kyseisen ihmisen elämä saattaa muuttua hyvin tylsäksi, ja tuo tylsyys saattaa sitten levitä kaikkiin, jotka pitävät yhteyttä tuohon henkilöön. 

Venäjän ongelma on matalampi koulutusaste kuin Suomessa. Kouluttamatonta henkilöä on helpompi johtaa kuin koulutettua. Hän uskoo ja pelkää auktoriteetteja enemmän kuin koulutettu. Ja yksi propagandan muoto jolla Kreml lisää uskottavuuttaan on se, että "ihmisille riittää viina sekä jääkiekko", eikä heitä edes kiinnosta politiikka tai vaikuttaminen. 

Liikekannallepano on loistava tapa rajoittaa yhteiskuntaa vielä enemmän. Kun ihmisten liikkumista sekä sitä vähäistäkin tiedonkulkua rajoitetaan vetoamalla siihen, että pienikin lipsahdus voi maksaa Venäläisten sotilaiden hengen, niin se tietenkin on helpompi perustella liikekannallepanolla. Ja myös poliittiset pidätykset ja poliittisten vastustajien likvidointi varmasti on helpompi suorittaa sodan varjolla. 

Eli miehet viedään Ukrainan rintamalle ja sitten joko tapatetaan Ukrainan armeijalla. Tai sitten heidät viedään metsään ja ammutaan omien toimesta. Eli myös tällainen tarkoitus voi liikekannallepanolla olla. 


torstai 29. syyskuuta 2022

Kun puhutaan mielenterveydestä...., niin keskiössä pitäisi olla potilas.

 



Melkein jokaisella ihmisellä on ainakin jossain elämänsä vaiheessa jonkinlaisia mielenterveysongelmia, joista osa johtaa ainakin jonkinasteiseen työkyvyttömyyteen. Mielenterveystyössä puhutaan hyvin usein esimerkiksi stressihaavoittuvuudesta, tai madaltuneesta stressinsietokyvystä. Mutta kuitenkaan ei huomioida sitä, että esimerkiksi kiusaaminen tai syrjintä saavat aikaan sen, että yleinen stressitaso henkilön elinympäristössä on kohonnut. 

Jos ajatellaan kiusaamista, niin jatkuva väkivallan pelko saa varmasti ainakin nuoren henkilön mielenterveysongelmat kärjistymään. Mielenterveysongelmien kärjistyminen johtaa usein alkoholin sekä muiden päihteiden liikakäyttöön. 

Viimeaikoina mediassa on ollut paljon puhetta masennuksesta. Meillä kaikilla on kausia jolloin "emme ole parhaimmillamme". Mutta aina välillä masennukseen on mediassa oikein panostettu. Tuolloin korostetaan sitä, kuinka ihmisen pitäisi mennä sairaslomalle, koska "masentunut ei jaksa töissä". Tai että mielenterveyspotilas ei itse tiedosta hoidon tarvetta, ja silloin omaisten pitää laittaa hänet pois töistä ja kotoa jonnekin laitokseen, ja kaikkialla on korostettu nimenomaan omaisen jaksamista. 

Mutta onko sittenkään oikein että masentuneen ei "tarvitse käydä töissä"? Mikäli ihminen jää yksin kotiinsa, niin silloin seuraa se, että henkilö jää yksin oireidensa kanssa, ja osastolla hänet ympäröidään muilla potilailla, joista osa saattaa olla väkivaltaisia tai käyttäytyä aggressiivisesti, ja siinä joukossa ne oireet kärjistyvät entisestään. 

Kuitenkin se mikä ainakin itseäni pistää silmään lähes jokaisessa jutussa, jonka olen tästä aiheesta lukenut se, että niissä kannetaan huolta omaisten jaksamisesta. Siis siitä että mielenterveyspotilaan pitää joku päivä palata töihin tai yhteiskuntaan ei ole niin suurta väliä. Vain sillä on väliä että mitä tuon potilaan omaiset asiasta ajattelevat. 

