tiistai 7. maaliskuuta 2023

Miksi emme ehkä koskaan palaa vanhaan työntekomalliin?

Miksi emme ehkä koskaan palaa vanhaan työntekomalliin?


Tässä heti aluksi sanon, että varmasti löytyy ihmisiä, jotka vastustavat etätyötä siksi, että se saattaa loukata noiden ihmisten yksityisyyttä Kun koko päivä istutaan zoomissa tai Teamsissa web-kameran edessä, niin tuosta kamerakuvasta saattaa näkyä asioita, jotka ovat ihmisten mielestä kiusallisia. Samoin vaikkapa uusi perheenjäsen kuten vauva tai koiranpentu voivat aiheuttaa hälinää sekä häiriöitä. Mutta kuitenkin työnantajien kannalta etätyö on varsin loistava vaihtoehto, koska se tuo säästöjä erityisesti matkakustannuksiin. Samoin varsinkin tietokoneen kautta tehtävän etätyön valvonta on helpompaa kuin toimistossa lähityössä tapahtuva valvonta, jossa esimies kulkee huoneesta huoneeseen katsomassa, miten alainen työnsä tekee. 

Etäpalaverit ovat aina hiukan rasittavia, koska siellä kaikki näkevät että kuka oikeasti ottaa osaa palaveriin sekä käyttää puheenvuoroja, jotka koskevat käsiteltävänä olevia työasioita. Työpaikoilla on aina ihmisiä, jotka onnistuvat keplottelemaan lähes kaikista tehtävistä esittämällä kiireistä. Noissa etäpalavereissa näkyy myös se, jos joku ei oikeasti seuraa mitä niissä puhutaan. Koska tehtävien palautus tehdään virtuaaliseen työtilaan ja tekoäly suorittaa niiden tarkastuksen, niin silloin paljastuvat ne, jotka eivät työtään osaa. Tuolloin voidaan suorittaa esimerkiksi plagioinnin tarkastus sellaisten ohjelmistojen kuten Urkund avulla, ja samalla huomataan että varastaako joku noista henkilöistä toisen tekstejä, tai teettääkö joku omia töitään toisella työntekijällä? Jos näin tapahtuu, niin johtoportaan on tuota henkilöä rangaistava. Mutta plagioinnin lopullinen toteaminen on ihmisten tehtävä. 

Tekoäly tietenkin on noissa tapauksissa vain neuvoa-antava avustaja, ja kaikki päätökset tekee ihminen. Mutta tekoäly voi havaita jos esimerkiksi joku dokumentti on tullut koneelle muutamassa sekunnissa tehtävän annon jälkeen, ja se mikä saattaa tietenkin aiheuttaa epäilyksiä, on se, että henkilö ei kirjoita mitään näppäimistöllä. Tekoäly voi myös seurata sitä miten paljon ihminen kirjoittaa koneellaan, eli tuo kielii siitä että tekeekö hän työtään vai jotain muuta. Nimittäin jos koko työpäivän aikana sihteeri painaa kirjoitusnäppäimiä 20 kertaa, niin silloin varmaan aika kuluu muuhun kuin tekstikäsittelyn käyttämiseen. 



Kun ihminen tekee etätyötä, niin häntä on oikeastaan paljon helpompi valvoa kuin esimerkiksi toimistossa työskentelevää henkilöä. Toimistossa ihminen voi pyöriä ympäri toimistoa keskustelemassa työkavereiden kanssa, ja sitten jos esimies kävelee paikalle, niin hän voi väittää vain vaihtavansa pari sanaa esimerkiksi käytyään vessassa. Etätyössä esimies voi koko ajan seurata sitä, mitä alaiset tekevät, ja ainakin jos aika kuluu jossain muualla kuin  koneen ääressä, niin silloin esimies näkee sen suoraan Zoomista tai Teamsista, ja ehkä me olemme etätyössä kohdanneet yhden asian, mikä on peräisin tsaarien ajoilta. 

Se on kyttääminen, mikä tarkoittaa että maassamme on sellainen asenne, että esimiehen on jatkuvasti seisottava alaisen selän takana valvomassa että tämä ei tee mitään muuta kuin tuijota ruutua, jossa ei mitään muuta saa olla kuin se, mitä tarvitaan työnteossa. Kun puhutaan etätyöstä, niin ensimmäiseksi selitetään että mitä ei etätyössä saa tehdä. Silloin ei saa pestä pyykkiä, tai tiskata astioita. Mutta sitten mieleen tuli sellainen asia, että esimerkiksi pyykkikoneen täyttämiseen sekä käynnistämiseen kuluu ehkä muutamia minuutteja, ja kahvikupin huuhteleminen ei ehkä vie myöskään kovin paljon aikaa. 

Siis tietenkin tuo aika on työnantajan maksamaa, mutta kuitenkin esimerkiksi tupakkatauon saa pitää. Eikä valmiiksi lajitellun pyykin laittaminen koneeseen varmaan sen pidempää aikaa vie kuin tupakalla käyminen. Ja tietenkin me kaikki pidämme joskus vessa- yms. taukoja myös silloin kun olemme työssä toimistolla. Se miksi työnantajat rakastavat etätyön teettämistä johtuu siitä, että jos henkilöä tekee työtään kotona, niin silloin työnantajien ei tarvitse maksaa esimerkiksi työmatkoja niin intensiivisesti kuin jos kaikki olisivat jatkuvasti lähityössä. Samoin etätyö on asia mikä säästää työnantajia toimitilavuokrilta. Jos pienempi toimisto riittää, niin silloin voi yhtiö säästää myös vuokrissa. 

Tehokkuus on nykyään päivän sana. Tietenkin on olemassa ihmisiä jotka eivät voi tai halua tehdä etätyötä, mutta toisaalta on ihmisiä, joiden mielestä etätyö on asia, joka on joko hyväksi, tai sitten heistä on samantekevää missä he töitään tekevät. Mutta työaika on työnantajan maksamaa. Se tarkoittaa että tekee ihminen työtä toimistolla tai kotonaan, niin silloin hänen pitää pystyä keskittymään työhönsä. Työnantaja ei maksa palkkaa esimerkiksi siitä, että henkilö seisoskelee koko päivän tupakkapaikalla tai istuu kahvihuoneessa pitämässä yllä sosiaalisia suhteitaan sekä muodostamassa uusia sosiaalisia verkostoja. Etätyö on työnantajan kannalta sikäli ongelmallista, että työntekijän kanssa voi asunnossa olla aivan kuka hyvänsä. 