Mielenterveydestä puhuttaessa on aina tullut vastaan jonkinlaisia ennakkoluuloja. Jostain syystä mielenterveysongelmia ei pidetä "oikeina sairauksina", vaan mielenterveysongelmiin suhtauduttiin ainakin ennen sellaisella asenteella, että ihminen jolla on mielenterveyden ongelmia kuten aistiharhoja kuuluu laitokseen, ja pitkäksi aikaa. Eli jos ihmisellä oli esimerkiksi skitsofrenia tai muu vastaava asia, niin hänet eristettiin yhteiskunnasta, ja mitään muuta paikkaa ei edes yritetty etsiä kuin mielisairaalan suljettu osasto, missä tuo henkilö oli poissa silmistä ja poissa mielestä. 

Samaan aikaan kuitenkin esimerkiksi keuhkosyöpä, sekä maksakiroosipotilaita ymmärrettiin, ja heidän hoitoonsa satsattiin todella paljon. Sitä tapaa miten nuo sairaudet on hankittu ei ole kovin paljon ymmärretty. Kun ihminen kuolee maksakirroosiin, niin hän ei ole ryyppäämistä edellisellä viikolla aloittanut. Noita huonoja elämäntapoja on jatkettu vähän pidempään. Joten eikö kukaan oikeasti ole huomannut mitään, jos henkilön maksa on tuhoutunut esimerkiksi viinan takia? Vai onko hänen luonaan oikeasti käyty ollenkaan vierailulla?

Kun alkoholisti joka oli paiskannut perheensä lumihankeen kuoli, niin hänen kuolinvuoteensa ympärillä oli iso joukko ihmisiä, joiden mielestä tuo henkilö oli täysin puhdas pulmunen, ja moni on muistaakseni ainakin televisiossa syyttänyt päihteiden käytöstä omien vanhempiensa mielenterveysongelmia. 

Mutta vaikka alkoholismi tai muut päihteet ovat sekä alkoholistille itselleen sekä hänen läheisilleen suuri tragedia, niin alkoholismi ei ole sairaus vaan oire. Aina kun päihteiden käyttäjiä tai ongelmakäyttäjiä lähestytään, niin pitää kysyä että "miksi Jeppe juo"? Ilman tuota tietoa ei mikään hoito auta. 

Päihteiden väärinkäyttäjä päätyy usein johonkin aidalle istumaan, ja ihmiset ohittavat hänet erittäin nopeasti, mutta meidän kaikkien pitää aina kysyä, miksi hän on tuohon päätynyt? Ei se enää voi olla mitenkään upeaa, että ihminen istuu haisevana raatona kaikkien "ihailtavana". Eli ennen kuin sosiaaliviranomaiset voivat hänelle mitään tehdä, pitää tietää miksi tai miten hän on tuohon tilanteeseen päätynyt? 

Eli missään nimessä esimerkiksi liikaa päihteiden käyttöä ei ole koskaan edes ajateltu aiheuttaneen mielenterveyden ongelmia kuten harhoja. Ja ilmeisesti keuhkosyöpäkin on aina sellainen asbestin aiheuttama sairaus, jossa syyllinen on muualla kuin siinä sairasvuoteella. Alkoholi ei siis pilaa läheisten elämää samalla tavoin kuin esimerkiksi skitsofrenia. Mutta mitä siitä, kun kaikki asiat saadaan aina panna jonkun muun kuin oman itsen syyksi. 

Mutta kun pohditaan esimerkiksi ulkoisten tekijöiden sekä erityisesti stressihaavoittuvuuden kohoamista, niin itse olen sitä mieltä että stressi on yleensä aina ulkoapäin tulevan stressin aiheuttama. Eli jos puhutaan esimerkiksi jatkuvasta negatiivisesta kokemusmaailmasta sekä uhkailusta, niin silloin meidän pitää huomioida se, että kiusaaminen sekä jatkuva väkivallan pelko lisää stressin aiheuttamaa kuormitusta. 

Jos ihminen saa jatkuvasti pelätä esimerkiksi sitä että hänet hakataan tai että hänen omaisuudelleen tehdään jotain, niin se varmasti saa aikaan mielenterveyden ongelmia. Varsinkin jos tuo pelko on pitkään jatkuvaa. Mutta sitten kun me lähdemme keskustelemaan esimerkiksi kiusaamisesta, niin kiusaamisen roolia mielenterveyden ongelmissa sekä erityisesti niiden kärjistymisessä ei varmasti ole koskaan käsitelty ainakaan kovin paljon. 

Kun ihmiset puhuvat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiusaamisesta, niin jotkut laittavat nuo puheet vain julkisuuden kaipuun piikkiin. Mutta sitten meidän pitää myös huomioida sitä, että kiusaajan etu varmasti on se, että asioista vaietaan. Kiusaaja varmasti haluaa että ihmiset joille hän on ollut ilkeä ovat tuosta asiasta hiljaa. Mielenterveys saattaa olla veruke laittaa henkilö mielisairaalaan tai sulkea hänet pois yhteiskunnasta, jos esimerkiksi kiusaajana on ollut oma esimies. 

Mikäli ihminen on esimiesasemassa, ja hän on osallistunut kiusaamiseen, niin silloin tietenkin saattaa mielessä käydä, että jos tuota tekoa vähän peittelisi? Eli alainen leimataan liian herkäksi, ja sitten hänet lähetetään suoraan mielenterveyspoliklinikalle, jotta hänestä päästään mukavasti eroon. Sitä kautta sitten saadaan ihmiset vaikenemaan jostain kaukana menneisyydessä tapahtuneesta kiusaamis- ja syrjintätapauksesta. Tuolla tavoin henkilön omaa todistusarvoa voidaan laskea muiden ihmisten silmissä. 


Alla linkki YLEn juttuun aiheesta mielenterveys. 


https://yle.fi/aihe/a/20-10003159


keskiviikko 28. syyskuuta 2022

"Meidän äiti tekee tärkeämpää työtä kuin sinun äitisi"


Pekka Seppäsen kolumni YLE:n kotisivuilla 29.9.2022 ottaa kantaa siihen, miten EK eli Elinkeinoelämän Keskusliitto mainostaa yksityistä sektoria, joka toki maksaa valtion työntekijöiden palkan. Linkki artikkeliin on tekstin lopussa.  No, kun me ajattelemme työelämää, niin ainakaan nykyisessä työelämässä on sellainen aspekti, että siellä ei seisoskelijoita kaivata. Jos työtä ei satu löytymään, niin silloin alkavat välittömästi YT-neuvottelut, koska työnantajien ei kannata maksaa palkkaa seisoskelijoille, vaan heidät lähetetään suoraan kohti työvoimatoimistoa. 

Esimerkiksi työnantajien kannattaa mieluummin ottaa kesätöihin henkilöitä, jotka palkataan jonkun työvoimapalvelun kautta määrä-aikaiseen työsuhteeseen, kuin palkata heitä suoraan, koska se takaa sen, ettei turhia kuluja tule. Ja sitten kun työntekijää ei enää tarvita, niin hän voi lähteä vaikka kohti uutta työpaikkaa, koska tarpeettomia työläisiä ei kaivata yhtään missään. Kun sitten henkilö tulee töihin kesäksi, niin hänelle voidaan teettää töitä siihen tahtiin, että taukoa ei juurikaan ehdi pitää, ja kun luvataan mahdollista vakinaistamista, niin silloin saadaan henkilö yrittämään kaikkensa. 