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Onko alkoholin käyttö oikeasti oma asia, jos henkilö ei sitä kykene hallitsemaan?

Onko alkoholin käyttö oikeasti oma asia, jos henkilö ei sitä kykene hallitsemaan?

 

Tässä kirjoituksessa en käsittele alkoholia alkoholistin perheen tai hänen ystäväpiirinsä kannalta, koska lopussa alkoholistilla ei enää ole ystäviä. Vaan käsittelen asiaa siten, että alkoholi on maassamme paljon suurempi ongelma kuin mitä olemme tottuneet ajattelemaan. Vaikka alkoholi on tietenkin osallinen monissa liikennekuolemissa sekä muissa onnettomuuksissa sekä alkoholilla on suuri osuus erilaisissa väkivalta ja muissa rikoksissa, niin maassamme tuollaiseen non-stop ryyppäämiseen suhtaudutaan jostain syystä erikoisella tavalla. Mitä korkeammassa asemassa henkilö on, niin sitä hyväksyvämpää tuo suhteutuminen hänen toimintaansa on. 

Eli pomo jos ryyppää, niin sitä hyväksytään paljon pidempään kuin esimerkiksi duunarin alkoholin käyttöä. Kuitenkin jos pomo on alkoholia ottaneena sellainen, että hän räyhää ihmisille, niin silloin hänen käytöksensä eskaloituu helpommin läpi koko työyhteisön kuin jos tavallinen duunari on juovuksissa sekä räyhää kavereilleen. 

Duunari käsketään tuolloin pois työpaikalta, mutta jostain syystä pomo saa jatkaa toimintaansa, vaikka hän olisi kuinka epämiellyttävä hyvänsä. Kovaakin kielenkäyttöä siedetään, jos kyseessä on pomo, ja jos joku ilmoittaa pelkäävänsä tuota henkilöä, niin hänelle vastataan usein että "pena"" se vain on". Tai "älä välitä se on muutenkin tuollainen". Mutta jos "pena" (kuvitteellinen henkilö) on ilkeä jollekin alaiselle, niin se sattuu juuri tuolle alaiselle. Eli sivulliset saattavat pitää tapausta "pikku juttuna", mutta alainen saattaa todella pelästyä tai loukkaantua jos alkoholilta tuoksahtava pomo saapuu paikalle, ja kertoo muutamia kohteliaisuuksia alaisesta tai tämän ulkonäöstä 



"Pitkän uran ministerinä tehnyt Ahti Karjalainen joutui eroamaan Suomen Pankin pääjohtajan tehtävästä vuonna 1983 alkoholinkäytön vuoksi. Kuvassa Karjalainen vuonna 1962. Kuva: Toivo Grönroos/ Yle kuvapalvelu" (https://yle.fi/a/3-12583182)

Nimittäin alkoholin käyttöä pidetään jotenkin ihmisen omana asiana, ja tässä sitten vain kysäisen että onko esimerkiksi humalassa ajaminen nyt aivan sen ajajan oma asia? Siis jos henkilö ajaa autolla jonkun yli kunnon tuiskeessa, niin käsittääkseni tuolla toiminnalla on vaikutusta hänen ympäristöönsä. Eli mistä lähtien tuo rattijuoppo on voinut sanoa, että hänen toimintansa ei kuulu muille? Eikä myöskään alkoholistin tai narkomaanin harjoittama perheväkivalta ole ehkä sellainen asia, mikä ei muille kuulu. Myöskään alkoholistien harjoittama uhkailu, puukottamiset sekä monet muut asiat, kuten savuke kädessä tapahtuvat sammumiset joissa talo saattaa syttyä palamaan eivät ole ehkä aivan niitä omia asioita, jos talossa sattuu joku muukin asumaan. 

 Alkoholi on maassamme jotenkin asia, jota ymmärretään ehkä loputtomasti. Ministereiden sekä esimerkiksi suurten yritysten johtajien kohdalla alkoholi on asia, minkä on jotenkin katsottu kuuluvan heidän toimenkuvaansa. Tuolloin raskasta alkoholinkäyttöä on ymmärretty sekä katsottu läpi sormien, koska "se on oma asia". Mutta onko tosiaan oma asia, jos esimerkiksi puolustusteollisuuden parissa toimiva johtaja tai joku valtion johtoon kuuluva on ryypännyt niin että taju on lähtenyt? Tuolloin kyseessä on tiemmä kansalliseen turvallisuuteen liittyvä asia, eikä myöskään esimerkiksi siviiliräjähteitä kuljettavan yhtiön henkilökunta voi aivan turvallisesti päästellä maksaa säästelemättä, koska myös nuo räjähteet kelpaavat alamaailman toimijoilla. Mutta siis jos joku ryyppää itseään hengiltä, niin se on tietenkin asia, jonka yhteydessä liikesalaisuudet voivat levitä ympäri koko kaupunkia. 

Kun ajatellaan rikoksia, niin maassamme tietenkin rikoksiin suhtaudutaan äärimmäisen kielteisesti. Eli jos henkilö on varastanut sellaiset 20€ arvoiset housut kaupasta, niin hän on ihmisten silmissä rikollinen. Mutta jos sitten alkoholisti ajaa toistamiseen kovassa humalatilassa kaupungilla, niin häntä pidetään jostain syystä pienempänä rikollisena kuin tuota housuvarasta. Eli jostain syystä alkoholin tai alkoholismin syyksi pannaan tuolloin asia, joka todellisuudessa saattaa vaarantaa useiden ihmisten elämän. Eli maassamme alkoholismiin suhtaudutaan kuin sairauteen. 

Mutta alkoholismi ei ole sairaus vaan oire. Se että henkilö ajaa humalassa ei kuitenkaan ole mitenkään muuten sidoksissa siihen, että hän sairastaa sairautta nimeltään alkoholismi tai päihdeaddiktio, kuin että henkilö ottaa viinaa eikä pysty pysymään raittiina. Kuitenkin se että henkilö lähtee ajamaan autolla on riippuu hänestä itsestään. Eli mikään asia ei muuta sitä totuutta kauniimmaksi että henkilö on ajanut kovassa humalatilassa auta. Tuosta teosta ei voida syyttää viinapulloa. Viinapullo on esine, joka ei ihmisiä käskytä. Päätöksen ajamaan lähtemisestä tekee rattijuoppo aivan itse. 

Samoin jos henkilö humalassa hyökkää jonkun päälle, niin se ei tarkoita että tuo teko olisi mitenkään hyväksyttävissä. Siis se että henkilö on kovassa humalassa ei oikeuta häntä pahoinpitelemään muita, eli jos humalainen hyökkää toisen päälle, niin tämä uhri saa kyllä itseään puolustaa. 

https://yle.fi/a/3-12583182


https://yle.fi/a/74-20021124

Lapset eivät opi käytöstapoja tai sääntöjen noudattamista itseohjautuvasti, vaan aikuisten on heitä opetettava.

Olettaako joku aikuinen, että lapsi tai nuori oppii kauniita käytöstapoja sekä noudattamaan yhteiskunnan sääntöjä itseohjautuvasti

Mistä muuten johtuu että kouluissa ei enää tarvitse viitata, kun vastataan johonkin kysymykseen? Mihin tuo tapa on oikeasti joutunut? Viittaaminen eli käden nostaminen ylös on aikoinaan ollut peruskouluissa opittava perusasia, jonka avulla taataan se, että kaikki muutkin kuin vain nopeimmat saavat vastata. Viittaamisen oppiminen ei ole ainakaan koskaan omalla kohdallani tapahtunut itseohjautuvasti, vaan opettaja ennen opetti nuo asiat lapsille, jotka istuivat hänen luokassaan. 

Nykyään on jostain syystä eteen tullut sellainen tilanne, että jatkokoulutuksessa henkilöt vastaavat nopeasti sekä samalla väärin, ilman että he nostavat kättään ylös ja odottavat sitä, että opettaja antaa luvan vastata. Eli onko syy tuon tavan katoamisessa lapsissa vai aikuisissa? Eli jos opettaja ei tuota asiaa opeta, niin se sitten kostautuu jossain myöhemmissä elämänvaiheissa. En tiedä onko tilanne korjaantunut, kun omasta valmistumisesta on yli kymmenen vuotta. Mutta tuo asia oli tuolloin kauan sitten kiusallinen, eikä kukaan noista huutelijoista ollut S2 nuori. 

Onko muuten sattumaa, että samaan aikaan kun keskustellaan S2 nuorista, niin on alettu vaatia esimerkiksi lukukausimaksuja? Tässä äsken Twitteriä selatessani silmiini pisti Maria Ohisalon Twiitti, jonka mukaan valtiovarainministeriö ilmoittaa, että lukukausimaksut saattavat aiheuttaa sen, että pienituloisten lapset jäävät ilman korkeakoulupaikkaa? Samaan aikaan lehdistö kertoo suurin kirjaimin esimerkiksi koulusta, jossa S2-lapset ovat enemmistönä, mutta tuon koulun keskiarvot ovat ainakin maamme keskitason yläpuolella. Tuo koulu sijaitsi Vuosaaressa, ja tuolla alueella on melko korkeat työttömyysluvut, sekä tulotaso keskimääräistä alempi. 

Olen hiukan ihmeissäni katsonut, että kaikkialla nimenomaan ulkomaalaistaustaisten nuorten jengiytymistä on alettu käsitellä mediassa entistä enemmän, ja se tietenkin liittyy vaaleihin. Mutta kuitenkin juuri tämä uusi asenne, missä kouluja sekä asuinalueita ikään kuin jotenkin leimataan sellaisiksi, että niistä ei kuitenkaan mitään tule on jotenkin outo. Rauhaton koulu sekä turvattomuus eivät ole mitään uusia asioita, ja itse muistelen kuinka esimerkiksi ostareista varoiteltiin kun olin peruskoulussa. Tuolloin ei vielä maassamme ollut ulkomaalaistaustaisia nuoria ainakaan kovin paljon, joten sen takia en oikein usko että myöskään katujengit ovat maassamme jotenkin uusia asioita, vaikka niitä ennen kutsuttiin nuorisojengeiksi. 

Siis onko tämän uuden mallin missä esimerkiksi lukukausimaksut aiotaan ulottaa kaikkiin korkea-asteen oppilaitoksiin sekä yhdistellään myös erilaisten peruskoulujen paremmuusjärjestys oikeasti tarkoitettu luomaan yhteiskunnallista eriarvoisuutta sekä luomaan rajoja sekä korkeampia muureja eri väestöryhmien välille. Ja tässä pitää sitten muistaa että myös tulotaso on yksi raja. Siis onko tarkoitus oikeasti palata esimerkiksi luokkayhteiskuntaan, jossa ne joilla on rahaa saavat sitä vielä lisää. Ja ne joilla ei ole mitään menettävät kaiken lopunkin. 

Yksi asia mikä sitten luo opiskelumotivaatiota on halu oppia sekä saavuttaa asioita, joita voi koulun kautta saavuttaa. Jos ihmiselle ilmoitetaan välittömästi kun hän menee kouluun, että hänestä ei mitään koskaan tule, niin silloin tietenkin se vaikuttaa varmasti negatiivisesti sekä koulu- että yhteiskuntarauhaan. 

Kun ajatellaan esimerkiksi venäläisen sekä suomalaisen yhteiskunnan eroja, niin Venäjällä sivistystaso on paljon alhaisempi kuin Suomessa. Koulujen tehtävä on opettaa ihmisiä käsittelemään sitä tietoa, mitä hän saa, sekä myös ajattelemaan pintaa syvemmältä. Eli se että joku asia näyttää upealta illalla saattaa aamulla olla hyvinkin erilainen. Eli lyhyen tähtäimen hyvän tavoittelu voi myöhemmin kostautua ikävällä tavalla. Se että me esimerkiksi säästämme jossain koulutuksessa saattaa aiheuttaa sen, että me kohtaamme sitten myöhemmin tilanteen, jossa ei jotain työn tekijöitä olekaan tarjolla. 



Meistä kaikista ei voi tulla lääkäreitä, se on aivan selvä asia. Kaikki ihmiset eivät myöskään sovi opettajiksi, eikä jokainen maailman ihminen sovellu myöskään insinööriksi. Eikä kaikkien ihmisten tavoite ole olla joku jääkiekkoilija tai siivooja, vaan myös muitakin ammatteja on olemassa. Ja se mikä tekee erityisesti opettajan ammatista kriittisen on se, että erityisesti peruskoulun opettaja luo sen opin pohjan, jota ihminen automaattisesti hyödyntää lopun elämänsä ajan. Mutta peruskouluissa luodaan sitten myös se arvopohja, jota vasten ihminen tekee päätöksiään. 