Työelämän vakiintuneisiin pelisääntöihin kuuluu se, että työpaikat maksavat joskus bonuksia ansioituneille työntekijöille. Työpaikoilla ei tällä hetkellä ole lakiin perustuvaa palkka-avoimuutta, mikä tarkoittaa että kukaan ei tiedä paljonko työkaveri tienaa. Lakiin perustuva palkka-avoimuus on asia, mikä varmasti kuulostaa hyvältä. Kuitenkin se että pitäisikö esimerkiksi vuokratyömiehen saada tietää vakituisen, samassa tehtävässä työskentelevän palkka on varmasti asia, mikä aina välillä aiheuttaisi keskusteluja.



Palkka on paljon enemmän kuin pelkkää rahaa. Se on myös erilaisia muita palkkioita, kuten yhtiön maksamia hemmotteluviikonloppuja kylpylöissä tai ilmaisia parkkipaikkoja. 


Mutta kun puhutaan tilanteesta, missä keskustellaan bonuksista, niin niiden kanssa yhtiöt voisivat olla vähän avoimempia. Palkka ja bonukset ovat kuitenkin paljon suurempia asioita, kuin pelkkä palkka. Saattaa olla että ansioituneita työntekijöitä palkitaan esimerkiksi ilmaisilla lounailla jossain ravintoloissa, ilmaisella parkkipaikalla, kuntosalikorteilla, oikeudella käyttää mökkiä Saimaan rannalla tai leasing autoilla, joiden käytölle ei ole mitään rajoituksia. Eli näennäisesti kaksi työntekijää voivat saada rahallisesti samaa palkkaa, mutta toinen saa sitten paljon muita etuja tuosta työstä, josta toinen voi saada vain palkkaa. 

Eli olisi varmaan parempi, että bonusten myöntämisen perusteet olisivat esimerkiksi lapulla seinällä. Tuolloin työläiset voisivat katsoa suoraan että mitä heidän pitää tehdä, jotta he voisivat saada noita haluttuja palkankorotuksia. Tuolloin kaikille tulisi selväksi, mitä tarkoittaa se paljon puhuttu "ansioitunut työntekijä", ja kaikki voisivat ainakin yrittää täyttää tuon asteikon sekä sen normit. Itse olen monta kertaa kuullut siitä, että esimerkiksi projektiryhmästä vain yhtä tai kahta on palkittu, ja muut eivät ole saaneet palkkioita. Joten olisi hyvä että kaikki tietäisivät mitä heidän pitäisi tehdä, jotta myös he voisivat saada bonuksia. 

https://yle.fi/uutiset/3-12640055



Nord Stream-kaasuputken räjäyttämisestä sekä ydinaseen käytön mahdollisuudesta

Itse äskeisessä kirjoituksessa kysyin, että miksi Venäjä ei kääntänyt kaasuputken venttiiliä kiinni, vaan räjäytti tuon putken. Ehkä tarkoitus oli lavastaa esimerkiksi Ukrainaa tukevat tahot syylliseksi tuohon tekoon. Venäjän johto ehkä uskoi että tämä teko saisi EUn lopettamaan aseavun Ukrainalle, sekä samalla myös saisi EUn taivuteltua siihen, että se päättäisi Venäjän vastaiset pakotteet. Mutta sitten kun me lähdemme pohtimaan esimerkiksi valtaa sekä sen problematiikkaa, niin meidän pitää muistaa että esimerkiksi vallankäyttö on venäjällä aivan erilaista, ja tuon valtion suhde valtaan on erilainen kuin EUssa ja länsimaissa on totuttu. 

Saattaa olla niin, että jotkut venäläiset oikeasti uskovat, että Sauli Niinistö on aivan samanlainen presidentti kuin Vladimir Putin. Eli tämän mallin mukaan he uskoisivat siihen, että EUssa vain leikitään demokratiaa, ja kulissien takana on samanlainen poliisivaltio, joka tuo rikkautta vain harvoille ja valituille. Muistakaa että Venäjällä ei ole vaihtoehtoista mediaa, ja saattaa olla että FSB sekä muut viranomaiset ovat väärentäneet muiden maiden hallitusten ja valtiopäämiesten kotisivuja, jotta ne tukisivat paremmin Putinin agendaa. 