Siis oppi on kuin talo. Se luodaan perustusten kautta, ja jos perustuksia tehtäessä tehdään virheitä, niin silloin siitä kärsii koko henkilön loppuelämä. Mutta sen verran voin tietenkin ihmisiä lohduttaa. Kenenkään 12-vuotiaan elämä ei ole vielä lukkoon lyöty, ja mitä nuorempana ihmisen ohjaaminen niitä oikeita sekä rakentavia valintoja tekemään aloitetaan, niin sitä vähemmän hän sekä hänen ympäristönsä kärsivät. Mitä varhaisemmin huonoon käytökseen puututaan, niin sitä vähemmällä sekä aikuiset että nuoret pääsevät. 

Kaikki koulussa tapahtuva häiriköinti voidaan laittaa lasten ja nuorten syyksi. Mutta kuitenkin meidän pitää huomioida se, että lasten ja nuorten kotona luodaan se käytöksellinen pohja, jota lapset sekä nuoret käyttävät omassa elämässään. Eli olettaako joku aikuinen oikeasti että lapsi tai murrosikäinen nuori oikeasti kykenee itseohjautuvasti oppimaan niitä kauniita käytöstapoja? häirikkölasten puolustukseksi voin sanoa sen, että heille ei ole isä tai äiti opettanut käytöstapoja kotona, eikä heidän toimintaansa ole muutenkaan välitetty puuttua. 

Jos lapsi ottaa karkkeja kaupasta eikä niitä maksa, niin häntä pitää silloin rangaista. Tuolloin pitää tehdä selvästi selväksi, että jos tämä asia jatkuu, niin seuraukset pahenevat sekä uskaltaa kutsua viranomaiset paikalle. 

Tuolloin lapsen käytös on vielä korjattavissa, mutta jos rikollisen toiminnan annetaan jatkua, niin se vain pahenee pahenemistaan. Mutta samalla pitää suoraan kannustaa sille kaidalle tielle. Eli jos ihminen käy jotain koulua, niin silloin hän ei syyllisty esimerkiksi rikolliseen toimintaan niin helposti kuin jos hän on viettää aikaansa jossain ostoskeskuksessa. Eli myös koulupinnaukseen pitää puuttua, koska se on ensimmäinen varomerkki siitä, että nuorella tai lapsella on ongelmia kaveripiirissään. 

Toivottomuus sekä turhautuminen ovat asioita, joiden takia ihminen lopulta ajautuu äärimmäiseen väkivaltaan. Jos ihminen kokee että hänen ainoa vaikutusmahdollisuutensa on väkivalta, niin silloin hän siihen varmaan turvautuu. Se että ihminen kokee voivansa vaikuttaa väkivallattomasti varmasti auttaa siihen, että nuoret eivät jengiytyisi. Kun puhutaan väkivaltaisesta jengiytymisestä, niin juuret siihen löytyvät usein lapsuudesta, jossa esimerkiksi juuri koulupinnaukseen tai muihin lieve-ilmiöihin kuten liiman haisteluun sekä kotiintuloaikoihin ei ole kiinnitetty huomiota. 

Lapsi voi vaikuttaa hyvinkin aikuismaiselta, mutta hän tarvitsee rajat. Jos kotona ei kiinnitetä huomiota siihen, että lapsi noudattaa yhteiskunnan sääntöjä, niin hän ei niitä myöskään muualla tai myöhemmässä elämässään noudata. Aikuisten vastuulla on lasten kasvattaminen, eli aikuisen tehtävä on asettaa lapselle rajoja sekä ylipäätään toimia auktoriteettina. Eli aikuisten tehtävä ei ole olla lapsen kaveri, joka kantaa kaljaa sekä tupakkaa lapsilleen sekä heidän kavereilleen. 

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Kiinan ongelma sijoituskohteena

Kiinan ongelma sijoituskohteena

Maailman yksi suurimmista talouksista on Kiinan Kansantasavalta. Kyseinen valtio on erittäin väkirikas, ja siksi sinne myydyt kulutustavarat ovat käyneet kaupaksi. Mutta kun osa kiinalaisista on onnistunut kohottamaan elintasoaan, niin silloin myös luksustavarat ovat alkaneet mennä kaupaksi tuohon maahan. Kiinan valtiolla on erittäin laajoja koulutusohjelmia, joissa koulutetaan lähinnä insinöörejä sekä tekniikan osaajia. 

Noiden ihmisten avulla Kiinan kansanarmeija toivoo voivansa kehitellä uusia aseita. Ja paikka opinto-ohjelmassa ulkomailla on asia, mikä takaa matkan esimerkiksi Suomeen. Tuon matkan jälkeen nämä opiskelijat eivät ehkä pääse koskaan pois Kiinasta. Aseet ovat Kiinan uusi vientituote, ja se haluaa mukaan kilpailuun siitä, kuka haluaa käyttää sen kehittelemää teknologiaa. Ja ainakin osa noista Kiinan uusista aseista on ilmeisesti kehitelty hakkereiden hankkimien tietojen pohjalta. Yksi syy siihen miksi Kiinan tiedustelu onnistuu värväämään hakkereita on se, että tuossa työssä toimiminen takaa vapaamman pääsyn nettiin. 

Kaupankäynti Kiinan kanssa tapahtuu lähinnä erityistalousalueilla. Noilla alueilla esimerkiksi internetin käyttö on vapaampaa kuin muualla. Mutta se mikä tekee noista alueista hiukan epävarmoja on se, että Kiinan kansantasavallan hallitus ei pidä siitä, että länsimaiset vaikutteet leviävät tuohon maahan. Ja periaatteessa sillä on valta lakkauttaa nuo alueet välittömästi. Erityistalousalueet tuovat valtavia summia rahaa valikoitujen virkamiesten taskuihin. Ja se mikä sitten pitää noita alueita pystyssä ovat rahavarat jotka siirtyvät suoraan kiinan kommunistisen puolueen eliitin taskuihin. 