Ydinaseiden käyttö on mahdollista aina jos noita aseita on olemassa. 

Jos ydinaseita on olemassa, niin on olemassa riski että niitä käytetään. Kuten olen monesti kirjoittanut, niin monissa skenaarioissa ydinsota alkaa konventionaalisesta sodasta, jossa toinen osapuoli jää pahasti alakynteen. Silloin tuon alakynteen jääneen osapuolen johto saattaa nähdä ydinase-iskun ainoana keinona jolla se voi pelastaa tilanteen.

Mikäli toinen osapuoli on tehnyt sotarikoksia, eli kiduttanut sekä surmannut vankeja ja osoittanut julmuutta myös siviiliväestöä kohtaan, niin se tietenkin lisää kynnystä saada aikaan rauha. Ja jos valtiojohto on pitänyt valtaa käsissään kyseenalaisin keinoin, niin se saattaa peloissaan käyttää ydinaseita selvitäkseen tilanteesta voittajana. 

Venäjän kohdalla ongelmia lisää se, että ydinaseita saatetaan käyttää myös oman kansan sekä asevoimien uhkailuun. Ja jos Putin päättää hyökätä ydinasein jotain kapinoivaa joukko-osastoa vastaan, niin hän saattaa silloin väittää ulkovaltojen tehneen tuon iskun. 

Kapinan riskiä lisää se, että asevoimiin värvätään pakolla miehiä, joista osa saattaa vihata sekä pelätä Putinia. Mikäli nuo miehet muuttuvat epätoivoisiksi, niin he eivät ehkä näe muuta mahdollisuutta kuin jättää käskyt noudattamatta. Tai sitten he voivat jopa ampua omia upseereitaan, mikä tulkitaan varmasti Kremlissä kapinaksi. 

Tietenkin me kaikki tiedämme että Venäjä on ydinasevalta. Me tiedämme että venäjän johto ei ajattele samalla tavalla asioista, kuin esimerkiksi Sauli Niinistö ajattelee. Joten sen takia meidän on aina otettava huomioon mahdollisuus siitä, että Venäjä iskee ydinaseilla. 

Ydinaseet ovat aseita, vaikkakin hyvin tuhovoimaisia aseita. Se mikä tekee noista aseista vaarallisia sekä mahdollistaa niiden käytön ensi-iskussa on nimenomaan se, että noita aseita on olemassa. Jos ase on kaapissa, niin aina on riski siihen, että sitä käytetään väärin. Mutta aina on ajateltu, että ydinaseiden kohdalla tuo riski on aina ollut verraten pieni. 

Mutta verraten pieni riski tarkoittaa että riski on olemassa. Jos Putinin armeija kokee valtavan suuria tappioita kaluston sekä miehistön osalta, niin silloin hän saattaa muuttua epätoivoiseksi. Epätoivoinen ihminen ei ehkä ajattele asioista, kuten me hänen toivoisimme ajattelevan. Putin saattaa ajatella ydinaseiden käytöstä kahdella tavalla. Toinen on se, että hän käyttää noita aseita Ukrainaa vastaan, ja toinen on se, että hän käyttää niitä "poliisivälineenä". Eli hän uhkaa tuolloin omaa kansaansa ydinaseilla, jotta saisi pitää vallankahvasta kiinni. 

Jos Putin käyttää noita aseita esimerkiksi omia joukkojaan vastaan, niin hän saattaa silloin väittää että joku ulkovalta on tehnyt tuon hyökkäyksen. Ja sitten tuo mies voi lähteä hakemaan suuren luokan ydinsotaa. 