Kiina on yksi valtioista, joiden kanssa Suomi käy melko paljon kauppaa. Kiinassa valmistetaan todella paljon länsimaisia elektroniikkatuotteita kuten tietokoneita. Kiinan rooli esimerkiksi Ukrainan sodassa on hiukan omalaatuinen, koska sen tuottamia lennokkeja sekä nelikoptereita käytetään molemmilla puolilla, ja samalla Kiina kuitenkin on ilmoittanut että se myy aseita Venäjälle. Samaan aikaan Kiina sekä Valko-Venäjä ovat ilmoittaneet, että ne toivovat Ukrainan sodan pikaista lopettamista. Kun me sitten katselemme esimerkiksi Kiinaa sijoituskohteena, niin silloin meidän pitää muistaa, että nykymaailmassa ei enää riitä se, että kuluttajalle kerrotaan, että hänen ostamiensa tuotteiden valmistaminen tapahtuu valmistusmaan lakien mukaan. 




Vaan nykyään myös tuotannolliseen etiikkaan kiinnitetään todella suurta huomiota, ja sen takia Kiinassa voi piillä hyvin suuria riskejä. Jos tuotantoa tehdään esimerkiksi vankityöllä, niin silloin kyseessä on asia, mikä vaikuttaa esimerkiksi Kiinassa valmistettujen tuotteiden menekkiin. Mutta samalla kuitenkin meidän pitää huomioida se, että Kiina on periaatteessa samanlainen yksipuoluejärjestelmä kuin Venäjä. Eli jos joku asia mitä joku tekee esimerkiksi netissä ei miellytä Kiinan johtoa, niin silloin tietenkin voivat seuraukset olla kamalat. 

Jos joku esimerkiksi kirjoittaa Kiinan matkaajan nimissä blogitekstejä, joissa kritisoidaan kommunistisen Manner-Kiinan tapaa hoitaa sen sisäisiä asioita, niin silloin varmasti tuollaisilla teksteillä on vaikutusta, varsinkin jos tuo jäynän kohde on matkoilla Kiinassa. Kun me puhumme esimerkiksi sensuurista, niin silloin meidän pitää huomioida sellainen asia, että jos joku maa sensuroi nettiä erittäin jyrkästi, niin silloin tuon maan lakeja on melko helppoa rikkoa huomaamatta. Yksi Kiinan sensuurin syy on siinä, että sen avulla voidaan harjoittaa korruptiota. Tuolloin esimerkiksi netistä ladattuja ilmaisohjelmia sekä ilmaisvideoita voidaan myydä kavereille sopuhintaan.  Ja silloin tietenkin ongelmia tulee, varsinkin jos henkilö on aikeissa matkustaa tuohon maailman väkirikkaimpaan maahan. 

Se että joku maa on yksipuoluejärjestelmä tietenkin altistaa sen sisäisen järjestelmän korruptiolle. Korruptio merkitsee sitä, että joku voi lahjoa viranomaisia aiheuttamaan harmeja kilpailijoilleen. Tuon kilpailijan kohtalo voi olla varsin karu, ja parhaimmassa tapauksessa hän sitten menettää vain viisuminsa sekä kaikki sijoituksiin käytetyt rahansa. Mutta kuten tiedämme niin Kiina on maa, jossa oikeita suhteita käyttämällä voidaan varmasti saavuttaa todella suuria taloudellisia voittoja. 

Ja me kaikki tiedämme että Kiina vastustaa NATOa. Tuo vastustaminen johtuu siitä, että Kiinassa NATO koetaan esimerkiksi Uuden Seelannin sekä Australian tukijana. Sen takia osa ihmisistä varmasti haluaa että me emme liittyisi tuohon järjestöön. Samoin Kiinan poliittista johtoa on helppoa ärsyttää, ja jos Kiinan johtomiehiä on ärsytetty, niin silloin ei yrityslupaa heru. Eikä myöskään viisumia heru, jos on sattunut sohimaan väärää kohtaa tuossa maassa, joka laajentaa mielellään aluevesirajaansa sekä kehittelee uusia aseita siihen malliin, että se jättää jopa USA:n varjoonsa. 


https://www.bofit.fi/fi/seuranta/viikkokatsaus/2019/vw201941_6/


https://www.cnbc.com/2021/01/15/china-economy-what-to-expect-from-its-fourth-quarter-2020-gdp-data.html

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/ekonomisti-varoittaa-kadonneista-miljardooreista-kukaan-ei-odottanut-tata-xi-jinpingilta/bdb06e7d-691d-4040-8ae8-27fd5cdbe3e0



torstai 2. maaliskuuta 2023

Nykyään olemme tilanteessa että yksilöt voivat myös aloittaa totaalisen muutoksen.

Nettivaikuttaminen on asia, jota on tutkittu laajasti. Kuitenkaan meistä kukaan ei ole varmaan 1990-luvulla, jolloin internet alkoi olla kaikkien ulottuvilla uskonut, että joku yksittäinen ihminen saa saman vaikutusmahdollisuuden kuin esimerkiksi supervallat. Kirjassa nimeltään Internet markkinointi määriteltiin kauan sitten se, että internetiä hyödyntämällä kuka hyvänsä voi saada saman yleisön kuin joku maailman luokan poliitikko tai esimerkiksi rock yhtye. Nykyään me kaikki tiedämme että internetin kotisivuilla vierailevien joukko voi muutamassa minuutissa nousta valtavan suureksi. Ja kaikki jotka näkevät informaatiota jota jossain kotisivulla jaetaan joutuvat tuon informaation vaikutuspiiriin. Nykyään kukaan meistä ei voi lähteä siitä, että kukaan ei tunne häntä. 

Eli sen takia ihmisten pitää vain oppia elämään uuden teknologian kanssa. Nettiin kirjoitettu asia voi saada aikaan lumivyörymäisesti kasvavan ilmiön, joka lisää niin sanotusti bensiiniä liekkeihin. Jos jollain nettiviestin lukijalla on vastaavia kokemuksia, ja hän jakaa ne kaikelle kansalle, niin silloin saattaa hyvinkin käydä niin, että jopa valmis sopimus joudutaan arvioimaan uudelleen. 


 Se mitä tämä asia oikeasti tarkoittaa on jäänyt ihmisiltä epäselväksi. Nimittäin jossain tutkimuksessa on sanottu, että me kaikki olemme noin viiden klikkauksen päässä USA:n presidentistä. Jos joku jakaa jonkun kotisivun esimerkiksi Facebookissa, eli tuolloin voidaan kotisivu sijoittaa Facebookiin esimerkiksi linkin muodossa, ja sitten sen voi kuka vain käyttäjä jakaa eteenpäin, ja ehkä noiden käyttäjien seassa on Joe Biden. Tämän takia netissä kannattaa varoa mitä kirjoittaa, koska se saattaa aiheuttaa ongelmia. Kun netissä julkaistaan asioita, niin niistä saadaan silloin todisteita. Siis ilman todisteita ei saa ketään hutkia. 

Ja jos esimerkiksi juuri nettikirjoitus on uhkaava, niin silloin viranomaisilla on todisteet, joiden avulla voidaan aloittaa tutkimukset. Internet on hyvin monipuolinen väline, joka tulevaisuudessa on vielä nykyistäkin monipuolisempi, sekä ehkä on mahdollista että jossain vaiheessa Internetiin kasvaa virtuaalitodellisuus kaupunkeja, joissa ihminen voi periaatteessa oleskella kuten oikeassakin kaupungissa. Kun noita metaversumia ajatellaan puhtaasti liiketoiminnan kannalta, niin toki metaversumiin rakennettua virtuaalista tilaa voidaan käyttää monissa asioissa kuten virtuaalisissa tapaamisissa. 

Mutta metaversumi voi tarjota aivan yksinkertaisen asian, jolla voidaan lisätä asiakkaiden määrää. Tuo metaversumi voi toimia jonkun yhtiön kotisivujen vetonaulana, ja sen avulla voidaan hankkia lisää klikkauksia omille kotisivuille. Siis liiketoiminnan kannalta riittää että tuote menee kaupaksi. Se miten käytännöllinen joku tuote on ei merkitse mitään. Vain se että kuinka paljon voittoa yhtiö saa mistäkin tuotteesta on merkitystä. Tuon ajattelun mukaan vain ostotapahtumilla on merkitystä, ja sillä ei ole merkitystä millainen tuote rahaa tuo yhtiön kassaan. 

Miksi Iran tukee Venäjää?

Iran myy jatkuvasti aseita Venäjälle, mikä tietenkin aiheuttaa pelkoa sekä osittain pitkittää sotaa. Mutta miksi Iran tekee näin? Syy tähän toimintaan on ilmeisesti lähinnä itsekäs. Eli Teheranissa toivotaan että kun maailman aika kuluu Ukrainan tilannetta seuratessa, niin Iranin omat sisäiset asiat kuten huivisääntöä sekä tiukkaa Koraanin tulkintaa vastustavien mielenosoittajien uhkailu kuolemantuomioilla sekä muutenkin oppositioon kohdistuvat tukahduttamistoimet unohtuvat lännessä. 

Siksi esimerkiksi se, että Putin käy säälimätöntä sotaa Ukrainassa sopii varsin hyvin Iranin johdolle, joka toivoo maailman huomion pysyvän poissa sen omien poliisi- ja sotilasviranomaisten kovista ja armottomista otteista. Se mikä yhdistää Vladimir Putinin ja Teheranin johtoa on se, että kumpikaan ei paljon ihmishengistä välitä. Ja niin kauan kuin sota riehuu Ukrainassa, niin Teheran voi huokaista helpotuksesta. Tuolloin ei media-aikaa ehkä riitä niin paljon Iranissa tapahtuvien ihmisoikeusloukkausten käsittelyyn. 

Myös suoraan lentävä primitiivinen drone voi levittää kemiallisia aseita. 

Iranin melko primitiiviset dronet ovat tietenkin helppoja maaleja, mutta sitten toisaalta niiden tarkkuus ilmeisesti riittää esimerkiksi voimalaitosten tuhoamiseen. Ja jos noihin kohteisiin asennetaan esimerkiksi radiolähetin, jonka avulla drone etsiytyy kohteeseensa, niin myös primitiivinen drone voi olla tarkka. Tuon lähettimen voi joku agentti sujauttaa kohteeseen, ja tietenkään Ukraina ei voi yhtään dronea päästää läpi, joten sen takia nuo suoraan lentävät laitteet ovat vaarallisia. 

Mutta noita droneja voidaan tietenkin myös käyttää kemiallisten aseiden eli taistelukaasujen kuljettamiseen sekä levittämiseen. Eli ne voidaan varustaa järjestelmällä, joka levittää myrkyllistä aerosolia ilmaan. Ja nuo laitteet muodostavat siksi pelotteen, jota voidaan käyttää myös Iranin mielenosoittajia vastaan. Eli kemiallinen ase ei ehkä ole aina kammottu organofosfaatti eli hermokaasu. Se voi olla myös fosgeenia tai sinappikaasua, jotka ovat todella kamalia kemikaaleja. 

Sinappikaasua voidaan käyttää myös vastapuolen pelotteluun. Tuo kaasu on niin sanotusti "ärsyttävä" kemikaali, joka aiheuttaa tuskallisia haavoja. Sen käyttö ei välttämättä surmaa uhreja, mutta aiheuttaa vaikeita vammoja. Joten sen avulla voidaan antaa myös "varoitus". Eli sinappikaasu toimii kuin joku supervoimakas mellakkakaasu. 




Ukrainan sodassa nimenomaan Venäjä on syyllistynyt erilaisiin sotarikoksiin. 

Mutta onko noiden tekojen tarkoitus ollut myös esimerkiksi lavastaa Ukrainan vastarintaliike syylliseksi sotarikoksiin, jos Venäjä olisi sodan helposti voittanut. Tuolla tavoin olisivat kovat otteet siviiliväestöä kohtaan olleet ainakin Kremlin johdon mielestä oikeutettuja. Ja sitten kun Venäjä joutui perääntymään joistakin vallatuista kohteista, niin nuo rikokset ovat tulleet ihmisten tietoon väärällä tavalla. 

Itse olen joskus arvellut että onko Ukrainassa tapahtuneiden sotarikosten tarkoitus tehdä etäisyyttä miehittäjien sekä paikallisen väestön välille? Tai ehkä ainakin osa noista varsinkin siviilien massateloituksista ovat paikallisen organisoidun rikollisuuden tekemiä. Tuolloin voisivat tekijät olla joitakin yhteistoimintamiehiä, joilla on intressinä ollut vaientaa todistajia. Saattaa olla että Putinin miehet ovat hukutelleet ukrainalaisia rikollisia puolelleen lupaamalla heille armahduksen sitten kun sota on päättynyt. 