Nord Stream-kaasuputken räjäyttämisestä sekä sodan laajenemisesta.

 Nord Stream-kaasuputken räjäyttäminen on jotenkin erikoinen teko, koska tuo putki toimittaa pääosin kaasua Venäjältä, joten eikö pelkän venttiilin sulkeminen olisi riittänyt. Jos putki on rikki niin sitä kautta ei kaasua paljon toimiteta. Eli Venäjän johto sahaa tällaisilla teoilla omaa oksaansa poikki, ja vaikka Venäjä ryhtyisi rauhaa rakentamaan, vaikka se ei kyllä kovin realistiselta mahdollisuudelta vaikuta, niin silloin Venäjä ei kykene kaasua Eurooppaan toimittamaan, vaikka EU haluaisi sitä ostaa. Mutta vaikuttaa vähän siltä, että Venäjän johto ei välitä paljonko tappioita sen asevoimille aiheutuu, vaan lähettää lisää miehiä tuohon sotaan uhrattavaksi. 

Voiko esimerkiksi valekansanäänestys muuttaa sodan kulkua? Vastaus on se, että kyseisen kansanäänestyksen tulosta eivät edes Venäjän läheiset toverit suostu enää hyväksymään. Joten tämän takia Venäjän kansainvälisiin suhteisiin ei ainakaan sitä kautta tule mitään muita kuin negatiivisia muutoksia. Ja tietenkin se ajaa Venäjää aina enemmän eristyksiin muusta maailmasta, sekä lisää valtion väestökatoa. 

Venäjän tapa pelotella ydinaseilla on tietenkin seuraava askel. Eli voiko Venäjä suorittaa ydiniskun Ukrainassa? Vastaus on että "kyllä voi". Mutta se että onnistuuko tuo isku sitten vakuuttamaan ketään on eri asia. Mikäli Venäjän ydinaseet ovat samaa laatua kuin sen muut varusteet, niin noihin iskuihin sisältyy aina riski, että ase vaikuttaa myös omiin joukkoihin, tai jos noita paljon puhuttuja aseita ei ole huollettu, niin saattaa olla että niiden kantoraketti räjähtää lähdössä. Tai asetta kuljettava pommikone ammutaan alas. 

Venäjän kyky käyttää ydinaseita tarkasti on ilmeisesti paljon heikompi kuin lännellä, joten jos ydinaseita päätetään käyttää, niin pahimmillaan ne vaikuttavat molempiin taistelujen osapuoliin, eli kummankin osapuolen joukkoja tuhoutuu tuollaisessa iskussa, joka suunnataan sotilaalliseen kohteeseen. Tai sitten tuo ydinase voidaan toki räjäyttää vaikka jonkun kaupungin keskustassa, ja se aiheuttaa tuolla tavoin käytettynä suuren määrän siviiliuhreja. 



Putinille itselleen olisi ehkä mukavampaa, jos hän saisi opposition muuttamaan pois maasta. Sodan kannalta myös tavalliset ihmiset ovat potentiaalisia sotilaita. Eli jokainen joka menee asevoimien palvelukseen on myös valmis lähtemään rintamalle. 

Putinille itselleen olisi ehkä mukavampaa, jos hän saisi opposition muuttamaan pois maasta. Ja sen takia rajojen avaaminen tai sulkeminen ovat hyvin monimutkaisia asioita. Siis on mahdollista että rajan yli tulee joko omasta vapaasta tahdostaan tai pakotettuna toimivia Putinin trollaajia.  Tuloksen kannalta on aivan sama toimiiko trolli vapaasta tahdostaan eli hankkiakseen etuja itselleen tai pakotettuna. Trolli on trolli vaikka hänen motiivinsa olisi mikä hyvänsä. 