Eli nuo ehkä Putinille ystävyyttä vannoneet rikolliset ovat ehkä halunneet peittää henkilöllisyytensä, ja sitten noiden toimien yhteydessä ikävät todistajat olisi surmattu. Mutta kuten tiedämme niin rikosten taustalla voi aina olla muuta kuin yksi ainoa syy. Se miten nuo mahdolliset yhteistoimintamiehet ovat uhrinsa valinneet saattaa viitata siihen, että noilla teoilla on ollut tarkoituksena myös lavastaa ukrainalaisia partisaaneja eli mahdollista vastarintaliikettä syylliseksi erilaisiin rikoksiin, joilla Venäjän hyökkäys sitten oikeutetaan lännen silmissä. Mutta sitten tapahtuikin se, että osa noista alueista missä rikoksia tapahtui oli vallattu takaisin. Ja koko asia paljastui. Mutta sitten tietenkin olisi hyvä tietää että kuka noita rikoksia on tehtaillut? 

Varmaan myös Venäjällä joskus tehdään tutkinta Ukrainan sodasta. Tuolloin fokus voi olla siinä, että toteutusporras ei ollut tehtäviensä tasalla eikä siksi osannut noudattaa Putinin käskyjä. Tuolloin perivenäläiseen tapaan etsitään syyllisiä jostain alaisten joukosta, eikä kenenkään Kremlin johtajan tarvitse peiliin katsoa. 

Syyllinen on nimittäin aina jossain muualla kuin siinä joka antaa käskyt hyökätä. Ja syy Ukrainan miehittämisen epäonnistumiseen löytyy aina jostain alaisten joukosta. Putin ei näe mitään syytä uudelleenarvioida omaa toimintaansa. Eikä hän varmaan näe mitään syytä pyytää edes anteeksi toimiaan. Nimittäin Putinin maailmassa virheen myöntäminen on erittäin paha virhe, jonka Putinin kaltaiset ihmiset tulkitsevat heikkoudeksi. Tuon takia tutkimuksissa saa olla vain yksi painopiste. Sen avulla pitää syylliset löytää muualta kuin Kremlistä. 

Putin on tietenkin tehnyt pari virhettä, jotka ovat aiheuttaneet operaation epäonnistumisen. Nuo samat virheet johtivat aikoinaan Ensimmäisessä Maailmansodassa katastrofiin, joka maksoi miljoonien miesten hengen. Ensimmäinen virhe oli oman iskuvoiman yliarvioiminen. Ja toinen virhe oli Ukrainan iskuvoiman sekä taistelutahdon aliarvioiminen. Mutta kolmas virhe oli se, että Kremlissä aliarvioitiin lännen halu lähettää apua Ukrainalle. Putin saattoi odottaa että länsimaat sanovat muutaman muodollisen vastalauseen, ja sitten vain antavat Putinin liittää Ukraina itseensä. Mutta sitten länsi antoi suuren määrän aseita Ukrainalle, mikä johti tietenkin suuriin ongelmiin Venäjän asevoimissa. 

Venäjällä asevoimien rooli on paljon suurempi kuin Suomessa. Ja esimerkiksi Venäjällä veteraanin kunnian loukkaaminen on rikos. Jos sotarikokset sysätään Wagner Groupin niskoille, niin silloin Venäjän asevoimat voisivat pestä kätensä noista ikävistä teoista. 

Onko sotarikoksia tehnyt pahamaineinen Wagner Group, eli Venäjän palkkasoturijärjestö, joka ottaa myös riveihinsä tuomittuja rikollisia? Vai onko tekijöinä myös ollut Venäjän virallisen asevoiman jäseniä. Itse uskoisin että nuo toimijat, jotka ovat tuossa toiminnassa olleet mukana eivät ole toimineet ilman esimiestensä valtuutusta. Mutta kuinka pitkälle tuossa komentoketjussa sitten tieto on kulkenut, ja varmaan esimerkiksi sodasta vastuussa oleva Vladimir Putin kiistää kaikin tavoin tietävänsä noista rikoksista eli siviilien raiskaamisesta sekä teloituksista eli murhista yhtään mitään. 

Syylliseksi varmaan ilmoitetaan noiden Venäjään liitettyjen tasavaltojen vapaaehtoisjoukot, jotka ovat sopivia syyllisiä. Siis jos Ukraina ei kelpaa syylliseksi kaikkeen mitä tuolla tapahtuu. Jos vapaaehtoisjoukot todetaan Kremlissä syylliseksi, niin se tietenkin auttaa vyöryttämään syyn Ukrainan sodassa tapahtuneisiin epäonnistumisiin paikallisen eli toimeenpanotason joukoille sekä komentajille, ja tuolloin Putinin lähipiiri voi selvitä siitä, mitä sodan jälkeen tulee tapahtumaan. 

Varmasti Ukrainan sodasta tehdään joskus tutkinta, joka varmasti on tarkoitettu vapauttamaan Kremlin johto vastuusta, sekä etsiä syyllisiä jostain muualta kuin Kremlin lähipiiristä. Tutkinnan  fokus voi tietenkin olla silloin se, että miksi Ukrainaa ei miehitetty päivässä? Jos syyllinen löydetään jostain toimeenpanoportaasta, niin silloin Putin ja hänen toverinsa voivat pitää kätensä puhtaina noista hyvin väkivaltaisista sekä rikollisista teoista. 

tiistai 28. helmikuuta 2023

Kun kansa laman alla nyyhkii..

Kun kansa laman alla nyyhkii.. 

Suomen talous on taantumassa, eikä sitä auta mikään. Talouden nousu- ja laskusuhdanteet ovat asioita, jotka seuraavat toisiaan sekä mikro että makrotalouksissa. Mikrotalous on siis yksilöiden taloutta, ja kuten tiedämme niin lopulta meillä on kaikkea. Kaikki taloudet yksilöiden talouksista, kansallisen tason sekä lopulta globaaliin talouteen riippuvat tosistaan. Siis yksilön talous on kaiken talouden perusta, ja tietenkin meidän pitää muistaa, että myös valtiot sekä niiden laitokset ovat tavallaan yksilöitä, eli superorganismeja, jotka koostuvat kuitenkin yksilöistä. 