Onko Putinin päämäärä yhteiskunnan poliittinen yhdenmukaistaminen? Jos hän saa opposition muuttamaan pois maasta, niin silloin Putin jää kannattajiensa keskelle. Mikäli oppositio pakotetaan muuttamaan maasta, niin silloin sen vaikutusmahdollisuudet voidaan karsia minimistä nollaan. Eli jos oppositio saadaan jättämään Venäjä, niin sen julkaisutoiminta voidaan estää kansallisen palomuurin avulla. 

Mutta pitäisikö meidän jättää rajat auki tavallisille venäläisille? Tavalliset venäläiset ovat niitä, jotka lähtevät sotaan. Eli heitä ei voi erottaa valtiostaan, vaikka he eivät sotaa haluakaan. Ja aina on mahdollista että muuttajien mukana tulee ihmisiä, jotka joko vapaaehtoisesti tai kiristettynä toimivat Putinin trolleina. 

Toisten mielestä rajan pitäisi pysyä auki, jotta nuo miehet olisivat poissa asevoimista, mikäli he ovat poissa maastaan. Toisten mielestä taas olisi parempi pitää rajat kiinni, koska näin estetään esimerkiksi Venäjän trollien saapuminen Suomeen. Samoin rajan sulkeminen saisi myös aikaan sisäistä painetta Putinin hallintoa vastaan. Saattaa olla että Putinin hartain toive on saada Venäjän oppositio muuttamaan pois maasta. Tuolla tavalla hän pääsisi eroon ihmisistä, jotka eivät tuota mistä miellytä. 

Siis Putinin liittolainen Aleksandr Lukashenka sanoi, että "anna heidän mennä". Hän ilmeisesti tarkoitti, että Putin saisi näin "dumpattua" epämieluisia henkilöitä länteen. Eli onko Putinin liikekannallepano tarkoitettu myös siihen, että Venäjän oppositio saadaan muuttamaan pois maasta, joka on heille vaarallinen? 

Ongelma on siinä että tavallisten Venäläisten asia on myös tehdä itse jotain oman asemansa parantamiseksi. Jos Putin saa kaikki hänen vastustajansa vain jättämään Venäjän, niin silloin hän saisi toteutettua yhteiskunnan poliittisen homogenoinnin eli yhdenmukaistamisen. Mikäli hänen vihamiehensä muuttavat ulkomaille, jättää Putinin kannattajiensa keskelle, ja ilman maan sisäistä oppositiota hän ei ehkä saa edes niitä vähiä sora-ääniä.  

Se että Putinin vastustajat muuttavat pois maasta tietenkin on heille itselleen mukavampaa, mutta jos nuo samat ihmiset saataisiin vaikuttamaan Putinia vastaan heidän omassa maassaan, niin tämä asia voisi auttaa hänen syrjäyttämisessään. Venäjän presidentti ei varmaan halua vapaaehtoisesti asemastaan luopua, koska se tietää ehkä oikeudenkäyntiä sekä tutkimuksia siitä, miten hän puhdisti Venäjän katuja noustessaan valtaan.

Ongelma on siinä että tavallisten Venäläisten asia on myös tehdä itse jotain oman asemansa parantamiseksi. Jos Putin saa kaikki hänen vastustajansa vain jättämään Venäjän, niin silloin hän saisi toteutettua yhteiskunnan poliittisen homogenoinnin eli yhdenmukaistamisen. Mikäli hänen vihamiehensä muuttavat ulkomaille, jättää Putinin kannattajiensa keskelle, ja ilman maan sisäistä oppositiota hän ei ehkä saa edes niitä vähiä sora-ääniä.  



maanantai 26. syyskuuta 2022

Kaikki jotka äänestävät muuta kuin omaa puoluetta äänestävät "väärin"

 Puolueet ovat myös brändejä. Jos äänestäjä valitsee toisen puolueen, niin se on aina jonkun puolueen kohdalla väärä valinta. Samalla tavoin jos joku valitsee muun kuin oman tuotteen, niin se on tuotteen markkinoijan kannalta katsottuna väärä valinta.

Onko vasemmistopuolueilla sellainen kanta, että ihmiset jotka äänestävät oikeistoa äänestävät väärin? No asia on niin että jokaiselle puolueelle, jokainen ääni joka menee muille puolueille on periaatteessa väärin annettu ääni. Mutta sitten kun me mietimme sitä, että kuka äänestää oikein ja kuka väärin, niin kohtaamme sen, että mikä on oikein ja mikä väärin riippuu siitä, kuka äänestäjä on. Siis äänestäjän mielestä joku puolue voi ajaa hänen asiaansa vähän paremmin kuin toinen, ja siksi hän ehkä valitsee toisen puolueen kuin mitä joku toinen olisi valinnut.

Nykyään poliittisen liikkeen ohjelmissa on niin vähän eroja, että eroavaisuuksia pitää etsiä suurennuslasilla noiden puolueiden ohjelmista. Yksi kriteeri mitä äänestäjä saattaa käyttää valitessaan ehdokkaita on heidän asuinpaikkansa. Eli jos edustaja tai ehdokas on kotoisin jostain tietyltä alueelta, niin varsinkin sellainen joka ei kuulu puolueeseen saattaa ajatella, että kyseinen ehdokas ajaa nimenomaan hänen asiaansa, koska tuntee tuon alueen paremmin. Ja sen takia äänestäjä ei ehkä sitten lue mitään mitä asioita kyseinen ehdokas on tuonut esille.

Nykyisen politiikan ongelma on siinä, että puolueet taktikoivat ehdokasasettelulla. Jonnekin alueelle muuttaa tunnettu puolueen jäsen, eli poliitikko jonka avulla sitten pyritään nostamaan muita ehdokkaita eduskuntaan. Se mikä sitten tekee tällaisesta toiminnasta ongelmallisen on se, että noita muita ehdokkaita ei ehkä edes käydä vilkaisemassa. Ja kun parlamenttiin mennään, niin myös nuo "hiljaiset ehdokkaat" äänestävät tuolla parlamentissa. Parlamentissa kaikilla siellä istuvilla on periaatteessa äänioikeus, elleivät he sitten ole jossain tapauksessa jäävejä.

Nimenomaan noilla hiljaisilla ehdokkailla on suuri rooli tuossa äänestyksessä. Jos he äänestävät jotenkin toisin, kuin mitä on aikoinaan luvattu äänestäjille, niin silloin se saattaa viedä puolueen ääniä. Mutta päästäkseen vallan kahvaan eli saadakseen ministereitä puolueen pitää saada aikaan myös sopimus muiden puolueiden kanssa. Jos muut puolueet eivät tuota ohjelmaa hyväksy, niin se muuttaa asetelmia hyvin paljon.

Toinen mahdollisuus on se että yksi puolue saisi yksinkertaisen enemmistön parlamenttiin. Silloin se voisi yksin säätää lakeja. Ongelma on sitten siinä, että tuolloin saattaa puoluetta vaivata se "dominoivan leijonan syndrooma". Eli joku sitten ryhtyy vastarannankiiskeksi tai puolueen dominoiva asema muuttuu puolueen sisäiseksi riitelyksi. On eri asia antaa muille neuvoja, kuin tehdä oikeasti päätöksiä, joiden hinta voi olla ainakin omien äänten menetys, ja sitten uuden työpaikan etsiminen. Pahimmillaan väärä päätös voi viedä maan sotaan muita maita vastaan, eli myös tätä asiaa kannattaa miettiä.

https://brandeistajamenestyksesta.wordpress.com 

Trump teki diilin Tanskan kanssa Grönlannista

  Grönlanti kuuluu ilmeisesti ainakin osittain jatkossakin Tanskalle. Mutta kuten varmaan olemme kaikki huomanneet, niin Trump sai todella p...