Kansallisen talouden reaktiot sekä toimintamallit ovat samoja kuin globaalin talouden, ja lopulta edessä on aina väistämättömästi lama, halusimme sitä tai emme. Kuin markkinoille tehdään tuotteita, niin ihmisten tarve sekä halu ostaa niitä ratkaisevat sen, että menestyykö tuote vai ei. Samoin jos tuotetta on tehty paljon, niin lopulta sitä on kaikilla, ja tuote ei enää mene kaupaksi. 

Tuota asiaa sanotaan markkinoiden tukkeutumiseksi, ja lopulta ennemmin tai myöhemmin tuotteita ei enää osteta. Se miten nopeasti markkinat tukkeutuvat tai täyttyvät riippuu siitä, että kuinka paljon ja monipuolisesti tuotteita ostetaan. Jos talous lepää yhden tuotteen varassa, niin silloin sitä on helppo horjuttaa. Talouden ongelma on se, että kukaan ei tiedä että miellyttääkö joku tuote ostajia. Mikäli ostajat eivät osta tuotetta, niin silloin pitää löytyä varasuunnitelma eli joku tuote tai asia, joka korvaa flopanneen tuotteen. 

Jos tuote ei mene kaupaksi, niin silloin kaikki siihen sijoitetut rahat ja aika menevät hukkaan. Ja mikäli tietyn yhtiön tuota ei toistamiseen mene kaupaksi, niin se tarkoittaa ovia aikoja tuolle yhtiölle. Talouden kannalta on aivan sama mistä syystä tuote ei mene kaupaksi. Se että tuote ei miellytä tarkoittaa että kauppiaat kääntyvät toisen toimittajan puoleen, koska he eivät halua ostaa tuotteita koristamaan hyllyköitä. Ja jos ostajien luottamus tuotteen toimittajaan menee, niin tuota luottamusta on vaikea saada takaisin. Eli jos luottamus tuotteen valmistajaan menee, niin silloin valmistaja menee konkurssiin, koska se ei kykene vastaamaan tuotteen ostajien asettamiin vaatimuksiin. 


Adam Smith (1723-1790)
Skotlantilainen filosofi sekä
modernin taloustieteen isä


Vaikka puhumme aina siitä että taloudessa vaikuttavat samat mekanismit vuodesta toiseen, niin emme kuitenkaan voi sanoa, että talous olisi samanlainen kuin joskus 1990-luvulla. Nykyään tieto liikkuu nopeammin, ja samalla myös negatiivinen tieto leviää verkossa helposti. Se että tieto leviää verkoissa ei tarkoita että kaikki tieto olisi oikeaa. Mutta myös väärällä tiedolla on merkitystä. Me emme tiedä onko tieto oikeaa vai väärää. Ja jos joku sitten lähettää viestin, jossa joku yhtiö mainitaan negatiivisessa mielessä, niin se saattaa väärin tulkittuna aiheuttaa talouden taantuman. 

Ja ajatelkaa mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi kryptovaluutat muutettaisiin laittomiksi. Se tarkoittaisi sitä, että ihmiset alkavat kotiuttaa pääomiaan eli muuttaa kryptovaluuttoja oikeaksi rahaksi. Silloin saattaisi tapahtua niin että valtava määrä valuuttaa tulee tuolloin makkinoille. Silloin seurauksena on ehkä jopa hyperinflaatio. 

Se mikä tekee taloudesta erilaisen ovat erityisesti BitCoinin tyyppiset kryptovaluutat, joihin on saatettu sijoittaa vaikka miten paljon valuttaa. Ja jos kryptovaluuttoihin on sijoitettu paljon rahaa, niin silloin se merkitsee sitä, että tuo raha merkitsee uhkaa koko talousjärjestelmälle. Kryptovaluuttoihin sijoitetun rahan päästessä takaisin markkinoille se saattaa merkitä sitä, että valuuttaa on tulossa markkinoille liikaa. Ja tuolloin edessä on hyperinflaatio. Inflaatio eli rahan arvon heikkeneminen johtuu siitä, että keskuspankin pitää tuottaa aina jonkin verran lisää rahaa markkinoille. Koska osa tuosta rahasta jää jonnekin, niin se aiheuttaa raha arvon alenemisen. 

Kryptovaluutat ovat vain yksi osa nykyaikaista taloutta, mutta ne ovat kaikkein näkyvin uusista sijoituskohteista. Kryptovaluutat luotiin aluksi helpottamaan rahan siirtoa valtiosta toiseen, mutta nykyään ne ovat myös itse sijoituskohteita. Internetin aikaan nopea tiedonvälitys takaa sen, että oikea ja väärä tieto leviävät nopeasti verkossa. Kun sijoittaja tekee päätöksiä pelatessaan niin sanottua lyhyen tähtäimen sijoituspeliä, jossa voitot sekä tappiot voivat olla hyvin suuria, niin hän ei voi analysoida kaikkea mahdollista tietoa. Sijoittajan pitää osata ennakoida miten hänen hallussaan olevat osakkeet käyttäytyvät sekä mikä niiden arvo on tietyn ajan sisällä. Jos hän tekee virhearvion, niin silloin voivat tappiot olla hyvin suuret. 

Eli jos osakkeiden arvo lähtee laskemaan, niin sijoittaja voi odottaa muutaman hetken, mutta se saattaa aiheuttaa suuren tappion. Ja jos sijoittaja huomaa että hänen osakkeidensa arvo kohoaa, niin hänen pitää muistella että mikään osake ei kallistu loputtomiin, joten jossain kohdassa hänen pitää myydä osakkeet. Tuolloin jos kyseessä on suursijoittaja, niin silloin hän saattaa aiheuttaa ketjureaktion, joka kaataa koko yhtiön. Jos keskeinen toimija kaatuu, eli joutuu konkurssiin, niin silloin se saattaa vetää hyvin monia muitakin yhtiöitä mukanaan. Pahimmassa tapauksessa koko talousjärjestelmä romuttuu. 


https://www.iltalehti.fi/talous/a/560e3631-c649-46f9-a35a-bdf0319c59b7

Trump teki diilin Tanskan kanssa Grönlannista

  Grönlanti kuuluu ilmeisesti ainakin osittain jatkossakin Tanskalle. Mutta kuten varmaan olemme kaikki huomanneet, niin Trump sai todella p...